Olen niin lopen kyllästynyt ja väsynyt ystävien ja läheisten tilitykseen. Olen aina ollut se, joka kuuntelee, ymmärtää, lohduttaa, ottaa huolet kantaakseen ym. ym. En varmasti ole ainoa. Minua ei huvita enää puhua omista asioistani, sillä en jaksa uskoa, että ketään kiinnostaa. Ihmisiä kiinnostaa vain oma ääni ja omat asiat.
Jos teillä on hyviä vinkkejä, millä irrottaa itsensä vanhasta roolista, ottaisin mielelläni vastaan. Olen siinä pisteessä, että kohta sanon rumasti ja sitäkään en halua.
Jos teillä on hyviä vinkkejä, millä irrottaa itsensä vanhasta roolista, ottaisin mielelläni vastaan. Olen siinä pisteessä, että kohta sanon rumasti ja sitäkään en halua.
Vastaukset 26
Vanhimmat
on vähintäänkin kahta lajia, toiset osaavat vain ottaa, toisten on taas aina pakko antaa, jos ei muuta, niin aikaa ja myötätuntoa.
Toisilla on vain, 'minä, minä, minä ja minä', oma napa aina ainoa retkeilypaikka.
Joskus jos vaikka puhelimessa yrittää sanoa, että maitokastike kiehuu pohjaan, toinen on kuin ei kuulisi mitään. Tosin, kyllä kai voisi muuta hommaillakin samaan aikaan, kun ei tarvi pitkiin aikoihin sanoa mitään.
.
handsfreen käyttöön niin voi puuhastella kotiaskareita samalla kun toinen löpisee. Joskus vaan toinen valittaa että mikä kamala meteli kun vähän otan hedelmiä pussistajapussi vähän kahisee. Miten se voi muka kuulostaa niiiin kamalalta. Kertaako se mikrfoni ne äänet muka niin koviksi.
Joskus on tämä henkilö soittanut kun olen kävelyllä ja valittanut että kauhee ropina ottaa hänen korviinsa kun olen kävellyt hiekkatietä. Tuollainen tuntuu jo terrorisoinnilta jos soitetaan ja kielletään toista tekemästä omia asioitaan. Toinen keino on olla vastaamatta puhelimeen ja laittaa vaikka tekstari perään että on kiireinen. Kun muutaman kerran sen tekee niin eiköhän ne minäminäminä-ihmiset tajua jo jotain, jos tajuaa://
sun pitäis muuttuu ?
Kerrot sille,kenen juttuja olet vaiks viimeks kuunnellu,että oisko sul aikaa
päinvastaiseen....siit se lähtee.
Kyl ystävät kuuntelee,muttei kuuntele,elleivät tiedä sul olevan asioita...
"sillä en jaksa uskoa"....simmoselt se voiki sunst tuntuu,muttei
tarkota kummiska,että se niin on .
Sihe et saa vinkkiä,ettet enää kuuntelis ystävää/läheistäs :(
Tää oli näin ,mum miälest.
laittamaan ,soitellaan uudelelen...Kun on omat asiat päällimäisenä, ei kuule toisen asiaa, jotkut vaan on sellaisia.
Mä en nykyisin vastaa kun näen että taas se valittaja soittaa...
Siis...elä vastaa puhelimeen tai sano että ei nyt huvita kuunnella mittään!
Niin mie sanoin ja tehosi, nyt on natisija jonkun muun kimpus.
Kuuntele kiinnostuneena ja vastaa kiinnostuneena, mutta vastaa vastenmielisesti, ei suoraan päin naamaa, mutta siten että toinen, pikku hiljaa, hiljenee ja ymmärtää kevyen svidduilun.
Hän kyllä pitää sinua ilkeänä ihmisenä, ja voi olla että ei ymmärrä olleensa samanlainen.
Vaan mitä siitä, se on hauskaa.
Vaatii kyllä hyvää sananvalmiutta ja nokkelaa älyä.
Aina voi poiketa totutusta ja on viimeinen aika panna stoppi noin itsekkäälle toiminnalle. Älä sano ilkeästi, mutta tuo esiin ettet ole vain kuuntelulinkki; olet ihminen ja haluat myös osaltasi tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Siinä se on; hyvä kun testaat palstan kautta ja lupaa että ny´t onnistut ja teet sen; sanot suorat sanat :)
sanoin, edellisessä viestissäni.
Kiitos teille kaikille vastauksista. Huomaan, että ongelma on tuttu monille, niin kuin arvelinkin. Totutusta roolista on vaikea luopua, mutta vanhoilla toimintatavoilla kadotan vain itseni. En ole vastuussa toisten tunteista, miksi siis kantaisin toisten murheet.
Kun on aina ollut kuuntelijana, ei osaa enää puhua omista asioista toisille. Ei kyllä saa aina suunvuoroakaan. Itsehän minun on muututtava/muutettava toimintaani, eivät ne toiset irti päästä. Nyt, jos koskaan, on aika olla vähän itsekkäämpi. Ei siihen tarvita toisten lupaa. Kunhan rohkeus vain riittäisi.
Tämä on mennyt niin pitkälle, että käytän nukahtamislääkkeitä, kun en muuten pysty rauhoittumaan edes nukkumaan.
Tota. Mä jotenkin ajauduin erakoksi. Kukaan ei kysellyt ikinä mun kuulumisia, mutta lasten vatsavaivat ja aviohuolet tuli tutuiksi. Siis muitten- Jotenkin sitten ajauduin nettiaddiktiksi vuosituhannen vaihteessa. Tää sopii mulle. Saa tilittää mitä tilittää, eikä ole pakko lukea kaikkea skeidaa ite.
Asiat ja asiakkaat jaksan hoidella, muuten oon itekseni. Ei sovi ihan kaikille, mulle kyllä, oon jo tottunut tähän.
=DW=
Jos tunnet ketään näyttelijää tai muuten hyväpokkaista pokerinaamaa joka ei jää sanattomaksi, niin pyydä avuksi. Kun tälläinen mestari muutaman kerran näyttää malliksi, miten ihminen puhutaan ja kuunnellaan pussiin tai ohitetaan aktiivisesti reagoimalla väärin, hajamielisesti tai kopa sopimattomasti niin vain oikein hyvin sinut tunteva ei mene lankaan.
joskus mullakin.
Yks ystävä soitti joka päivä ja haukotellen aloitti ketomaan perunan keittämisestä ja jos sanoin silloin että olis kiireitä niin haukut sain päälleni.
Silloin olisin voinut suoraan vastata puhelimeen "meriläisen auttava puhelin, miten voin auttaa"
Kun aloin ajatella itseäni haukkuja tuli, jotkut suhteet loppui kokonaan, mutta sitten ne jotka jäi olikin niitä ystäviä, että sellainen päätös karsii jyvät akanoista, joskaan ei ole välttämättä helppoa.
Minä olen sitä mieltä että ystävyys on sitä että molemmat kuuntelee ja molemmat kertoo. Täytyypä sanoa että olen ennenkin ollut tosi kiitollinen ystävistäni ja nyt vielä enemmän. Kukaan heistä ei ole koskaan suhtautunut nihkeästi jos kerron omista ongelmistani, päinvastoin, kyllä he aina kysyvät kuulumiset ja vilpittömästi ovat auttaneet vaikeissa tilanteissa läpi elämän. Samoin minä heitä.
Kukaan ei ole haukkunut vaan on ymmärtänyt jos joskus ei todella ole aikaa puhua/kuunnella, silloin palataan asiaan myöhemmin. Ystävien avulla olen selvinnyt elämän vaikeimmista karikoista, en varmaan tässä istuis enää kirjoittamassa ellei näitä tukijoukkoja olisi ollut. Ne "haukottelijat" on pudonneet pois matkan varrella. Kaksi pitkäaikaisinta ystävää ovat melkein 40 vuoden takaa, muutama tullut lisää elämän kuluessa.
Niinkuin Meriläinen sanot, jyvät karsiutuvat akanoista:)
Sellaista tämä elämä taitaa olla, että on puhujia ja on kuuntelijoita. Kerron vähän tarkemmin. Niistä "ystävistä" vielä selviytyisin, mutta se pahin kuormittaja on oma äiti. Aina on ollut niin, että minä olen ollut enemmän äiti hänelle kuin hän minulle. Tunnen olevani vastuussa, tai paremminkin, minut on saatu uskomaan, että olen vastuussa hänestä, hänen tunteistaan, kivuistaan, selviytymisestään. En tahdo millään jaksaa. Hän puhuu meistä aina me-muodossa. Ei siis mitään erillisyyttä hänen puoleltaan.
Kun kyseessä on oma äiti, nämä tunteet ovat aika murskaavia. Että ei jaksa kuunnella omaa äitiä, haluaisi huutaa hänelle, että ole hiljaa, huomaa minutkin. Mutta kun koskaan ei ole tullut huomioiduksi omana itsenään, turha sitä nyt on odottaa. Vaan mitä teet, kun riippakivi on äiti?
erittäin mutkikas äiti-tytär suhde aikoinaan.
Monessa suhteessa vikaa oli äidissä ja monessa oli minussa.
Joka suhteessa on kaksi ihmistä.
Meidän suhteeseen auttoi aikanaan pitkä välimatka.
Joskus kuulin äidin äänen kun tei jotakin neuvomassa; ei noin vaan noin, mitä sie nyt tolviisiin tee näin.
Aikanaan äiti sairastui eikä pystynyt lähtemään kotoaan edes kauppaan, siihen saumaan mie erosin ja muutin samalle kylälle hänen kanssaan. Alkoi toisenlainen taistelu, ennenkuin hän hyväksyi ettei ilman apua pärjää jos meinaa kotonaan pysyä.
Viisi vuotta sain hoitaa häntä ja hänen asioitaan.
Sinä aikana puhuttiin vaikeat asiat pois, puolin ja toisin.
Vaikka välillä meinasin hyppiä seinille silloin niin nyt olen kiitollinen kun sain hänen vierellään viimeiset vuodet olla.
Hänen kuolemansa jälkeen olen ollut itsekseni ja monenlaisia ajatuksia mielessä pyörii.
Ei voi toiselle neuvoja antaa noin läheisissä suhteissa, niissä täytyy itse keksiä keinot.
elämän kiertokulkua omalla kohdalla.
Mulla ei ole vanhoja ystäviä.
Ihmisiä on tullut ja mennyt, olen usein muutellut ja jokaiseen paikkaan liittyy omat ihmiset.
Ei ne suhteet niin tiiviinä ole kehenkään säilynyt.
Sitä paitsi on tieni ollut enemmän sinkkuna kulkea ja kun kaverit meni aikoinaan naimisiin niin niille tuli omat kiemurat, ja tuttavat muuttuivat.
Tälläkin hetkellä suurin osa on naimisissa, ei ne voi lähteä silloin kun minä tarvin niillä on lähemmät ihmiset.
Jos totta puhutaan en saa mieleeni yhtään vapaana kulkevaa kaveria tällä hetkellä.
Siis lähimmissä tutuissa.
No sitten noita hyvän päivän tuttuja ja sellaisia on sitten joka sortin sakkia.
kun joku valittaa kaikenmaailman suku-huolista! Tyär sitä ja poika tätä, ukko noin ja akka näin.
Olen onnellinen ettei ole moisia riippakiviä!
Jos olet erakko, et varmaan joudu mitään kuuntelemaankaan. Ei sinun tarvitse niitä lukeakaan. Jos et asiasta mitään ymmärrä, kommenttisi ovat turhia. Elämä ei ole suoraviivainen jana. Asioita on helpottavaa jakaa, voi löytyä joku, joka on saman kokenut.
ymmärtämisestä yhtään mitään !!! Jospa tietäisit, mitä kaikkea olen kuunnellut, järjestellyt,
ollut olkapäänä, pankkina, kotiapuna, sovittelijana. Valvonut öisin kuuntelemassa sairaita juttuja,
yksinäisten itkua, pahoinpideltyjen mummojen ja äitien vuodatuksia elämäntuskistaan.
Yrittänyt olla Ihminen Ihmiselle, hädän hetkellä ! Mutta mitä tapahtuikaan ? Niin, mitä ?
Paloin loppuun, tiedäkö, mitä se on ? Ryhdyin siis erakoksi, kokoamaan itseäni...
Siis, älä analysoi kenenkään ymmärtämistä tai ymmärtämättömyyttä. Meitä kuuntelijoita on aika paljon !
Et ole ainoa etkä tule olemaan. Tässä sulle faktaa !
Vastasit oikein hyvin.
Tämä on hyvä esimerkki kuinka joku tekee analyysejä parin lauseen perusteella. Olen usein kokenut täällä tuon "kuuntelemisen taidon" juuri samanlailla.. Älä kuule tule neuvomaan (opettamaan) jne.
Itse olen myös lopettanut olkapäänä olemisen. On itsestäni kiinni mihin orteen jään roikkumaan ja mitkä piuhat katkaisen. "Erakkona" olossa on se hyvä puoli, että ei tarvitse ottaa kantaa ystävien ongelmiin, jotka junnaa aina samoissa ympyröissä eivätkä koskaan selkiinny.
olen ja sen takia olen oppinut omat rajani.
Onneksi välillä saa nauraakin ihmisten kanssa, viimeksi tänään.
Hyvin näytät pystyvän puolesi pitämään. Terävä on kielesi "kuuntelijaksi"
Näin me tulkitsemme tekstejä erilailla. Minä en näe mitään "terävää kieltä" aloittajalla, vaan olisikohan syynä se, että myös itse olen tympääntynyt eräiden tuttavieni jatkuvaan valitteluun ja kuitenkin valituksen syy, on heidän itsensä aiheuttamaa.
Luin aloituksesi ja pyysit vinkkejä, millä irrottaa itsensä vanhasta roolista.
Ilmeisesti olet aina ollut sen tyyppinen ihminen, joka ei muiden huolista piittaa. Olet kuitenkin asettanut itsesi kuuntelijan Rooliin. Kuten itse mainitsit. Rooleissa eläminen ei pitemmän päälle onnistu.
Jos olet antanut itsestäsi sellaisen kuvan, että sinulle voi huolistaan kertoa, niin ei ihme, että sinulle niitä huolia kerrotaan. Nyt pohdiskelet ja pelkäät, että hitto vie, kohta sanot ruman sanan, niiku se on, eikä sekään ajatus miellytä.
Jospa vaan yksinkertaisesti alkaisit olemaan oma itsesi. Aito itsesi. Sellainen, joka on sitä mieltä, että ihmiset ovat sellaisia, joita kiinnostaa vain oma ääni ja omat asiat. Eikö se ole vähän fuskaamista, jos näyttelee ymmärtäväistä, näyttelee kuuntelevansa ja kuitenkin mielessään tuumii, että oikun on Tympeetä, kurjaa kuunnella jne...
Jos sinä et jaksa muiden ongelmia kuunnella, niin se ei tarkoita sitä, että Kukaan muukaan ihminen ei jaksa. Kirjoitit, että "ei huvita enää puhua omista asioistani, sillä en jaksa uskoa, että ketään kiinnostaa." Jos keskustelet toisen ihmisen kanssa ja otat sen kannan, että omista asioistas et ainaskaan puhu, niin mitä silloin tapahtuu? Silloinhan keskustelun painopiste menee sen toisen ihmisen puolelle. Puhutte Hänen asioistaa. Toinen vaihtoehto on, että kumpikin on hiljaa, mutta naamatusten tai puhelimessa se ei toimi.
Voisitko ajatella kysyväsi toiselta ihmiseltä, että kiinnostaisiko hänen kuunnella sinun huoliasi? Tai nyt tahtoisin puhua omista asioistani, olisko se mahdollista?
Jos toinen osapuoli vastaa: joo, niin siinäpäs sinulle tilaisuus avautua asioista puhumisistasi. Jos toinen sanoo: Ei, ei kiinnosta, niin eikö ole helppoa jättää sellaiset "ystävät" pois, jotka eivät tipan lirua piittaa sinusta itsestäsi.
Jos taas olet Liian kiltti, Liian toisen ihmisen asioihin paneutuva, että olet "unohtanut" omat asiasi, niin sekään ei ole hyvä. Auttajan, kuuntelijan osa voi olla joskus vaikeaa. Senkin takia, että voi olla niin, että olet huomaamattasi antanut sellaisia "vinkkejä" toiselle, että sinulle voi ja saa ja "pitää" kertoa huolet, sinä kyllä jaksat kuunnella. Ehkä myös alitajuinen halu saada itselleen Auttamisesta tullutta mielihyvää ja tunnetta, että on tärkeä.
Ehkä nämä tuttavat, jotka kertovat sinulle asioistaan, puolestaan eivät ole Huomanneet ottaa tarpeeksi huomioon myös sinun tarpeitasi. Et ehkä ole antanut vinkkiä, että sinäkin tahdot puhua. Ja niin tulee tilanne, että sinä vain Luulet, että muita ei kiinnosta kuunnella.
Neuvona annan, että ole itsesi. Kun oikeasti, Oikeasti tahdot kuunnella ystävää, niin kuuntele. Jos se tympii, niin käske hänen purkaa itseään jollekin toiselle, joka Jaksaa kuunnella.
Vähän turhan pitkän sepustuksen taas kirjotin. :(
Melkoisia kommentteja nämä viimeiset. Olen minäkin ollut ja olen edelleen olkapäänä, kotiapuna, kuuntelijana, ymmärtäjänä ym. Siksi olenkin väsynyt, siksi tuntuukin, että olen kadottanut itseni. En todellakaan ole halunnut loukata ketään kirjoituksillani, mutta en ole myöskään ansainnut tuollaisia aggressioita.
Jokaisella on oma määrä kestämistä eikä minun kestämiseni varmasti ole vähemmästä päästä. "Ilmeisesti olet aina ollut sen tyyppinen ihminen, joka ei muiden huolista piittaa." Mistä moinen määritelmä? Jos olisin em. kaltainen ihminen, en olisi väsynyt liikaan kuuntelemiseen. Siitä olen samaa mieltä, että kuka kuuntelee, sille puhutaan, oli se sitten rooli tai ei.
Jos vieraat ihmiset suhtautuvat noin kielteisesti siihen, ettei joku jaksa aina olla "korvana", miten voi odottaa, että ne lähimmätkään ymmärtäisi?
minut jättivät ne ihmiset, joille yritin järjestää muuta tekemistä. Koetin kutsua mukaani luontoon, tai ilmaskonsertteihin, tai mihin tahansa, jotta pääsisivät pois ympyröistään....
En tiedä, millainen olen ihmisenä, ystävänä, kun minulle ei juuri kukaan soita tai kirjoita....ilahtuvat kuitenkin, kun soitan....
on kuunnella yksilöä, jonka tajuntaan mahtuu vain yksi ihminen, hän itse.
Onneksi nykyisin näkee tulevan numeron, jotta jokaisessa mielentilassa ei ole pakko taas tulla hyväksikäytetyksi.
.