On keksitty suomalainen bagel. Siis vesirinkeli ja väliin asiaankuuluvat tykötarpeet. Paljon sitä oli sanomalehden mukaan tutkittu ja syynätty mistä se parhain syntyisi, siis supisuomalaiseksi bageliksi.
Siitä on useita vuosikymmeniä, kun halkaisin vesirinkelin ja sinne sisään laitoin juustot, lihat ja salaatit.
Tarjosin niitä pikkunälkäisille vieraille ja itse niitä pidin maukkaina. Nyt sitten käykin ilmi, että olen
tietämättäni syönyt bagelia. Näin se maailma muuttuu, ja kaiken lisäksi ihan pelkällä maalaisjärjellä se syntyi.
Onhan se hyvä, että asia on todisteltu monin eri tavoin. Kunnia tieteelle, mutta myös käytännön sanelemalle maalaisjärjelle.
Siitä on useita vuosikymmeniä, kun halkaisin vesirinkelin ja sinne sisään laitoin juustot, lihat ja salaatit.
Tarjosin niitä pikkunälkäisille vieraille ja itse niitä pidin maukkaina. Nyt sitten käykin ilmi, että olen
tietämättäni syönyt bagelia. Näin se maailma muuttuu, ja kaiken lisäksi ihan pelkällä maalaisjärjellä se syntyi.
Onhan se hyvä, että asia on todisteltu monin eri tavoin. Kunnia tieteelle, mutta myös käytännön sanelemalle maalaisjärjelle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla on mielikuva, että vesirinkelit olisi Venäjältä alunperin ja tuolta idästä päin, Olenko ihan väärässä?
Kyllä minunkin äitini jo lapsuudessamme halkaisi ihanat pehmeät vesirinkelit puoliksi ja voideltiin voilla ja siihen päälle lisukkeeksi makkaraa tai silavaa. Hyvälle maistui, kun vielä saimme vajaan kupillisen sokeroitua maitokahvia. - Nykyäänhän lapsille ei edes anneta kahvia, mutta meille se oli mitä parhainta harvinaista herkkua. - Ja vielä muistan, kun teimme joskus pullamössöä. Siinä taas sokeriseen maitokahviin mössättiin pullapaloja - sekin oli niin hyvää. (Ei ollut niitä viikonlopun karkkipäiviä kuin joskus erikoisjuhlapäivinä).
Olipa mielenkiintoinen asia, että vesirinkelit olisivat idästä. Olen itärajan kasvatti, mutta kapea-alaisesti olen
katsonut, että koko suomi tuntisi vesirinkelin. Näin sitä oppii uutta ja mielenkiintoista, kun suunsa aukaisee tai pikemminkin näpyttelee. Toki ne tehtiin aina kotona. Taikina yksinkertainen ja sitten keitettiin ja niistä tuli erittäin rapeakuorisia.
Myöhemmin oli määrättyjä leipomoita, joiden vesirinkelit olivat "kuumaa tavaraa".
Samalla tulee mieleen tauluja tai historiallisia, edellisen vuosisadan ajoilta, kuvia, joissa markkinoilla rinkelikauppiaat möivat narussa olevia tuotteita. Lieneekö sitä markkinaperinnettä muualla kuin idässä.
Leipä ja särvin yhdessä on aina kaikkialla ollut perusruokaa. Pizza syntyi alunperin pohjasta, oliiviölystä, tomaatista ja juustosta. Lättyjä, lettuja, ohukaisia, räiskäleitä ,ohuita rieskoja on iät ajat meilläkin paisteltu ja milloin minkin kanssa popsittu, milloin suolaisen, milloin makean nälkään. Oikeastaan puhtaimpia makuelämyksiä on tulikuuma pitsireunalettu suoraan pannulta kidesokeria päälle ripoteltuna, samoin tuore leipä pelkän voin kanssa . Nyt meilläkin kaupataan creppejä, tortilloja, wrappejä, burritoja ja ties mitä tacoja. Karjalanpiirakka, sultsina, rönttönen ja kalakukko sentään eivät ole nimeään eivätkä täytettään muuttaneet , ja lörtsy on mitä mainioin tuote ja nimi.
Munkkirinkiläkin on amerikkalaistunut donitsiksi, usein vielä päällään sokeri- tai suklaakuorrurusta ja strösseleitä. Munkki on hyvä sellaisenaan, nuo hörsötykset ovat "tårta på tårta".
Halkaistu rinkeli ja sämpylä ovat käteviä ja kivan näköisiä, täytteet pysyvät hyvin sisällä. Ilmeisesti vesirinkeleitä olisi helppo itsekin valmistaa, mutta malttaako nykyihminen ensin vaivata ja nostattaa, sitten keittää ja vielä paistaa. Ehkä bagelit ovat tuoretuotteita ja käsittääkseni varsinkin aamiaisruokaa. Suomalainen pussivesirinkeli on aika sitkeä ja omiaan kahviin kastettuna.
Vesirinkelin kanssa tein tuttavuutta 80-luvun alussa jolloin muutin tänne itärajan pintaan. Makoisia ovat pikkunälkään ja kahvipöydän lisäkkeenä. Itärajan tuntumassa ruokakulttuuri noudattelee paljon rajan takaa tulleita, matkalla oman muunnoksen saaneita ruokalajeja.
Katselen TV:stä näitä ruuanvalmistajia, yksi yhteinen nimittäjä, yhteen ruokalajiin sullotaan kymmeniä eri mausteita ja peruselintarvikkeita, tulos on yököttävä annos koska mikään perustervike ei maistu, on vain yhtä mössöä koko sapuska. Onneksi Maija Silvennoinen on hiukan selkeämpi ruuanvalmistaja, erotuksella, suola on hänen päämauste.
Minä taas katselen mielelläni mieskokkeja, heissä on sitä silmänruokaa ja miten osaavia he ovatkaan. Iloisesti ja ennakkoluulottomasti nämä tv:n mieskokit yhdistelevät uusia ruokalajeja ja raaka-aineita sekä mausteita. Kiva nähdä aina uusia vempaimia keittiötyöskentelyssä ja lopuksi kaunis ruokakattaus tuloksena. - Lempikokkini on Stromson ahvenamaalaiskokki (en nyt muista nimeä), mutta hän tekee niin suolaisesta kuin makeastakin niin hiveleviä herkkuja.
viesti
Tuppo2 nostikin kivan vanhan linkin *peukku"
Tästä juolahti: tykkään käydä Hangossa. Ensimmäisellä reissulla noin kymmenen vuotta sitten jonkun vanhan, osittain rojahtaneen rakennuksen seinässä hymyili kellertävä pallo hymyilevine naamoineen. Vasta siinä kohdassa yht'äkkiä muistin, että piirtelin nuorena hymynaamoja sinne tänne. Ja nyt on hymiöitä joka paikka pullollaan.