Parvekkeen ja terassin turhat neliöt

uusajattelija

Nytkö sitten tuo tupakan poltto on jäänyt ainoaksi nautinnoksi parvekkeilla vai mitä romuja siellä piilotellaan kun asuntoon sisälle ei sovi. Olivatko nuo uusien talojenkin lasitetut tilat sitten vain pihalta katselevien ilona ja kateuden kohteena kun tyhjiä kalusteita vain näkyy. Eli ei näy tirkistelijöitä, kuseskelijoita tai paljon muutakaan harmillista toimintaa, nytkö on kaikki hyvin kun kylmää piilotellaan. Niin se vain hiljenivät nuo kirjoittajatkin palstalta, taitaa olla mikrotkin pakkasessa parvekkeella ja ajatus jäissä.

6

681

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 555555555555555

      No minulla on täynnä kasveja. Jäävät sinne myös talveksi. Vielä on kasvukautta jäljellä, tosin loppusuoralla ollaan, kun lämpö on melkein yhtä alhaalla kuin jääkaapissa. Tänään päivällä taisi olla 12 astetta parvekkeella. Kissat tykkäisivät nukkua siellä, mutta kun en tarkene pitää ovea auki pitkiä aikoja kerrallaan.

      Ihme juttu kyllä että niin moni hienon partsin omistava ei tunnu käyttävän sitä ollenkaan. Itse taas haluaisin vielä toisenkin parvekkeen nykyisen lisäksi.

      • Terassilainen

        Ja mitkä viihtyvät yli talven, eli oliko jotakin tavanomaista jota normaalisti kiikutellaan kylmätilaan talveksi.


      • 55555555555555555555
        Terassilainen kirjoitti:

        Ja mitkä viihtyvät yli talven, eli oliko jotakin tavanomaista jota normaalisti kiikutellaan kylmätilaan talveksi.

        Tää on toinen talvi mulle parvekkeellisena, mutta viime talvesta selvisi kaikki ne jotka olisi maassakin varmasti selvinneet, kärhöjä esim. Opuntiakaktus meinasi kuolla mutta virkosi lopulta. Syyskatkero tms kuoli, mutten tiedöä miksi. Laitoin alle styroksilevyjä ja päällä pidin harsoja ja pakkaspeitettä. Parveke on lasitettu & Helsingissä.


      • Jotakin mukavaa
        55555555555555555555 kirjoitti:

        Tää on toinen talvi mulle parvekkeellisena, mutta viime talvesta selvisi kaikki ne jotka olisi maassakin varmasti selvinneet, kärhöjä esim. Opuntiakaktus meinasi kuolla mutta virkosi lopulta. Syyskatkero tms kuoli, mutten tiedöä miksi. Laitoin alle styroksilevyjä ja päällä pidin harsoja ja pakkaspeitettä. Parveke on lasitettu & Helsingissä.

        Oletko keksinyt muuta käyttöä parvekkeelle kun katselet mikä jää henkiin ja mikä kuolee, eli vietätkö enemmän aikaasi noiden kukkien seassa ja nautitko jostakin muusta. Tuntuu vain niin tyhjiltä nuo hiljaiset parvekkeet. Olisiko vaikka jokin pilkkiavanto sopiva vaikka välipohjalla vaikka ei kalaa tulisikaan mutta saisi nypytellä paltoo päällä.


      • 5555555555555555555
        Jotakin mukavaa kirjoitti:

        Oletko keksinyt muuta käyttöä parvekkeelle kun katselet mikä jää henkiin ja mikä kuolee, eli vietätkö enemmän aikaasi noiden kukkien seassa ja nautitko jostakin muusta. Tuntuu vain niin tyhjiltä nuo hiljaiset parvekkeet. Olisiko vaikka jokin pilkkiavanto sopiva vaikka välipohjalla vaikka ei kalaa tulisikaan mutta saisi nypytellä paltoo päällä.

        Voi sitä käyttää myös jääkappina... Oikein kovilla pakkasilla sinne voi tyhjentää vaatekaapin ja tappaa turkiskuoriaiset yms... Ei siellä kyllä tule itse oleskeltua näillä säillä.


      • joopa joo jotakin mu
        5555555555555555555 kirjoitti:

        Voi sitä käyttää myös jääkappina... Oikein kovilla pakkasilla sinne voi tyhjentää vaatekaapin ja tappaa turkiskuoriaiset yms... Ei siellä kyllä tule itse oleskeltua näillä säillä.

        Meillä kyllä tuo jääkaappiajatus toimii, eli jouluruuat ovat terassilla joulukuusen ympärillä. Tuo turkiskuoriaisten tappaminen oli kyllä uutta ideaa, eli laitetaan joku teline seinälle riiputusta varten, mikä lienee "oskarin oksa" tai sinne siihen suuntaan. Meillä on myös tehtynä parvekkeelle keittiökalusta osista koottuna penkki perällä, jonka alla on tilaa kaikelle turhalle tavaralle ja tietysti nätti kansi päällä saranoituna. Vielä kyllä kaipaisin tuota pilkkireikää kun tuolla Minnesotassa katselin noita pilkkijöitä järven jäällä, eli pieni tavimökki oli rakennettu järven jäälle, miksi ei myös sitten parvekkeelle.
        Oliko kyse ideoiden puutteesta, mutta ei tietysti reikää läpi parvekkeen pohjan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe