Viiskymmentä vuotta on sydäntautitutkijat talloneet paikallaan.
"Perustana nykyiselle käsitykselle, että rasvat (erityisesti eläinperäiset rasvat) ovat kaiken pahan alku ja juuri, pidetään Ancel Keysin olettamusta, että korkea kolesteroli on sydän- ja verisuonitautien synnyssä keskeisellä sijalla. Olettamus kolesterolin tärkeästä roolista on aika helppo omaksua, sillä löytyyhän kolesterolia verisuonten seinämistä suuria määriä. Verisuoniin muodostuu oikein isoja paukamia (plakkeja), joissa on kolesterolia ja kalkkia ihan riesaksi asti. Oli ilmeisen helppoa omaksua sellainen ajatus, että verestä helposti mitattava aine (kolesteroli) voidaan kytkeä vakavaan kansansairauteen. Jälkeenpäin on Keysin 1950-luvulla syntynyttä olettamusta kolesterolin osuudesta hienosäädetty moneen kertaan ja pidetty Keysin selitysmallia aivan liian yksinkertaisena. Ykkösleiri ei kuitenkaan olettamuksen todenperäisyyttä milloinkaan ole kiistänyt. Vaikka pelkkä kolesteroli ei nykytietämyksen mukaan paljoa kerrokaan sydän- ja verisuonitautien riskistä, se ei ole mitenkään vaikuttanut perussanomaan: eläinperäinen rasva on vaarallista.
Samoihin aikoihin Ancel Keysin kanssa teki laajaa tutkimustyötä Kalifornian yliopiston tutkija John Gofman. Hän teki merkittävän työpanoksen radioaktiivisten aineiden (mm. plutonium) parissa, mutta innostui käyttämään ultrasentrifugiaan myös erilaisten rasvojen lajittelemiseen ja erottamiseen. Rasvatutkimukset loivat pohjan nykyiselle käsityksellemme kolesterolista. Tutkija Gofman vähätteli Keysin havaintojen merkittävyyttä niin kauan kuin hän eli (hän kuoli viime vuonna). Gofman tähdensi, että kolesteroli on vain yksi niistä lukuisista rasvoista ja rasvanomaisista aineista, jotka vaikuttavat terveyteemme. Itse asiassa kolesteroli ei ole mikään rasva, vaan oikeastaan alkoholi. Paljon enemmän merkitystä Gofman pani esimerkiksi vapaisiin rasvahappoihin ja triglyserideihin, sillä tässä muodossa rasva kiertää verivirrassa. Tiedossa oli, että veren rasvat liikkuvat erityisten kuljetusproteiinien avulla, jotka Gofmanin aloittamilla kärsivällisillä kokeilla vähitellen saatiin lajiteltua tarkasti. Ancel Keysin riehuessa mielikuvamarkkinoilla ja ankkuroidessa työnsä hedelmiä kauaskantoisin seurauksin, Gofman jatkoi kärsivällistä kuljetusproteiinien lajittelutyötään ja Keysin kritisointia.
Jo 1950-luvulla oli ilmeistä, että sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn vaikuttivat erityisesti nämä kuljetusproteiinit, joita ruvettiin kutsumaan lipoproteiineiksi: LDL ("paha kolesteroli"), HDL ("hyvä kolesteroli") ja VLDL (triglyseridien kuljettamiseen erikoistunut lipoproteiini). Miten on mahdollista, että Ancel Keys tuijotti itsensä sokeaksi pelkkään kolesteroliin? Syy on ilmeisesti siinä, että näiden lipoproteiinien erotteluun kyettiin aikanaan vain Gofmanin ultrasentrifugilla. Sittemmin lipoproteiinien erottelu tiheytensä mukaan on kasvanut mittavaksi tutkimuskentäksi ja laitteita löytyy tuhansittain ympäri maailmaa. Samalla tieto on lisännyt tuskaa, sillä aiempi jako LDL, HDL ja VLDL-lipoproteiineihin on mutkistunut huomattavasti. Tätä Ancel Keys ei voinut tietää aikanaan kun hän kehitti otaksumaansa, että kolesteroli on vaarallista sydämelle. Mutta se, että tiedemiehet eivät ole korjanneet hänen virheellisen yksinkertaista käsitystä tästä yhteydestä, voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että kolesterolia on edelleen helppoa mitata ja siihen löytyy käteviä lääkkeitä (statiineja).
Gofman oli edellä aikaansa, niin kuin nerokkailla tiedemiehillä on tapana olla. Hän huomasi, että LDL-kolesteroli oli koholla niillä potilailla, joilla oli ateroskleroosi (valtimon kovettumatauti) ja diabetes, mutta erittäin harvoin kolesterolilla oli mitään tekemistä asian kanssa. LDL saattoi olla hyvin korkea, mutta kolesteroli matala, näillä sairastuneilla. Tämä kaikki tapahtui siis 1950-luvulla. Nykyään tiedämme enemmän veren rasvoista."
http://sundqvist.blogspot.com/2008/07/tervetuloa-rasvahysterian-syntysijoille.html
"Perustana nykyiselle käsitykselle, että rasvat (erityisesti eläinperäiset rasvat) ovat kaiken pahan alku ja juuri, pidetään Ancel Keysin olettamusta, että korkea kolesteroli on sydän- ja verisuonitautien synnyssä keskeisellä sijalla. Olettamus kolesterolin tärkeästä roolista on aika helppo omaksua, sillä löytyyhän kolesterolia verisuonten seinämistä suuria määriä. Verisuoniin muodostuu oikein isoja paukamia (plakkeja), joissa on kolesterolia ja kalkkia ihan riesaksi asti. Oli ilmeisen helppoa omaksua sellainen ajatus, että verestä helposti mitattava aine (kolesteroli) voidaan kytkeä vakavaan kansansairauteen. Jälkeenpäin on Keysin 1950-luvulla syntynyttä olettamusta kolesterolin osuudesta hienosäädetty moneen kertaan ja pidetty Keysin selitysmallia aivan liian yksinkertaisena. Ykkösleiri ei kuitenkaan olettamuksen todenperäisyyttä milloinkaan ole kiistänyt. Vaikka pelkkä kolesteroli ei nykytietämyksen mukaan paljoa kerrokaan sydän- ja verisuonitautien riskistä, se ei ole mitenkään vaikuttanut perussanomaan: eläinperäinen rasva on vaarallista.
Samoihin aikoihin Ancel Keysin kanssa teki laajaa tutkimustyötä Kalifornian yliopiston tutkija John Gofman. Hän teki merkittävän työpanoksen radioaktiivisten aineiden (mm. plutonium) parissa, mutta innostui käyttämään ultrasentrifugiaan myös erilaisten rasvojen lajittelemiseen ja erottamiseen. Rasvatutkimukset loivat pohjan nykyiselle käsityksellemme kolesterolista. Tutkija Gofman vähätteli Keysin havaintojen merkittävyyttä niin kauan kuin hän eli (hän kuoli viime vuonna). Gofman tähdensi, että kolesteroli on vain yksi niistä lukuisista rasvoista ja rasvanomaisista aineista, jotka vaikuttavat terveyteemme. Itse asiassa kolesteroli ei ole mikään rasva, vaan oikeastaan alkoholi. Paljon enemmän merkitystä Gofman pani esimerkiksi vapaisiin rasvahappoihin ja triglyserideihin, sillä tässä muodossa rasva kiertää verivirrassa. Tiedossa oli, että veren rasvat liikkuvat erityisten kuljetusproteiinien avulla, jotka Gofmanin aloittamilla kärsivällisillä kokeilla vähitellen saatiin lajiteltua tarkasti. Ancel Keysin riehuessa mielikuvamarkkinoilla ja ankkuroidessa työnsä hedelmiä kauaskantoisin seurauksin, Gofman jatkoi kärsivällistä kuljetusproteiinien lajittelutyötään ja Keysin kritisointia.
Jo 1950-luvulla oli ilmeistä, että sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn vaikuttivat erityisesti nämä kuljetusproteiinit, joita ruvettiin kutsumaan lipoproteiineiksi: LDL ("paha kolesteroli"), HDL ("hyvä kolesteroli") ja VLDL (triglyseridien kuljettamiseen erikoistunut lipoproteiini). Miten on mahdollista, että Ancel Keys tuijotti itsensä sokeaksi pelkkään kolesteroliin? Syy on ilmeisesti siinä, että näiden lipoproteiinien erotteluun kyettiin aikanaan vain Gofmanin ultrasentrifugilla. Sittemmin lipoproteiinien erottelu tiheytensä mukaan on kasvanut mittavaksi tutkimuskentäksi ja laitteita löytyy tuhansittain ympäri maailmaa. Samalla tieto on lisännyt tuskaa, sillä aiempi jako LDL, HDL ja VLDL-lipoproteiineihin on mutkistunut huomattavasti. Tätä Ancel Keys ei voinut tietää aikanaan kun hän kehitti otaksumaansa, että kolesteroli on vaarallista sydämelle. Mutta se, että tiedemiehet eivät ole korjanneet hänen virheellisen yksinkertaista käsitystä tästä yhteydestä, voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että kolesterolia on edelleen helppoa mitata ja siihen löytyy käteviä lääkkeitä (statiineja).
Gofman oli edellä aikaansa, niin kuin nerokkailla tiedemiehillä on tapana olla. Hän huomasi, että LDL-kolesteroli oli koholla niillä potilailla, joilla oli ateroskleroosi (valtimon kovettumatauti) ja diabetes, mutta erittäin harvoin kolesterolilla oli mitään tekemistä asian kanssa. LDL saattoi olla hyvin korkea, mutta kolesteroli matala, näillä sairastuneilla. Tämä kaikki tapahtui siis 1950-luvulla. Nykyään tiedämme enemmän veren rasvoista."
http://sundqvist.blogspot.com/2008/07/tervetuloa-rasvahysterian-syntysijoille.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.