TS-tiedonvälitystä

TS-pääkirjoitus tänään 14. lokakuuta on yleistävä ja loukkaava sekä raflaava ja arveluttava, jo otsikoltaan: ”Vastustajat rikosten tiellä.”

Kautta aikojen rakennustyömailla on tehty älytöntä ilkivaltaa eikä tämäkään TSV Oy:n vesiputkityömaa näytä olevan poikkeus. Aina on joka paikkakunnalla ymmärtämättömiä, joista suurin osa lienee mopoiässä. Öljyn päästäminen hiekkamaahan pohjavesialueella on todella paha rikos, jonka seurauksena koko alueen pohjavesi saattaa mennä pilalle vuosikymmeniksi. Toisaalta – urakoitsijan pitäisi lukita polttoainesäiliönsä riittävän tukevin lukituksin tai ymmärtää siirtää säiliö pois vaikkapa läheiselle TSV-varikolle Virttaalle viikonlopuksi ja arkenakin työn päätyttyä. Vaiva ei ole suuri, koska on olemassa kaivinkoneet nostoa varten ja kuorma-autoja.

Pääkirjoituksen viidennessä kappaleessa on olennaisen merkittävä virhe, sillä kansalaisliikkeen väitetään vastustavan vedenottoa! Näin asia ei ole! Kokemäenjoesta vettä otettakoon Turkuun koko putken täydeltä, sillä määrä on keskimäärin alle 1 % joen virtaamasta todella isossa joessa.

Sen sijaan kansalaisliike vastustaa pahojen ympäristökatastrofien aikaansaamista Huittisissa Loimijokeen Takkulan jätevesistä ja erityisesti ainutlaatuisen Virttaankankaan tuhoamista, niin maanpäällisiltä osiltaan kuin erinomaisen hyvän pohjaveden osalta.

Näitten syitten takia tekopohjavesihanke olisi mitä pikimmin Turun kaupunginvaltuustossa muutettava ns. suoraputkiratkaisuksi, jossa vedenpuhdistus tapahtuu Halisten vesilaitoksella ammattilaisten toimesta.

Hannes Heikkilä
dipl.ins., Alastaro
0327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hannes Heikkilä kirjoitti:

TS-pääkirjoitus tänään 14. lokakuuta on yleistävä ja loukkaava sekä raflaava ja arveluttava, jo otsikoltaan: ”Vastustajat rikosten tiellä.”

Kautta aikojen rakennustyömailla on tehty älytöntä ilkivaltaa eikä tämäkään TSV Oy:n vesiputkityömaa näytä olevan poikkeus. Aina on joka paikkakunnalla ymmärtämättömiä, joista suurin osa lienee mopoiässä. Öljyn päästäminen hiekkamaahan pohjavesialueella on todella paha rikos, jonka seurauksena koko alueen pohjavesi saattaa mennä pilalle vuosikymmeniksi. Toisaalta – urakoitsijan pitäisi lukita polttoainesäiliönsä riittävän tukevin lukituksin tai ymmärtää siirtää säiliö pois vaikkapa läheiselle TSV-varikolle Virttaalle viikonlopuksi ja arkenakin työn päätyttyä. Vaiva ei ole suuri, koska on olemassa kaivinkoneet nostoa varten ja kuorma-autoja.

Pääkirjoituksen viidennessä kappaleessa on olennaisen merkittävä virhe, sillä kansalaisliikkeen väitetään vastustavan vedenottoa! Näin asia ei ole! Kokemäenjoesta vettä otettakoon Turkuun koko putken täydeltä, sillä määrä on keskimäärin alle 1 % joen virtaamasta todella isossa joessa.

Sen sijaan kansalaisliike vastustaa pahojen ympäristökatastrofien aikaansaamista Huittisissa Loimijokeen Takkulan jätevesistä ja erityisesti ainutlaatuisen Virttaankankaan tuhoamista, niin maanpäällisiltä osiltaan kuin erinomaisen hyvän pohjaveden osalta.

Näitten syitten takia tekopohjavesihanke olisi mitä pikimmin Turun kaupunginvaltuustossa muutettava ns. suoraputkiratkaisuksi, jossa vedenpuhdistus tapahtuu Halisten vesilaitoksella ammattilaisten toimesta.

Hannes Heikkilä
dipl.ins., Alastaro

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu