Vaikka M.L. harhaileekin Marian palvonnassa aivan kuin juoppo hollantilainen labyrintissa, ei voi mitään, että hyvääkin on saatu aikaan.
Mutta se uuudesti syntymienn ja ratkaisu. MITÄ SE SITTEN ON TODELLISUUDESSA?
Kun on kerran tehty parannus ja synnytty uudesti - kuten Mikon kiivaimmat vastustajat Nettiruukussa sanovat,
miksi vielä kahlataan aivan samoissa ongelmissa kuin Luther ennen tornikokemusta??
Aivan selvästi uudestisyntyminen k i v u l l a ei olekaan tuonut asianomaista vapauteen ja uskoon. Sattumalta Luther eli aivan tyypillistä perinnelestadiolaisen uskonelämää:
Luther:
Minut oli vallannut todella ihmeellinen kiihko päästä ymmärtämään Paavalia hänen kirjeessään roomalaisille, mutta tähän asti oli esteenäni ollut, ei suinkaan veren kylmyys sydämeni ympärillä, vaan yksi ainoa sana ensimmäisessä luvussa: >Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy.>
V i h a s i n näet tuota sanaa “ Jumalan vanhurskaus”, koska kaikkien opettajien käytännön ja tavan mukaisesti olin oppinut käsittämään sen tarkoittavan filosofisesti niin sanottua mahdollista eli aktiivista vanhurskautta, jolla Jumala on vanhurskas ja rankaisee synnin tekijät ja väärät.
Minä taas, vaikka elinkin kaikin puolin moitteettomana munkkina, tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi, jonka omatunto oli mitä rauhattomin ja joka ei voinut luottaa omakohtaisella sovituksellaan häntä lepyttäneensä, enkä siksi rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta ja syntisiä rankaisevaa Jumalaa. Vaikkakaan en ehkä salaisella solvauksella niin ainakin loppumattomalla kaunalla minä napisin Jumalaa vastaan sanoen: Aivan kun ei olisi kylliksi siinä, että kymmenen käskyn laki jo on nujertanut syntisraukat ja perisynnin kautta iankaikkisesti musertanut kadotetut kaikinpuolisella onnettomuudella, lisää Jumala evankeliuminsa kautta vielä vaivaa vaivan päälle, ja evankeliumissaankin uhkaa meitä vanhurskaudellan ja vihallaan!
Kiukkuisena ja omatunto rauhattomana minä sitten raivosin, kolkuttaen julkeasti Paavalin tätä kohtaa janotessani mitä palavammin päästä perille siitä, mitä P. Paavali tarkoitti “siinä JUmalan vanhurskaus ilmestyy”.
Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: >>Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta>> ja siinä aloin käsittää Jumalan vanurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskas Jumalan lahjana elää, nimittäin USKOSTA, ja tämän kohdan ajatus siis on, että EVANKELIUMI PALJASTAA JUMALAN VANHURSKAUDEN, nimittäin hänen passiivisen vanhurskautensa, jolla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.
Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot.----
Mutta se uuudesti syntymienn ja ratkaisu. MITÄ SE SITTEN ON TODELLISUUDESSA?
Kun on kerran tehty parannus ja synnytty uudesti - kuten Mikon kiivaimmat vastustajat Nettiruukussa sanovat,
miksi vielä kahlataan aivan samoissa ongelmissa kuin Luther ennen tornikokemusta??
Aivan selvästi uudestisyntyminen k i v u l l a ei olekaan tuonut asianomaista vapauteen ja uskoon. Sattumalta Luther eli aivan tyypillistä perinnelestadiolaisen uskonelämää:
Luther:
Minut oli vallannut todella ihmeellinen kiihko päästä ymmärtämään Paavalia hänen kirjeessään roomalaisille, mutta tähän asti oli esteenäni ollut, ei suinkaan veren kylmyys sydämeni ympärillä, vaan yksi ainoa sana ensimmäisessä luvussa: >Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy.>
V i h a s i n näet tuota sanaa “ Jumalan vanhurskaus”, koska kaikkien opettajien käytännön ja tavan mukaisesti olin oppinut käsittämään sen tarkoittavan filosofisesti niin sanottua mahdollista eli aktiivista vanhurskautta, jolla Jumala on vanhurskas ja rankaisee synnin tekijät ja väärät.
Minä taas, vaikka elinkin kaikin puolin moitteettomana munkkina, tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi, jonka omatunto oli mitä rauhattomin ja joka ei voinut luottaa omakohtaisella sovituksellaan häntä lepyttäneensä, enkä siksi rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta ja syntisiä rankaisevaa Jumalaa. Vaikkakaan en ehkä salaisella solvauksella niin ainakin loppumattomalla kaunalla minä napisin Jumalaa vastaan sanoen: Aivan kun ei olisi kylliksi siinä, että kymmenen käskyn laki jo on nujertanut syntisraukat ja perisynnin kautta iankaikkisesti musertanut kadotetut kaikinpuolisella onnettomuudella, lisää Jumala evankeliuminsa kautta vielä vaivaa vaivan päälle, ja evankeliumissaankin uhkaa meitä vanhurskaudellan ja vihallaan!
Kiukkuisena ja omatunto rauhattomana minä sitten raivosin, kolkuttaen julkeasti Paavalin tätä kohtaa janotessani mitä palavammin päästä perille siitä, mitä P. Paavali tarkoitti “siinä JUmalan vanhurskaus ilmestyy”.
Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: >>Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta>> ja siinä aloin käsittää Jumalan vanurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskas Jumalan lahjana elää, nimittäin USKOSTA, ja tämän kohdan ajatus siis on, että EVANKELIUMI PALJASTAA JUMALAN VANHURSKAUDEN, nimittäin hänen passiivisen vanhurskautensa, jolla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.
Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot.----
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei olis luullut et P R Settär olisi ollut noin paljon selvillä.
Olikos vähän ylpeästi kirjoitettu. Ei sovi moittia toisia noin avoimesti, kun omat tiedot on tutkimatta.
Onko Luther enää essuissa edes kurssissa?
Jos vaikka sammeli ei huomannut kaikkee
" HANNA EI POISTUNUT TEMPPELISTÄ MINNEKÄÄN , VAAN PALVELI JUMALAA YÖTÄ PÄIVÄÄ PAASTOTEN JA
rukoillen " ,., Luther.
On perin vaarallista kiinnittää huomio vain tekoihin tarkaamatta tekijää, hänen asemaansa ja kutsumustaan.
Jumala ei voi sietää sitä , että jätetään kutsumuksen tai aseman vaatimat teot sikseen ja yritetään suorittaa
pyhien tekoja . Jos siis aviovaimo jäljittelisi Hannaa , jättäisi miehensä ja lapesensa voidakseen rukoilla ,
paastota ja käydä kirkossa , se olisi suorastaan Jumalan kiusaamista , , avioelämän ja leskeyden sekoittamista
toisiinsa , kutsumuksensa laiminlyömista ja ryhtymistä vieraisiin toimiin.
Jumalan palveleminen ei ole sidottu yhteen tai kahteen tekoon , eikä se myöskään sisälly yhteen tai kahteen elämänmuotoon , vaan se jakaantuu kaikkien tekojen ja elämänmuotojen kesken. Hanna ja hänenlaisensa yksinäisten leskien tehtävänä on alituinen paastoaminen ja rukoileminen . Aviovaimon ja hänenlaistensa tehtävänä ei ole vain rukoileminen ja paastoaminen , vaan lapsista ja taloudesta huelehtiminen Jumalan
pelossa . Tämän vuoksi Hannan teoista puhuttaessa kuvataan niin monisanaisesti hänen elämänmuotoaan
ja ikäänsä , jotta vastustettaisiin kaikkia niitä , jotka pyrkivät pöyhitelemään teoillaan ja imemään myrkkyä niistä ruusuista . Ennen muuta hän siis muistuttaa heitä pysymään kutsumuksessaan . Jokaisessa elämänmuodossa on työtä kyllin.
Toivon että tästä on jotain hyötyä ,