Alkoholi auttaa

Mulla on paha sosiaalisten tilanteiden pelko, jännitän kaikkien muiden paitsi hyvien ystävieni seurassa. Sanat menevät sekaisin ja puhe muuttuu sössötykseksi, kädet ja pää tärisee, sydän hakkaa, hikoilen, paniikki valtaa mieleni. En uskalla puhua puhelimessa, en katsoa ihmisiä silmiin, en uskalla edes kävellä muiden ohi ilman kamalia jännitysoireita. Olen käyttänyt useita lääkkeitä, mutta en ole kokenut saavani noista pillereistä MITÄÄN apua. Onneksi on kuitenkin yksi asia mikä oikeasti auttaa.

Ennen kuin lähden kotoani, minä juon. Se rentouttaa, ja juttua tulee muiden kanssa juuri niin paljon kuin tahdon. En juo kuitenkaan itseäni mihinkään räkäkänniin, vaan sen verran että rentoudun. Eihän tästä tavasta pitkällä tähtäimellä on mitään hyötyä, mutta olen 18-vuotias tyttö ja aloitin juuri uudessa koulussa, ja ilman alkoholia varmaan tappaisin itseni saman tien. Kun juon vähän joka päivä ennen koulua, kaikki helpottuu. Jätän kyllä silloin juomatta jos luvassa on helppoja tunteja ja vähän vuorovaikutustilanteita.

Ei ihme että kansamme ajautuu alkoholismiin. Viina on ainoa apu mitä maailmalla on meille tarjota - KIITOS SIITÄ. Vaikka se vie minulta vuosia elämäni loppupäästä, elän mielummin täydemmän elämän nyt nuorena.
101749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos käytät kofeiinia, kahvia, teetä, energiajuomia, kolajuomia, kaakaota, suklaata jne, lopeta se täydellisesti, pääset oireistasi muutamassa kuukaudessa. Hoidin itsekin itseäni alkoholilla ja alkoholisoiduin muutamassa vuodessa, älä tee samaa virhettä. Nyt olen ollut täysin ilman kofeiinia 1½ vuotta, eikä oireista ole jäljellä kuin muistot.

Äänestä
  • Valitettavasti ei ole auttanut. Kahvia en ole koskaan edes maistanut, teetä join parin kuukauden ajan muutama vuosi sitten ja lopetin sen sitten siihen, viimeisestä energiajuomasta on noin 2 vuotta (elämäni aikana olen juonut niitäkin vain 2-3 tölkkiä), kolajuomia juon todella harvoin, ja kaakaota ja suklaata en vedä koskaan. Silti oireet ovat olleet kanssani 12-vuotiaasta lähtien :(

    Äänestä

  • girl18... kirjoitti:

    Valitettavasti ei ole auttanut. Kahvia en ole koskaan edes maistanut, teetä join parin kuukauden ajan muutama vuosi sitten ja lopetin sen sitten siihen, viimeisestä energiajuomasta on noin 2 vuotta (elämäni aikana olen juonut niitäkin vain 2-3 tölkkiä), kolajuomia juon todella harvoin, ja kaakaota ja suklaata en vedä koskaan. Silti oireet ovat olleet kanssani 12-vuotiaasta lähtien :(

    Kokeile siinä tapauksessa E-Epaa ja karnosiinia ja pudota ruokavaliostasi pois sokeri ja nopeat hiilihydraatit sekä natriumglutamaatti, elleivät oireet ole olleet päällä syntymästä saakka, jokin ruoka-aine voi pahentaa niitä yksilöllisen herkkyyden takia. Joogaharrastus myös tasapainottaa stressihormonien ja rauhoittavien välistä tasapainoa ja auttaa sinua rentoutumaan. Jonkinlainen terapia voisi myös olla paikallaan.

    Äänestä

Voi hyvä jumala noiden ex-kofeinistien kanssa.

Uudessa koulussa aloittaminen on todella vaikee jos kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta. Itselläni oli sama ongelma kun hieman sinua nuorempana aloitin koulun. Ahdistus haittasi jokaista liikettä minkä tein tai jätin tekemättä.

Rohkaisuryyppyjen ottaminen ei ole tervettä (olen itsekin kokeillut). Siitä voi kehittyä oikea riippuvaisuus tai jopa alkoholismi. Alkoholismi on pahempi asia kuin ehkä luulet. Se ei taianomaisesti ota vuosia pois elämästäsi, vaan se todellakin heikentää elämäsi laatua.

Saattaa kuulostaa vähän kliseiseltä, mutta itsetutkiskelu auttaa. Vietä laatuaikaa itsesi kanssa, äläkä murehdi. Minulla auttoi koulussa myöskin kahvin juonti (aloitin senkin vasta toisella vuodella). Aamulla kuppi naamaan ja sitten toinen ruokatauolla. Tupakkaakin kokeilin, mutta sitä en voi suositella.

Kofeiiniaktivisteille sanon sen että jos täytyy valita aamukahvi tai aamuterävä niin kyllä se kahvi varmasti on terveellisempi vaihtoehto.

Äänestä
  • Annos kahvia on kyllä vaarallisempi aivoille kuin naukku. Suomalaisten kahvinjuontia voisi verrata lähinnä Etelä-amerikkalaiseen tapaan pureskella koka-pensaan lehtiä, päihtymysvaikutukset ja terveyshaitat ovat suunnilleen samaa luokkaa.

    "Monen ahdistus- ja jännitysoireet voimistuvat, jos he saavat päivittäin yli 100 mg kofeiinia. Yksi kuppi kahvia sisältää 50–110 mg, yksi kuppi teetä 30–50 mg ja yksi pullo kolajuomaa 65 mg kofeiinia. Myös monet särkylääkkeet sisältävät kofeiinia, joka voi sekä voimistaa ahdistuneisuutta tai laukaista paniikkikohtauksia." Duodecim

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058

    Äänestä

  • ex-kofeinisti kirjoitti:

    Annos kahvia on kyllä vaarallisempi aivoille kuin naukku. Suomalaisten kahvinjuontia voisi verrata lähinnä Etelä-amerikkalaiseen tapaan pureskella koka-pensaan lehtiä, päihtymysvaikutukset ja terveyshaitat ovat suunnilleen samaa luokkaa.

    "Monen ahdistus- ja jännitysoireet voimistuvat, jos he saavat päivittäin yli 100 mg kofeiinia. Yksi kuppi kahvia sisältää 50–110 mg, yksi kuppi teetä 30–50 mg ja yksi pullo kolajuomaa 65 mg kofeiinia. Myös monet särkylääkkeet sisältävät kofeiinia, joka voi sekä voimistaa ahdistuneisuutta tai laukaista paniikkikohtauksia." Duodecim

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058

    Hoe tota ittelles ku meet nukkumaan seuraavalla kerralla niin ehkä se on aamulla totta.

    Äänestä

  • Sanoit että kärsit samasta ongelmasta kun nuorempana aloitit koulun, miten pääsit siitä eroon?

    Olen tässä yli viiden vuoden ajan miettinyt kaikennäköisiä ratkaisuja ongelmaani, tuloksetta. Olen kokeillut varmaan kymmeniä eri lääkkeitä ja käynyt 3 vuotta psykologilla, ja käyn siellä edelleen. Lääkkeitä tarjotaan koko ajan lisää, mutta olen tehnyt päätöksen etten aio enää napata suuhuni yhtään pilleriä. Olen tehnyt rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia, yrittänyt treenata sosiaalisia tilanteita, kohdannut ongelmat suoraan, kokeillut niiden välttelyä. En kyllä kahviakaan halua kokeilla, pysyn suosiolla erossa siitä, samoin tupakasta. Tiiän ettei se alkoholi oo terve vaihtoehto, mutta on tää uudessa koulussa yksin alottaminen sen verran ahdistavaa, että taidan ainakin aluksi turvautua siihen ellei joku kehittele ahdistuksen poistavaa ihmelääkettä.

    Äänestä

  • girl18... kirjoitti:

    Sanoit että kärsit samasta ongelmasta kun nuorempana aloitit koulun, miten pääsit siitä eroon?

    Olen tässä yli viiden vuoden ajan miettinyt kaikennäköisiä ratkaisuja ongelmaani, tuloksetta. Olen kokeillut varmaan kymmeniä eri lääkkeitä ja käynyt 3 vuotta psykologilla, ja käyn siellä edelleen. Lääkkeitä tarjotaan koko ajan lisää, mutta olen tehnyt päätöksen etten aio enää napata suuhuni yhtään pilleriä. Olen tehnyt rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia, yrittänyt treenata sosiaalisia tilanteita, kohdannut ongelmat suoraan, kokeillut niiden välttelyä. En kyllä kahviakaan halua kokeilla, pysyn suosiolla erossa siitä, samoin tupakasta. Tiiän ettei se alkoholi oo terve vaihtoehto, mutta on tää uudessa koulussa yksin alottaminen sen verran ahdistavaa, että taidan ainakin aluksi turvautua siihen ellei joku kehittele ahdistuksen poistavaa ihmelääkettä.

    Ostin sähkökitaran ja aloin sitä opiskelemaan. Nykyään saan sen avulla hyvin ajatukset pois kaikesta ja pystyn soittelemaan rentoutuakseni. Kun on muutama hyvä kaveri entuudestaan niin kävin heidän kanssaan elokuvissa ja konserteissa (parempi kolme hyvää ystävää kuin kasa jotain puolikamuja). Musiikkiharrastuksen kautta löysin jopa luokaltani yhden samanhenkisen kaverin.

    En ole päässyt eroon ahdistuksesta, olen vain oppinut elämään sen kanssa. On se myös aika paljon helpottanut siitä mitä se pahimmillaan on ollut.

    Siihen ei kyllä tunnu apukeinoja löytyvän kun siellä kaupassa tai koulussa alkaa jännittämään ja ahdistamaan.

    Äänestä

..rauhoittavia lääkkeitä? Xanor-nimiset tepsii ainakin varmasti, kunhan ei joka päivä napsi ettei jää koukkuun!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


girl18... kirjoitti:

Mulla on paha sosiaalisten tilanteiden pelko, jännitän kaikkien muiden paitsi hyvien ystävieni seurassa. Sanat menevät sekaisin ja puhe muuttuu sössötykseksi, kädet ja pää tärisee, sydän hakkaa, hikoilen, paniikki valtaa mieleni. En uskalla puhua puhelimessa, en katsoa ihmisiä silmiin, en uskalla edes kävellä muiden ohi ilman kamalia jännitysoireita. Olen käyttänyt useita lääkkeitä, mutta en ole kokenut saavani noista pillereistä MITÄÄN apua. Onneksi on kuitenkin yksi asia mikä oikeasti auttaa.

Ennen kuin lähden kotoani, minä juon. Se rentouttaa, ja juttua tulee muiden kanssa juuri niin paljon kuin tahdon. En juo kuitenkaan itseäni mihinkään räkäkänniin, vaan sen verran että rentoudun. Eihän tästä tavasta pitkällä tähtäimellä on mitään hyötyä, mutta olen 18-vuotias tyttö ja aloitin juuri uudessa koulussa, ja ilman alkoholia varmaan tappaisin itseni saman tien. Kun juon vähän joka päivä ennen koulua, kaikki helpottuu. Jätän kyllä silloin juomatta jos luvassa on helppoja tunteja ja vähän vuorovaikutustilanteita.

Ei ihme että kansamme ajautuu alkoholismiin. Viina on ainoa apu mitä maailmalla on meille tarjota - KIITOS SIITÄ. Vaikka se vie minulta vuosia elämäni loppupäästä, elän mielummin täydemmän elämän nyt nuorena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu