Tällainen kevyt aihe, eli miten saan positiivisuutta elämääni? Ärsytää tämä negatiivisuus.
Minusta tuntuu että olen aina pahalla tuulella. Näen kaikessa negatiiviset puolet ensin ja ajan liikenteessäkin aina kesisormi pystyssä.
Vihaan yleensä kaikkia jostain syystä. En ole koskaan tyytyväinen tähän hetkeen vaan odotan jatkuvasti jotain parempaa.
Kiukutelen lapsilleni ja miehelleni aiheettomasti. Haastan herkästi riitaa lähes kenen kanssa tahaansa.
Tässä siis kärjistetysti se miltä tuntuu. Minulla ei ole mitään syytä olla tyytymätön elämääni. Olen terve, kahden terveen lapsen äiti ja minulla on rakastava avoimies. Koti on oma ja autokin pihassa.
Onkohan olemassa jotain positiivisuuskursseja mille voisi ottaa osaa ja oppia elämään tässä hetkessä tyytyväisenä pieniin asiohin?
Vai onkohan minulla jotenkin hormoonit sekaisin, voiko sitä testata jotenkin?
Entä jos olenkin vain päästäni vialla, paljonko kunnon psykiatri maksaa?
Ideoita?
Minusta tuntuu että olen aina pahalla tuulella. Näen kaikessa negatiiviset puolet ensin ja ajan liikenteessäkin aina kesisormi pystyssä.
Vihaan yleensä kaikkia jostain syystä. En ole koskaan tyytyväinen tähän hetkeen vaan odotan jatkuvasti jotain parempaa.
Kiukutelen lapsilleni ja miehelleni aiheettomasti. Haastan herkästi riitaa lähes kenen kanssa tahaansa.
Tässä siis kärjistetysti se miltä tuntuu. Minulla ei ole mitään syytä olla tyytymätön elämääni. Olen terve, kahden terveen lapsen äiti ja minulla on rakastava avoimies. Koti on oma ja autokin pihassa.
Onkohan olemassa jotain positiivisuuskursseja mille voisi ottaa osaa ja oppia elämään tässä hetkessä tyytyväisenä pieniin asiohin?
Vai onkohan minulla jotenkin hormoonit sekaisin, voiko sitä testata jotenkin?
Entä jos olenkin vain päästäni vialla, paljonko kunnon psykiatri maksaa?
Ideoita?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulostaa jonkin sortin masennukselta. Suosittelen lääkärissä käyntiä asian selvittämiseksi. Hoitona lääkkeet ja/tai terapia (jos lääkäri määrää terapian, Kela korvaa kuluja).
kallonkutistajaa, ne voi tehdä mitä vaan ollessaan sekaisin!
Luulisin, että sinulla on asiat vähän liian hyvin ja pidät elämääsi itsestään selvyytenä ja saavutettuina etuina, joista ei koskaan tarvitse luopua. Kun olet menettänyt jotain tärkeää ja oleellista, niin sellaista oppii arvostamaan valitettavasti yleensä kun on liian myöhäistä. Kiitollisuus ja nöyryys ovat asioita, jotka elämä opettaa surun ja menetyksen kautta. Mielestäni elät juuri nyt "sitä parempaa" mitä oikeastaan odotat, huomaat sen vasta jälkeen päin, kun sitä ei ole. Kun menetyksiä tulee enemmän ja enemmän, niin sitä positiviisemman kannan ottaa siihen hyvään, mitä on vielä elämässä jäljellä. Eli kun menee näkö, niin on onnellinen pelkästään siitä, että vielä kuulee. Tai kun menee kuulokin, on onnellinen siitä, että vielä pystyy sentään kävelemään ja harmittelee, että piti terveyttä, ihmissuhteita ja tasaista elämää itsestään selvyyteenä eikä lahjana. Jos iskee syöpä, niin elämälle ja jokaiselle päivälle tulee aivan uusi arvo, kun tuntee kuoleman kolkuttavan ovelle lähiaikoina tai liian aikaisin kuitenkin. Nyt sinusta kai tuntuu, että kaikki on itsestään selvää, puoliso, lapset, koti ja auto, jolla kuljet. Kun on pohjalla, on sitten enää kiitollinen siitä, että vielä elää ja kaikki siitä ylimääräinen on bonusta ja ilon aihe. Jos kaikki menettäisit, katsoisit elämää ehkä toisin ja muistelisit tätä hyvää aikaa kiitollisuudella. Et kyllä kerro, minkä ikäinen olet...siitä voisi jotain päätelläkin.
Vielä lisäisin edelliseen kirjoitukseeni seuraavankin näkökulman:
Jos olet kovin nuori, niin et ehkä vielä tiedä mitä oikeasti haluaisit elämältä.
Ihmisellä on yleensä tavoitteita ja päämääriä, joita hän yrittäää elämänsä aikana saavuttaa. Pitää päästä kouluun, opiskelemaan, hyvään työpaikkaan, pitää saada ihmissuhde, koira, lapsia, talo, auto jne.
No, sitten kun noita "onnen edellytyksiä" on saavutettu, ei tulos tyydytäkään ehkä. Jos ne onnellisuutta tuovat asiat olisivatkin olleet jotain muuta, kuin noita, monesti muiden ihmisten määrittelemiä onnen edellytyksiä? Sitä jää miettimään, että tässäkö tämä koko elämä on, miksen ole onnellinen, vaikka pitäisi. Moni äiti masentuu, kun äitiys ja perhe-elämä ei tuonutkaan onnea vaan ahdistusta ja pakokauhua ja tietoisuutta siitä, että elää jonkun muun ihmisen elämää, mutta ei omaansa.
Ehkä valinnat ovat olleet vain muiden ihmisten normien mukaisia, ja on tehnyt päätöksiä niiden perusteella, eikä ole kuunnellut sisintään, mitä oikeasti haluaisi elämältä. Sisäinen tyytymättömyys panee juoksemaan onnen perässä, eikä se onni olekaan niissä jutuissa, missä luuli ja missä pitäisi muka olla, kun ulkoisesti kaikki on hyvin.
Olen sitä mieltä, että ihmisen pitää seurata sydäntään välittämättä siitä, mitä muut asiasta sanovat ja vaikka ottaisi riskejä ja satsaisi "vääriin" asioihin. Esimerkkinä jotkut huippupalkatut johtajat, jotka ovat valinneet vaikka sairaanhoitajan tai taiteilijan uran pitääksen tasapainossa sen, mitä sydän sanoo, ja mitä kädet tekevät. On pääasia, että itse tuntee elävänsä sitä elämää, mitä haluaa ja mikä tuo mielenrauhan. Meillä länsimaisilla naisilla on enemmän valinnan mahdollisuuksia, kuin tiukemman kulttuurin ja normien piirissä.
Olen itse tehnyt ratkaisuja, jotka tuntuvat itsestä oikeilta, vaikka ne ovat muiden mielestä ehkä vääriä. Kun on seurannut sydäntään, on tuntenut olevansa vapaa sielu ja olen omalla tavallani huippumenestynyt ja ylpeä ja onnellinen, koska olen uskaltanut rikkoa kaikki muiden minulle asettamat rajoitukset ja jättänyt muiden mielipiteet omaan arvoonsa. Mutta olen nähnyt, kuinka rajoitettuja ja ahtaita ja onnettomia monet ihmiset ovat (varsinkin maaseudun sosiaalisessa kontrollissa) , kun eivät uskalla elää omana itsenään vaan yrittävät täyttää muiden, vielä ahdistuneempien heihin asettamat odotukset. Siinä sitten neuvotaan toisiakin olemaan yhtä onnettomia, kun kerran ollaan samassa jamassa.
Tämmöisiä ajatuksia herätti vielä aloituksesi, kun muistelin omaa elämääni taaksepäin. Ahdistuin samalla tavalla, mutta onneksi minulla ei ollut lapsia, joten saatoin muuttaa radikaalisti elämäni suuntaa ja nyt tiedän ainakin, miten minun itseni pitää elää, jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Myös lapsia saatuani ovat muut olleet sanomassa minulle, miten pitäisi elää, ja mitä saisi haluta mutten ole korviani lotkauttanut. Onnellinen nainen on paras äiti ja paras kumppani.
"Ehkä valinnat ovat olleet vain muiden ihmisten normien mukaisia, ja on tehnyt päätöksiä niiden perusteella, eikä ole kuunnellut sisintään, mitä oikeasti haluaisi elämältä. Sisäinen tyytymättömyys panee juoksemaan onnen perässä, eikä se onni olekaan niissä jutuissa, missä luuli ja missä pitäisi muka olla, kun ulkoisesti kaikki on hyvin."
Tämä voisi olla tottakin. Olen ihminen joka mielellään miellyttää toisia. Olen kotoisin köyhästä perheestä ja menestyksen saavuttamista on katsottu suvussa hyvällä. Saavutin hyvän uran lähes tyhjästä, olen liitänyt sen turvin ennen lapsia.
En ollut mielestäni sen onnellisempi/tyytyväisempi silloin, halusin perheelämää ja turvattua tulevaisuutta jonkun rakkaan vierellä.
Sain rakkaan ja lapsia, sekä muutin pois pääkaupunkikaksiosta lämmöntäyteiseen kotiin. Jätin jo kerran kaiken; työn, asunnon, ystävät ja koko silloisen elämäni.
Mietin juuri miten olisi ihanaa tehdä työtä jota ei inhoaisi. Mikähän se olisi? Aikuisena opiskelussa on se varjopuoli että koko talos jää toisen puolison vastuulle ja se voi tuoda liikaa ongelmia parisuhteeseen.
Noista menetyksistä sen verran että kyllä niitäkin on matkalla ollut.
Olen iloinen asiallisesta ja asiaanpaneutuvasta vastauksestasi. Lupaan miettiä sanojasi.
"En ollut mielestäni sen onnellisempi/tyytyväisempi silloin, halusin perheelämää ja turvattua tulevaisuutta jonkun rakkaan vierellä."
Aivan niin, ymmärrän asian niin, että se mitä puuttui elämästäsi, oli tavoittelemisen arvoista silloin, kun et ollut onnellinen yksinkään: halusit kotia ja turvattua elämää - joka ei sitten tuonut täyttä onnellisuutta sekään oman aloituksesi perusteella. Toisaalta, itstään selvää ei oikein osaa arvostaa, ennen kuin sen on vaarassa menettää, tai on jo menettänyt, kuten pähkäilin. Meillä on onnellinen jakso silloin, kun lapsen veriarvot ovat normaalit, eikä kivuliaita hoitoja tarvitse. Terveys kun ei ole itsestään selvyys.
No olen joutunut aikoinaan pohtimaan näitä samoja asioita, nuorempana. Tuntui kummallisen tyytymättömältä, vaikka kaikki piti olla niin hyvin. Sisäiset vaatimukset jonkin enemmän haluamisesta saivat minut jättämään kaiken turvallisen ja lähdin riskeeraamaan suorastaan tyhjän päälle, minulla ei ollut ketään turvana, vaan olin suunnilleen reppuselkänomadi, muksu siellä repussa myöhemmin. Olen kurjista oloista, ja se on opettanut arvostamaan kaikkea pientäkin hyvää. Henkistä, käyttämätöntä kapasiteettia oli sitäkin enemmän, mutta ympäristö saneli, mitä on luvallista haluta. Mutta en arvosta niin paljon aineellista, että sen tavoittelu on ainoa omaan toimintaa saneleva tekijä. Kivinen tie, mitä moni ei haluaisi edes kulkea, on kuitenkin tuonut sellaisia asioita eteeni, josta en voinut nuorempana haaveillakaan. Kaikki mitä on tullut on mennyt yli odotusten. Nyt ne vahingoniloiset ihmiset, jotka arvostelivat ja kauhistelivat tekemisiäni, ovat kateellisia ja katkeria, ettei minulle käynytkään huonosti. Nämä ihmiset ovat niitä, jotka pälllistelevät ja ihmettelevät joen rannalla laivoja, jotka menevät ohitse, mutta eivät edes uskalla kastella jalkojaan vedessä.
On asioita, joille ei voi mitään, mutta sitten on asioita, joihin voi vaikuttaa paljonkin. Periaatteeni on se, että jos ei mitään yritä eikä riskeeraa, ei mitään saakaan ja jää elämän sivustakatsojana ihmettelemään, vain koska se on turvallista ja helppoa. Ihmisen elämä on niin lyhyt, että ei kannata tuhlata sitä sivustakatsomiseen tai jättää jotain hamaan tulevaisuuteen siihen päivään, kun ehkä on liian myöhäistä. Mikään ei tee niin katkeraksi kuin elämätön elämä joskus jälkeen päin.
Olet varmaankin jossain vedenjakajalla, kun sinulla tulee tällaiset pohdinnat eteen. Eli jotain uutta on varmasti tulossa, koska sisäinen vaatimus jostain muusta on herännyt. Se voi tarkoittaa luopumista jostain, mutta jostain on luovuttava, että saa itselleen jotain tärkeämpää eli juuri sitä, joka antaa tunteen siitä, että elää täyttä elämää. Ei kannata pitää kiirettä vaan antaa itselle aikaa pohtia elämäänsä ja valintojaan ja miettiä sitten, mitä loppuelämällään haluaa tehdä. Ehkä sinulla on paljon henkistä kapasiteettia, jonka haluaisit käyttöön? Vaikutat erittäin fiksulta ihmiseltä.
Onnea matkallesi!
Palasin lukemaan tuota aiempaa kirjoitusta uudestaan sillä asenteella että miten negatiivisuuteen vaikuttaisi se että olisi saanutkin asioita liian helpolla tai ettei osaisi arvostaa rakkaitaan tai elämää.
Eihän tässä rakkauden puutteesta ole kysymys. Eikä positiivisuutta saa valittamalla kuinka on joutunut taistelemaan tiensä läpi tässä elämässä. Tällä logiikallahan ratkaisu negatiivisuuteeni olisi hankkiutua eroon jälleen kaikesta ja kokeilla osaisinko sitten arvostaa nykyisyyttä.
En ainakaan oppinut arvostamaan entistä elämääni yhtään sen enempää sen taakseni jätettyäni.
Sitten tömäsin tähän suureen viisauteen:
"Olet varmaankin jossain vedenjakajalla, kun sinulla tulee tällaiset pohdinnat eteen. Eli jotain uutta on varmasti tulossa, koska sisäinen vaatimus jostain muusta on herännyt. Se voi tarkoittaa luopumista jostain, mutta jostain on luovuttava, että saa itselleen jotain tärkeämpää eli juuri sitä, joka antaa tunteen siitä, että elää täyttä elämää. Ei kannata pitää kiirettä vaan antaa itselle aikaa pohtia elämäänsä ja valintojaan ja miettiä sitten, mitä loppuelämällään haluaa tehdä. Ehkä sinulla on paljon henkistä kapasiteettia, jonka haluaisit käyttöön? "
Haluan uskoa tähän. vaikka se kuullostaakin horoskoopilta näin asiayhteydestä irroitettuna, niin jotenkin silti :D
...mulla on vähän näkijän vikaa joka ilmenee hyvin spontaanisti :))) Rakkauden puute ei sinua vaivaakaan. Mutta tiedät sitten itse, mikä vaivasi - kun se ei enää vaivaa. Eli jokin pala loksahtaa kohdalleen suuressa palapelissäsi. Et missään nimessä ole negatiivinen ihminen, älä syytä itseäsi sellaisesta. Olet etsijä, joka löytää.
Tsemiä vaan, edelleen! ;))
kaskustelua tässä viestiketjussa.Sainkin ihan erilaisen kuvan sinusta mitä ekalla kerralla luettuani joskus aloituksen.Silloin ajattelin että onpas hauskaa että joku tuollainen oikeen äkäinen ihminen itse huomaa olevansa sellainen!;)
Oon nimittäin aina ajatellut että on varmasti kamalan raskas kantaa sellaista taakkaa mukanaan kuin negatiivisuus.
Otetaan esimerkki: sataa:
Paska mikä ilma!
Aurinko paistaa: Vitun aurinko,tässähän ajaa pian ojaan!
Positiivinen ihminen kun ajattelee (ja sanoo ajatuksensa) että tarviihan se luonto vettä, jaa.. no auringonpaistettahan ei haukuta ollenkaan,heh.
Ajatko oikeasti liikenteessä aina sormi pystyssä?:)Hauska mielikuva.Laittaa naurattamaan.
Mikä sua sitten jurppii? Siis yleensäkin,mikä jurppii negatiivisia ihmisiä?
Oon aina miettinyt että ne on varmasti jostain katkeria,pitääkö se paikkansa?
En oo voinu kysyä asiaa negatiiviselta ihmiseltä (ei ole ketään ystävinä sellaisia),eihän se ois kohteliasta kysyä ja pitäähän itsesuojeluvaistoakin olla ettei tule turpiin!:)
Mutta siis sulta nyt uskallan sitä kysyä kun nyt kerran täällä avauduit.
Hassutteletteko perheenä?Heitättekö huumoria?Arjesta voi tehdä kivaa vaikkei se tietenkään aina sitä ole.
Voiko positiivisuutta oppia?Uskon niin vaikka itse en osaisi opettaa.Olen positiivinen ihminen.
Eikös sellaisia kursseja tosiaan olekin?
Ei tästä tainnut olla mitään hyötyä sulle mutta oli kuitenkin kiva huomata että joku myrkynniellyt itse huomaa sen ettei ehkä ole kivaa olla aina pahalla tuulella.Olen luullut että heiltä puuttuu se kyky:)
Positiivisena ihmisenä uskon että VOIT MUUTTUA!
Ala iloita!Mitä vaikeaa siinä on?
Ja ps.kyllä minäkin joskus räyhään mutta harvoin.
"Ajatko oikeasti liikenteessä aina sormi pystyssä?
Mikä sua sitten jurppii? Siis yleensäkin,mikä jurppii negatiivisia ihmisiä?
Oon aina miettinyt että ne on varmasti jostain katkeria,pitääkö se paikkansa?
En oo voinu kysyä asiaa negatiiviselta ihmiseltä (ei ole ketään ystävinä sellaisia),eihän se ois kohteliasta kysyä ja pitäähän itsesuojeluvaistoakin olla ettei tule turpiin!:)
Hassutteletteko perheenä?Heitättekö huumoria?Arjesta voi tehdä kivaa vaikkei se tietenkään aina sitä ole.
:D Kyllä minulta aika usien saa kansainvälistä viittomakieltä liikenteessä jos sattuu eteen tölväilemään. Torvikin on kunnossa.
Ai että mikäkö jurppii, no aivan kaikki. Olen tämän viestiketjun tiimoilta oikein yrittänyt analysoida ja kirjata mieleeni että mikä milloinkin v.tuttaa. Olen huomannut että hyvinkin pienet vastoinkäymiset ja yleensä vielä sellaiset joille kukaan ei voi mitään, mutta silti haluaisin löytää syyllisen ja saattaa hänet vastuuseen.
Usein myös vääryys jonka jostain syystä on mielestäni aiheeton tai kohtuuton.
Annan oikein hövelisti asiakaspalautetta jos katson sen tarpeelliseksi, en kuitenkaan ikinä ilman syytä.
En ole mielestäni katkera, miksi olisin ja kenelle...maailmalle?
Ehkä koen vain liian suuria tunteita näissä tilanteissa. Raivo menee asian mittasuhteisiin nähden aivan överiksi. En kyllä sitten vastavuoroisesti ikinä itke ilosta tms.
Koomista kyllä, me heitämme huumoria perheenä paljon ja hassuttelen ehkä liiankin kanssa. En pidä tosikoista tai huumorintajuttomista ihmisistä muulloin kuin tilanteessa jossa heistä voi tehdä huumoria.
Rakastan stand up komiikkaa.
Se oli juuri alkuperäinen mietintäni aihe, että voinko oppia positiivisuutta. Ehkä kannattaisi tosiaan googlata jotain positiivisuus- tai ekhä itsehillintäkursseja...
Oikeasti kaikki muihin kohdistuva viha on vihaa itseään kohtaan. Et sallisi itsellesi niitä ominaisuuksia mitä näet muissa vaikka itselläsi on ne samat ominaisuuden (vahvuudet ja ilmenemismuodot voivat vaihdella).
"Vaivasi" johtuu enimmäkseen kasvuympäristösi vaikutuksesta. Itsetuntoasi on lytätty eikä sinua itseäsi ole autettu olemaan se mikä oikeasti olet, vaan ympäristö on yrittänyt muokata sinusta mieleisensä kunnioittamatta sinun halujasi ja päämääriäsi.
Et ole yksin tämän asian kanssa, vaan meillä Suomessa on pitkät perinteet tämäntapaisessa kasvatuksessa, että lasten kuuluu olla kilttejä, kuuliasia ja vailla omaa tahtoa. Tällä alistuvalla asenteella sitten kitkutellaan aikuisikään, mutta väistämättä oman itsensä etsiminen nostaa päätään. Joillakin tulee helvetillinen ahdistus ja masennus päälle ja seurauksena voi olla suoranaiset mielenterveydenhäiriöt, alkoholismi, työnarkomania, ylensyönti, tai tämä jatkuva vihaisuus ja kiukkuisuus.
Itse pääsin jatkuvasta v..tutuksestani lukemalla kirjoja itsetuntemuksen kehittämisestä ja sen sellaisesta. Nykyään jopa naureskelen, jos joku aggressioissaan vauhkoilee liikenteessä ja tekee kiusaa tai muuten osoittaa mahtipontista (oikeasti pikkuruista) egoaan kiihdytyksillä ja kiilailuilla.
Kaikki tunteet ovat hyviä, ei ole olemassa huonoja tai hyviä, positiivisia tai negatiivisia tunteita. Kaikilla tunteilla on ohjaava ("positiivinen") merkitys ja se, että olet niin ärsyyntynyt, on sinulle merkitys. Niin kuin huomaat, kiukkuisuutesi on ohjaamassa sinua nyt itsesi etsimiseen ja löytämiseen, joten ei mikään ihan huono juttu..
Tsemppi, ei tarvitse olla väkisin iloisennäköinen, jos tunne ei ole sellainen. Mutta tieteellisesti on tutkittu, että väkisin vedetty hymy kasvoille lisää endorfiineja ("onnellisuushormoneja") kehossa, joten ei muuta kuin komediaa ja vitsiä kehiin:
Eräs hieno rouva ja hänen piikansa olivat juhlissa. Rouvalla oli ilmavaivoja. Hän käski piian ottaa syyt niskoilleen ja sanoi:
- Jos minulta pääsee pieru, niin nouset seisomaan ja sanot, että se pieru tuli sinulta.
Pian rouvalla alkoi kiertää mahassa ja häneltä pääsi oikein pahanhajuinen äänetön pieru. Piika ponkaisi ylös ja ilmoitti:
- Se pieru, jonka rouva pieraisi, on minun!
http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Sekalaista&sivu=Vitsit#vessa
"Itsetuntoasi on lytätty eikä sinua itseäsi ole autettu olemaan se mikä oikeasti olet, vaan ympäristö on yrittänyt muokata sinusta mieleisensä kunnioittamatta sinun halujasi ja päämääriäsi. "
Totta ja tarua. Minulla on ollu ns. vapaa kasvatus, eli olen aina saanut tehdä mitä haluan ja minua on sen mukaan kannustettu. Itsetuntoani ei ole lytätty, ainakaan lapsuudessa. Totta on etten ole lopun viimein tehnyt sitä mikä olisi nyt ajateltuna mieleisintä, ehkä siitä syystä ettei minua ole koskaan ohjattu siihen suuntaan mihin minulla olisi vahvuuksia, vaan olen saanut päättää asioistani itse ja olen tehnyt vääriä valintoja esim. opiskelun suhteen.
Toivottavasti en ole kasvattamassa omista lapsistani henkisesti lytättyjä ärrimörrejä. Vapaata kasvatusta en suosittele kenellekään.
Kiitos vinkistä, yhden kirjan olen jo tilannut.
Eli et ole ikinä joutunut alistumaan, olet saanut aina tahtosi lävitse, eli kun liikenteessä törttöillään, et alistu miettimään, että no mitä sitten, vaan "hemmoteltuna pikku kakarana" ajattelet, että se teki mulle väärin, äiti rankase sitä!?
Ja itsetuntoa ei ole tosiaan lytätty, mutta ei ole myöskään tehty mitään sen kohottamiseksi, jos aina kehutaan ja kannustetaan menemään vaikka helvettiin asti, niin tuskin se itsetuntoa on kohottaa, vaan se kohottaisi, että välillä olisi tosiaan pistetty miettimään mikä elämässä on tärkeää ja mieluisaa, niin kuin nyt on se kysymys edessä...
Sori oli vähän tökeröö tekstiä, mut toivottavasti ymmärsit pointin...
En usko että voisin syyttää äitiäni "ongelmastani", vaikka se on niin trendikästä nykyään.
Samoin kuin olisi helppoa kääntyä masennuksen puoleen ja todeta että hastala vista urpot, mä nyt olen vaan niin v.tun masentunut.
Ymmärsin kyllä pointtisi, mutta en ole niin muodikas. ;)
Uskon että vastaus on minussa itsessäni, olenhan vapaa ja ajatteleva ihminen. Voin varmasti myös tehdä asialle jotain kun tietäisi mistä aloittaisi.
Ja nyt olisi tosiaan syytä ruveta ajattelemaan, viimeistään tässä vaiheessa.
Se itsehillintä löytyy myös sinusta itsestäsi, ei miltään kurssilta, joten kun myyjä jättää kaupassa kiitoksen sanomasta, niin NIELE SE, toisinsanottuna ALISTU osaasi, kaikesta ei tosiaan tarvi tehdä hirveetä numeroa, juurikin perheesi kustannuksella, he tuskin nauttivat käytöksestäsi!
Eli hillitse itseäsi väkisin, ja mieti monta kertaa päivässä kuinka hyvin sinulla on asiat, eli tosiaan opettelet sen positiivisen ajattelutavan kantapään kautta, et anna itsesi miettiä mitään negatiivista, aina voi asiat olla huonomminkin!
KOKEILE, mutta siihen tarvitaan armotonta itsekuria! Eli jos ei sitä sinulle lapsena ole pidetty, niin voit pitää sitä nyt itsellesikin lastesi lomassa ;)
Tämän teorian mukaan myös masentuneelle voisi sanoa että niele se, lopeta itsesäälissä rypeminen...muilla on asiat vielä huonommin...ajattele etiopian köyhiä. Älä anna itsesi olla masentunut.
En minäkään ole niin pikkumainen ihminen että kiusaisin myyjiä, siihen on olemassa suomessa koko joukko ahdasmielisiä kylähulluja.
Palaan yhä alkuperäiseen kysymykseeni että kuinka voin oppia/saada positiivisuutta?
Vastauksesi oli itsekurilla? Toimisikohan...
Eli ajattelutapa on varmaan ratkaisevin, eikö?
Veikkaan, että mitään erityistä et kyllä elämääsi tarvitse, siinä on ainekset positiiviseen onnelliseen elämään, eikö? En usko että olet silloinkaan tyytyväinen, jos saat jotain enemmän/uutta elämääsi, pitäisi vaan opetella elämään sitä onnellista arkea!
Itsekurilla opettaa itsensä ajattelemaan hiukan toisin, asenteen muutos. Se ei ole maailman loppu jos kaupasta saa huonoa palvelua, tai jos joku toimii törkeästi liikenteessä (siis suht pienessä muodossa), joten siihen ei pidä niin suhtautuakaan, vaan niellä se, miettimällä että ei ole tainnu vähään aikaan saada toikaan, ja jatkaa elämää eteenpäin, sen enempää kusipäälle aikaansa tuhlaamatta, tai nauraa sen ihmisen tyhmyydelle, tai sääliä häntä, jokatapauksessa nousta yläpuolelle vaipumatta samaan... Muut ihmiset eivät päivääsi pilaa, eihän?=)
Ja lapsille kiukuttelu menee jo ala-arvoiseksi, kumminkohan päin sen pitäisi olla, onko lapset sanonut sinulle että pyydä anteeksi!? =)))
ONNEA ASENTEEN MUUTOKSEEN, jos siihen päädyt, pitkä ikävä tie, mutta lopputulos on huomattavasti parempi kun nykyinen!
sairaus mutta vittumainen luonne ei!;) Sori...
Kyllä munkin mielestä sun pitää vaan oppia hillitsemään itseäsi eli itsekuria tarvitaan!
Ja juurihan sanoit että sua vituttaa kaikki,useimmiten pikkuasiat mille et mitään voi.
Ei sua vituta se että maailmassa ei ole rauha jne. vaan tulistut ihan päivittäisissä tavanomaisissa asioissa.
(tiedän että olet myös empatiaa tunteva joten sodat jne liikuttaa sua myös tietenkin)
Minusta nim.merk.juontaa juuristasi vastaus oli hyvä.Olen samoilla linjoilla!:)
Ja voishan ne asiat olla huonomminkin,eikö totta?Etiopian köyhillä ON.
Sinullahan on kaikki hyvin?Ongelma vaan on että sua vituttaa (liikaa) ja haluat löytää keinon millä saat sen loppumaan.
ITSEKURI kyllä on keino siihen.Sun pitää oppia hillitsemään itseäsi.
Minäkin yllytän:KOKEILE,elämä on paljon mukavampaa kun aina ei nouse sauhu korvista:)
Joskus vaan.