1. uni, jonka luuken nähneeni monta kertaa, mutta tässä yksi päivä uni muistui yhtäkkiä mieleen, johon haluaisin tulkintaa: Näin unta, että minulla oli purukumia juuttunut ikeniin enkä millään saanut sitä pois. Kun sitä yritti ottaa pois se vain venyi tai lähti "osina" ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan pois. Joku sanoi jotain tyyliin, että pitääkö sitä purukumia ikeniinkin laittaa/jättää. Siihen uni päättyi.
2. uni on todella outo, jonka näin toissayönä: Näin unta, että olin vanhan peruskoulussa olleen pojan kanssa jossain ravintolassa tai kahvilassa. Kuitenkin sellaisesessa paikassa jossa on tarjoilijoita. Niillä tarjoilijoilla oli yllään tumma lyhyt alle polvipituinen essu, josta näki että tarjoilijoilla ei näyttänyt olevan lainkaan alushousuja. Takapuoli näkyi. Paitapusero oli valkoinen lyhyt tai pitkä.
Jossain vaiheessa lähdin tuon pojan kanssa paikasta pois omille teillemme. Minä menin pyörällä ja toivoin samalla että poika tulisi vastaan sattumalta. Olin melko lähellä kotia, kun törmäsin alamäessä kävelykäytävällä naapurin mieheen. Hän varmaan sanonut mitään, kun minä talutin pyörää pää maahan painuksissa. Hän myös talutti pyörää.
Myöhemmin sen jälkeen sain jonkinlaisen nosto koukun, johon kiipesin ja lähdin kotiin, johon uneni päättyi.
Mitä nämä unet voisivat tarkoittaa? Haluaisin jonkinmoista tulkintaa molempiin uniini tai jompaan kumpaan uneen. Ajattelin yhdellä kerralla kirjoittaa kaksi eri unta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
unikirjan mukaan ensimmäinen viittaisi sinua alitajuisesti ahdistavasta pulmatilanteesta. Mieti mikä se voisi olla.
toinen viitttaisi, että tunnet itsesi toisinaan yksinäiseksi, mutta tuo loppu "nostokoukusta" viittaisi siihen, että parannusta asiaan on tulossa.
Kun ihminen unissaan kiipeää ylöspäin on se positiivista.
tippuminen, tai alaspäin kiipeäminen tarkoittaa asioiden menevän huonompaan suuntaan (eli negatiivista)