Oon 19-vuotias nainen ja asun vanhempien luona edelleen. Ei ole opiskelu -tai työpaikkaa. Mulla on lapsesta saakka ollut jotenkin negatiivinen kuva itsestäni ja on vieläkin. Niin, tässä on ollut kaikenlaista, masennusta, syömishäiriöitä, viiltelyä, ajoittaista lääkkeiden väärinkäyttöä ja nykyään voimakkaimpana alkoholiriippuvuus. Mulla täytyy aina olla joku oma juttu mihin paeta tyhjyydentunnetta ja mä olenkin koittanut hakea lohtua noista edellämainituista. Nyt ei oo enää mitään... Tuntuu, että mä kannan jotain naamiota, joka peittää sen kuka mä todella oon ja mun todelliset tunteet. Kukaan ei oikeesti tunne mua. Perhe pitää mua sinä itsekkäänä ja typeränä juoppona. Ketään ei kiinnosta.
Masennus & päihteet
arim
3295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
voi ku tulee mullekkin paha mieli olo
selvästi vaikutat masentuneelta,tiedän koska itsellä samanlaisia oloja....olet tosin itse nuori vielä,mut ei se ikä katso,jos masentaa,ni masentaa.....itse olen 39 vuotias nainen,elämässä nähnyt monenlaista,ei ole asiat mennyt niinkuin olisi pitänyt,tai olin suunnitellut.Kuvioihin on kuulunut 15 vuotiaasta alkoholi,jota olen suruuni ja masennukseeni käyttänyt,mutta tunnetustihan liika a:n käyttö lisää masennusta,ja ei todellakaan asioihin auta vaikka sen kanssa kuinka läträät.Nytkin olo ettei vois mikään vähempää kiinnostaa,en yksinkertaisesti saa kiinni mistään...oletko ajatellut että menisit puhumaan jonnekkin ammattiauttajalle?Jos saisit apua sieltä kautta.....itse olen käynyt päiheterapeutilla,josta oli mulla aikoinaan apua,oli ihana kun joku kuunteli,vaikka tekikin sitä ammattinsa puolesta,mut mä koin sen hyvänä.Kun vielä voisit saada oikeesti jonkunlaista apua,mut sun täytyy itse hakea.....ja s ei tee sua toisten silmissä hulluksi vaikka apua hakisit.Toivon sulle sydämestäni kaikkea hyvää,ja jaksamista,ihan toden teolla.Lämpimät ajatukseni sinulle.
Pakko komentoida tuota ".....ja s ei tee sua toisten silmissä hulluksi vaikka apua hakisit". Eli todellakin nykyaikana fiksu ihminen arvostaa ihmistä, joka koittaa ratkaista ongelmansa, hakee apua ja koittaa saada elämänsä kuntoon. Hullu on se, joka ei halua hakea apua (ja oikeasti "hullulta" se sairauden tunne monesti puuttuukin ja siksi ei tajua hakea apua).
Meistä varmaan jokaisella (ainakin tilastollisesti) on lähipiirissä ihminen, jolla on jokin ongelma (alkoholi, masennus, ADHD tai jotain muuta tai vaikka nuo päällekkäin). Kaikista eniten varmaan kaikkia nyppii ihmiset, jotka ulospäin eivät ainakaan näytä merkkiä siitä, että koittavat hakea apua ja ratkaista ongelmiaan edes jollain tasolla. Avun saaminenkaan ei nyky-yhteiskunnassa ole silti aina itsestäänselvyys, kun rahahanoja on kiristetty ja ongelmaiselta vaatii asioiden hoitaminen usein kohtuuttomalta tuntuvaa panosta. Mutta silti asioita kannattaa lähteä hoitamaan, sillä kauheakin vyyhti täytyy ottaa käsittelyyn jostain kohtaa, koska muuten sitä ei ikinä saa selvitettyä. Läheiset usein mielellään auttavat, kun vaan saa sanottua, että tarvitsen apua, mutta en tiedä minne mennä. Mutta harva uskaltaa tulla tuputtamaan apua, etenkin jos se on jossain vaiheessa torjuttu/aiheuttanut konfliktejä.
Eli APlle sen verran, että hae hyvä ihminen apua. Ihan sama mitä muut ajattelee, mutta se on sun ainoa elämä, mikä on menossa nyt kankkulan kaivoon. Mä olettaisin, että jotain apuja olet saanut/hakenut kun sulla on tuota "historiaa"? Jollet koskaan ole saanut/hakenut apua niin nyt on aika tarttua toimeen. Soitat terveyskeskukseen tai mielenterveyspoliklinikalle tai mene vaikka AA ryhmään, pääasia että teet jotain ITSESI vuoksi. Olet onneton ja surullinen ja tulevaisuus masentaa. Ainoa keino muuttaa asioita on se, että haet apua. Pienin askelin eteenpäin. Voit suhteuttaa asioita vaikka näin: Jos nyt jaksan alkaa tän projektin ja alkaa hoitamaan itseni ja elämäni kuntoon ja siihen menee vaikka 3v kokonaisuudessaan, niin olen sitten 22v ja siinä tapauksessa mulla on edessä ainakin 40v hyvää elämää, todennäköisemmin 50v. Mutta jollen ala toimia itseni hyväksi on edessä vuosikymmenten helvetti. Minun elämä. Millaiseksi haluan sen muodostuvan. Kun en selviä tästä ilman apua, niin haenko sitä ja pyrinkö kohti sitä mitä kaipaan ja haluan? Tsemppiä sulle hirveästi ja muista, että lopussa kiitos seisoo! Eli älä anna periksi nyt. Tartu elämään ja vaikka repsuisit niin se on inhimillistä, repsun jälkeen vain taas korjaat kurssin oikeaan. Pääasia että alat tekemään itsesi kanssa töitä, jotta pääset eteenpäin tuosta kuopasta missä nyt olet. Onnea matkaan!