Yritän kirjoittaa parhaani mukaan.
Ensimmäiset paniikkikohtaukset tulivat joskus vuosi sitten kesällä. Poltin vielä silloin ja aloin pelätä että minulla on jokin vakava sairaus. Tutkitutin itseni ja kaikki oli kunnossa, pelko jäi. Pitkiä aikoja meni aina hyvin, mutta välillä minulle tuli käsittämätömiä sairauden pelkoja ja sain paniikkikohtauksia. Lopetin polttamisen myöhemmin syksyllä kokonaan ja hetken aikaa menikin hyvin. Sitten aloin taas pelätä silloin tällöin ja sain kohtauksia, talven aikana tosin aika harvoin. Tuli taas kesä ja kesätyöt alkoivat. Minulla oli myös freelancer-työ ja verkkokursseja. Paniikkioireet tulivat takaisin ja pahempina. Huimausta, sairauden pelkoa, sydämen tykytystä, pahoinvointia jne. Töissä pelkäsin, että jos tulee kohtaus, minne pääsen pakoon. Jouduin olemaan töistä välillä parin päivän verran pois. Kävin lääkärissä, sain beetasalpaajia kohtauksiin, en ottanut muuta koska halusin tehdä kesätyöni loppuun. Olen kuitenkin opiskelija ja kesätöistä säästän aina rahaa talven varalle.
Olen päässyt taas irti sairaudenpelostani, mutta ahdistukseni vain kasvaa. Tällä kertaa on uusi syy: ahdistus/paniikkikohtauksen tullessa pelkään, etten välitä tarpeeksi avopuolisostani. Olemme olleet yhdessä 1v3kk ja asumme yhdessä. Puolisoni on maailman ihanin ihminen, hän välittää ja huolehtii ja on kaikinpuolin ihana. Minä myös rakastan häntä suuresti enkä koskaan haluaisi hänelle mitään pahaa. Mistä siis johtuu tämänlainen ahdistus? On hirveää taistella ahdistuskohtauksen kanssa kun oikeasti välittää toisesta, mutta kohtauksen tullessa haluaisi sysiä pois. Koskaan ennen ei ole ahdistanut puolison kanssa oleminen, päinvastoin, tykkäämme helliä paljon toisiamme. Tämän takia on ahdistus/paniikkikohtaus kestänyt jo monta päivää ja tuntuu että itken jatkuvasti. En voi olla myöskään ajattelematta, miltä puolisostani tuntuu ja se saa minut itkemään entistä enemmän.
Minulle on joskus menneisyydessä tapahtunut ikäviä asioita miesten kanssa, mutta uskon jo päässeeni niistä irti. Tai nykyinen puolisoni auttoi selviytymään, ei hoputtanut, antoi asioiden mennä omalla painollaan, ei koskaan painostanut. Tuossa on yksi syy lisää, miksi niin paljon rakastan ja kunnioitan häntä. Siksikin tuntuu niin pahalta kun kohtaus tulee, mitä kaikkea mielessä liikkuu.
Minulla on lääkäriaika ensi viikolla, toivottavasti saan sieltä apua. Yleensä kohtaus menee lopullisesti saman päivän aikana ohi, mutta nyt tämä ahdistus on kestänyt jo monta päivää ja on tosi kurja olo. Välillä saan otteen itsestäni ja mietin, että miksi ajattelin noin. Samalla minuutilla minut saattaa taas vallata epätoivo ja itku on herkässä. Tätä tasapainottelua on ollut näiden muutaman päivän ajan.
Koulunkäynnissä on kova stressi koko ajan. Hermoja kiristää myös isän vaimo, joka on narsisti. Mietin koko ajan miten isä voi ja joko on saanut tehtyä asialle jotain.
Ensimmäiset paniikkikohtaukset tulivat joskus vuosi sitten kesällä. Poltin vielä silloin ja aloin pelätä että minulla on jokin vakava sairaus. Tutkitutin itseni ja kaikki oli kunnossa, pelko jäi. Pitkiä aikoja meni aina hyvin, mutta välillä minulle tuli käsittämätömiä sairauden pelkoja ja sain paniikkikohtauksia. Lopetin polttamisen myöhemmin syksyllä kokonaan ja hetken aikaa menikin hyvin. Sitten aloin taas pelätä silloin tällöin ja sain kohtauksia, talven aikana tosin aika harvoin. Tuli taas kesä ja kesätyöt alkoivat. Minulla oli myös freelancer-työ ja verkkokursseja. Paniikkioireet tulivat takaisin ja pahempina. Huimausta, sairauden pelkoa, sydämen tykytystä, pahoinvointia jne. Töissä pelkäsin, että jos tulee kohtaus, minne pääsen pakoon. Jouduin olemaan töistä välillä parin päivän verran pois. Kävin lääkärissä, sain beetasalpaajia kohtauksiin, en ottanut muuta koska halusin tehdä kesätyöni loppuun. Olen kuitenkin opiskelija ja kesätöistä säästän aina rahaa talven varalle.
Olen päässyt taas irti sairaudenpelostani, mutta ahdistukseni vain kasvaa. Tällä kertaa on uusi syy: ahdistus/paniikkikohtauksen tullessa pelkään, etten välitä tarpeeksi avopuolisostani. Olemme olleet yhdessä 1v3kk ja asumme yhdessä. Puolisoni on maailman ihanin ihminen, hän välittää ja huolehtii ja on kaikinpuolin ihana. Minä myös rakastan häntä suuresti enkä koskaan haluaisi hänelle mitään pahaa. Mistä siis johtuu tämänlainen ahdistus? On hirveää taistella ahdistuskohtauksen kanssa kun oikeasti välittää toisesta, mutta kohtauksen tullessa haluaisi sysiä pois. Koskaan ennen ei ole ahdistanut puolison kanssa oleminen, päinvastoin, tykkäämme helliä paljon toisiamme. Tämän takia on ahdistus/paniikkikohtaus kestänyt jo monta päivää ja tuntuu että itken jatkuvasti. En voi olla myöskään ajattelematta, miltä puolisostani tuntuu ja se saa minut itkemään entistä enemmän.
Minulle on joskus menneisyydessä tapahtunut ikäviä asioita miesten kanssa, mutta uskon jo päässeeni niistä irti. Tai nykyinen puolisoni auttoi selviytymään, ei hoputtanut, antoi asioiden mennä omalla painollaan, ei koskaan painostanut. Tuossa on yksi syy lisää, miksi niin paljon rakastan ja kunnioitan häntä. Siksikin tuntuu niin pahalta kun kohtaus tulee, mitä kaikkea mielessä liikkuu.
Minulla on lääkäriaika ensi viikolla, toivottavasti saan sieltä apua. Yleensä kohtaus menee lopullisesti saman päivän aikana ohi, mutta nyt tämä ahdistus on kestänyt jo monta päivää ja on tosi kurja olo. Välillä saan otteen itsestäni ja mietin, että miksi ajattelin noin. Samalla minuutilla minut saattaa taas vallata epätoivo ja itku on herkässä. Tätä tasapainottelua on ollut näiden muutaman päivän ajan.
Koulunkäynnissä on kova stressi koko ajan. Hermoja kiristää myös isän vaimo, joka on narsisti. Mietin koko ajan miten isä voi ja joko on saanut tehtyä asialle jotain.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itse sain apua lääkäriltä lääkkeestä nimeltä alprox, vei pahimman tuskan pois melkein ensimmäisestä tabletista, mutta näissä lääkkeissä on se kääntöpuoli, että koukuttavat todella pahasti. ehdin ottaakin vain kaksi viikkoa kun tänään toinen lääkäri määräsi toisia lääkkeitä eikä uusinut enää alproxeja :/ mutta muuten oli todella ihana lääkäri, kuunteli ja kyseli, oli ymmärtäväinen. Itselläni on paljon pahempia pelko ja ahdistustiloja kuin nuo mainitsemasi mutta huomasin tänään että jo pelkkä puhuminen niistä jonkun kanssa joka ymmärtää ja jaksaa kuunnella, lääkärin, terapeutin, kanssa auttaa todella paljon. Eli älä pelkää kertoa kaikkea mikä mieltäsi painaa, näin saat parhaimman avun juuri sinulle :) Ja terapia vois olla, pääsis puhumaan. Itse en ole vielä mennyt, mutta sain jo puhelinnumeron ja aion soittaa ajan, pärjäilehän :)
Ihana kuulla että jollekin on apua löytynyt. Alan itsekin olla jo niin väsynyt tähän jatkuvaan itkeskelyyn ja ahdistukseen että lääkkeetkin alkaa kelvata jos tarjoavat. Pelkään tosin niiden koukutusvaikeuksia, mutta katsotaan mitä lääkäri sanoo.
Tänään olen koko päivän ollut itsekseni kotona ja soitin sitten äidilleni kun ahdisti jo niin paljon. Puhelu auttoi jonkin verran, mutta taas itkeskelen täällä. Saan otteen itsestäni aina hetkeksi mutta sitten se katoaa. Kiitos tsempistä, yritän pärjäillä.
Hei,
Minullakin on ollut ahdistus/paniikkikohtauksia ja niihin on auttanut paljon lääke nimeltä Efexor. Lääkkeen aloitus VOI olla vähän tukkoista, mutta ei kaikilla. Alun jälkeen lääke on ollut ainakin minulle loistava apu. Tekeminen, juttelu ja ulkoilma auttavat myös ahdistukseen! Kiva kuulla muidenkin samasta asiasta kärsivien kokemuksia! Joskushan elämäntilanne voi olla sellainen, että siitä tulee ahdistusta. Voisi siis ja kannattaakin olla toiveikas, että ei ahdistus välttämättä ole pysyvää ja onhan siihen olemassa apua.
Ahdistuneisuus johtuu kroonisesti kohonneesta stressihormonitasosta. Osaksi siihen vaikuttavat psykologiset tekijät, mutta oireilu kertoo, että stressihormonien säätelyjärjestelmää häiritsee jokin muukin tekijä. Psyykkisen stressin ohella asiaan vaikuttavat sisäsyntyiset tekijät ja/tai ulkoinen, orgaaninen tekijä, ravintoaine, päihde, lääke jne. Nuo muut tekijät saavat aikaan sen, että stressihormonien perustaso on niin korkealla, että psyykkisen stressin aiheuttama korotus aiheuttaa oireita.
Yleisin ahdistuneisuutta aiheuttava ulkoinen tekijä meidän yhteiskunnassamme on kofeiini.
"Monen ahdistus- ja jännitysoireet voimistuvat, jos he saavat päivittäin yli 100 mg kofeiinia. Yksi kuppi kahvia sisältää 50–110 mg, yksi kuppi teetä 30–50 mg ja yksi pullo kolajuomaa 65 mg kofeiinia. Myös monet särkylääkkeet sisältävät kofeiinia, joka voi sekä voimistaa ahdistuneisuutta tai laukaista paniikkikohtauksia." Duodecim http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058
Siis, jopa yksi pieni kupillinen kahvia päivässä aiheuttaa ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä pitkäaikaiskäytön yhteydessä. Itse join enimmillään 5 mukillista, eli 10 pikkukupillista vuorokaudessa, ja sen aiheuttama kemiallinen stressi piti ahdistusta yllä ympäri vuorokauden joka hetki, ilman psyykkistäkin stressiä. Nyt olen ollut 20kk kofeiiniton, ahdistus katosi noin neljässä kuukaudessa lopettamisen jälkeen, paniikkikohtaukset muuttuivat pelkäksi fyysiseksi hypertensioksi ja ovat nyt kadonneet kokonaan yli 20 vuoden kitumisen jälkeen.
Jos siis käytät kofeiinia, tai jotain sen aktiivisista varianteista, lopeta se täydellisesti, niin olet todennäköisimmin kunnossa alle puolessa vuodessa. Kahvin ja energiajuomien ohella kofeiinia on mm. kolajuomissa, mustassa ja vihreässä teessä, suklaassa ja kaakaossa, sekä joissakin flunssa- ym lääkkeissä, sekä astmalääkkeissä käytetty teofylliini, josta tosin ollaan luopumassa vakavien terveyshaittojen vuoksi.
Voin kuvitella olotilaasi...Itse olen myös kärsinyt paniikkihäiriöistä ja ahdituksesta jo yläasteelta asti. Tällä hetkellä olen 26-vuotias. Kova jännittäminen alkoi yläasteella, kaikki esitelmät sun muut olivat lopulta ihan mahdottomia pitää..Vaiva on jatkunut lukiosta ammattioopistoon ja myös ammattikorkeaan. Eli olen päässyt koulut läpi ihan suht ok. Jännittäminen paheni paniikkihäiriöksi ammattiopistossa eli lukion jälkeen. Opettajat ovat onneksi olleet ymmärtäväisiä ja olen saanut pitää esitelmiä pelkästään opettajan läsnäollessa. Olen hakenut apua vaivaan ja kävin aina keskustelemassa parin viikon välein mielenterveystoimiston sairaanhoitajan kanssa. Puhuminen auttoi paljon. Alussa käytin vaan täsmälääkkeitä, joita otin kun tiesin, että tulee jännittävä tilanne. Mutta sitten lopulta piti turvautua jatkuvaan lääkitykseen. Olen käyttänyt Paroxetin ratiopharmia 1/2 tablettia (eli suhteellisen pieni annos) nyt useita vuosia. Välillä olin käyttämättä noin puoli vuotta, mutta paniikki paheni jatkuvaksi ahditukseksi töitteni takia. En kertakaikkiaan pystynyt rentoutumaan missään ja koko ajan pelotti ja sydän tykytti noin 100 per minuutti jo aamuisin...Oli aivan hirveä olo. Sitten taas aloitin (noin kuukausi sitten) uudelleen lääkityksen ja nyt olen jo voiton puolella ja pystyn taas nauttimaan elämästä. Tosin kaikki stressaava täytyy yrittää pitää minimissä, jottei ahdistus taas rupea jylläämään, mutta se on välillä mahdotonta tämän päivän työelämässä ja koulutuksessa. Aina vaan vaaditaan enemmän ja enemmän. Mutta itse olen ainakin yrittänyt pitää mielessä, että en vaadi itseltäni yhtään enempää, mitä en pysty tekemään. Ja jos joku tilanne vaatii liikaa niin mikään ei ole pakkoa tehdä, mikä tuntuu ylivoimaiselta. Täytyy pitää itsestään huolta ja yrittää nauttia elämästä, sillä meillä on vain tämä yksi elämä.
itselläni myös on paniikkikohtauksia ne alkoi jotain pari vuotta sitten äitini kuoltua keuhkosyöpään, itse aloin pelätä kaikkia tauteja ja kävin ihan yksityisellä kuvauttaa keuhkot ja eihän niissä mitää ollu, tilanne silloin rauhoittui, mutta nyt sitten tuli ilmi rypäleraskaus ja kaikki maailman sairaudet on tietenki minussa lääkärissä olen käyny ja nyt syön cipralexia ja tarvittaessa diapamia, mutta tuntuu että on kuitenki päiviä etten edes sängystä pääse ylös ja nyt sitten nousi verenpaineet pilviin ja aamu pulssi on yli 100 joten otin sitten beetasalpaajan ja koko ajan kuvittelen että mulla on vaikka mitä tuntemuksia... mieheni yrittää kovasti ymmärtää mua, mutta huomaan että silläkin alkaa kärsivällisyys loppumaan... olisi kyllä niin ihanaa kun näistä peloista pääsis vihdoinki eroon =)