Eli olen valmistumassa joulukuussa, ja tätä asiaa tiedustelin jo kesällä kelan toimistosta. Tähän ei siellä osattu ottaa kantaa, mutta luvattiin selvittää asiaa. Myöhemmin minulle soitettiin, ja kerrottiin, että saan hakea äitiyspäivärahaa viimeisen 6 kk työtulojen perusteella, vaikka siis olen koko ajan myös nostanut opintorahaa. Kesällä sanottiin myös, että opintoraha on syytä perua loppuvuodesta, koska muuten äitiysraha menisi automaattisesti minimipäivärahana.
No, nyt kun jäin äitiyslomalle viime kuussa, ja aloin ihmetellä, missä päätös tuosta tuesta viipyy, sainkin kuulla, ettei työtulojani otetakaan huomioon, koska olen päätoiminen opiskelija. Meneekö homma oikeasti noin? Mihin voin valittaa sitten väärästä infosta, jonka sain kesällä? Entä opintotuki, jonka olen perunut? Kelan eukko totesi, että takautuvasti saa ainoastaan kuukauden tuen. Olen siis menettänyt turhaan syyskuun tuen. (valmistun kuitenkin normaalisti joulukuussa, opinnot eivät kärsi alkavasta äitiyslomasta)
Kiitoksia neuvoista! :)
saako opiskelija äitiysrahaa 6 kk työtulojen mukaan?
4
573
Vastaukset
- ensi vuonna
Minulla olisi tulossa todennäkösesti samanlainen ongelma ensi vuonna, koska jos toiveet menee nappiin niin jäisin äitiyslomalle ennen joulua/vuoden vaihteessa. Valmistun ensi vuonna jouluksi. Aioin kuitenkin ottaa vaan keväällä enää tuet, mutta käykö mulle samalla tavalla? Ite kyselin tätä asiaa kans jo kesällä ja sillon sanoivat Kelassa että 6kk työtulojen mukaan saa hakee. Ja eikö s Kelan nettisivuilla lue, että opiskelijan kohdalla voidaan äitiyspäivärahaa hakea myös työtulojen mukaan?? Kivaa jos menee suunnitelmat uusiks...
- puh huh
Aloita soittamalla Kelan valtakunnalliseen numeroon
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/300904091136MH?OpenDocument
Sieltä sitten kysyt, mihin seuraavaksi otetaan yhteyttä. - palkanlaskijana
Nyt on käynyt joku väärin ymmärrys.
Voit saada äitiyspäivärahaa tuon 6 kk:n tulojen perusteella, jos se kausi osuu tuohon aikaan ennen äitiysloman alkua.
Tarkoittaa siis sitä, että jos jäät äitislomalle nyt esim. 01.11 niin 01.05.2009 - 30.10.2009 välisenä aikana olet ollut töissä voit vedota näihin tuloihin jos et ole opintorahaa nostanut.
Jos tuosta on poikettu niin silloin täytyy tehdä valitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1783045Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2992709Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751768Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501667Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391541- 1221326
- 1051229
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151198Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3901182Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041073