Mitä SINÄ olet tehnyt pallon pelastamiseksi?

Siinäpä se. Mitä me yksilönä itse olemme valmiita tekemään ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi. Mitä konkreettista sinä olet tehnyt? Vaikka minulla ei ole autoa eikä suurta huoneistoa (asun yksiössä), niin ekologinen jalanjälkeni on luvattoman suuri: Jos kaikki eläisivät minun tavallani, tarvittaisiin 2,3 maapalloa tyydyttämään tarpeeni.
Väärin on paasata, että toimikoon tehtaat ja suuret yritykset ensin, mitäs minun elämäntavoillani on merkitystä. Minulla on vastuu siinä kuin kenellä muulla tahansa.
20262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minun pahin tekoni tämän pallon vahingoksi on ollut lisätä väkilukua tällä pallolla. Kolme lasta olen synnyttänyt, jotka ovat puolestaan lisääntyneet jo neljänteen polveen.

Paras tekoni on ollut myydä Fiiattini, joilla ehdin ajaa jo toista kertaa maapallon ympäri.

Nykyään kulutan mahdollisimman vähän, syön sellaista ruokaa ettei pieretä, sillä pieru on metaani kaasua, joka saastuttaa ilmakehää ja sitten ilmasto lämpenee, lajittelen jätteet, joita tuotan mahd vähän.

Ketkä silloin olivat syypäitä, kun täällä oli jääkausi tai trooppiset olot.

Äänestä

Mitäkö teen? Kiitos kysymästä!

Olen lajitellut tarkkaan jätteet, joita ikävä kyllä kertyy, tosin kuosin aina kaikki hedelmät ohuesti
ja laitan biojätelaatikkoon, josta varmaan maaperä saa hyötyä paljonkin, niin uskon.
Lajittelu myös 'energiajätelaatikkoon' auttaa paljon, uskonkin että kaatopaikat eivät valtaa alaa enää liiaksi, kun tuokin jätepiste otettiin käyttöön.

Olen vähentänyt vaatteiden hankkimishimoani ja vien kirpparille hyviä vaatteitani.

Autoni saa seisoa hallissaan melko paljon, sillä ajan polkupyörällä aina kun voin.

Olen vähentänyt lihan syöntini minimiin.

En kerrytä läskejä kehooni.

Eli yritystä on!

Äänestä
  • hyvä kymysys. kerron myöhemmin.

    Äänestä

En ostanut enää uutta autoa, kun entinen auto viime vuonna sippasi, heitti veivinsä siis.
Sammutan valot sieltä, missä ei kukaan ole.
Wessanpytyssä on säästäväinen "huuhteluvedenjuoksutin".
Energiansäästölamppuja jo kaksi. Lisää tulee, kun entiset lamput poksahtavat.
En syö liikaa, maapallon ruokavarat eivät minun takiani ehdy.
Erittelen jätteeni, kierrätän.
Emmää nyt muuta keksi, kerron jos keksin ja älyän lisää.

Äänestä
  • Tuleehan sitä omasta mielestä tehtyä arvokkaita päätöksiä ja tekoja, en aina pysy päätöksissäni mutta pientä jotain joka päivä.

    En osta muovikasseja enää hankin kunnollisen siistin kassin jossa kulkee ostokset.

    En osta joka tarkoitukseen uusia rättejä, on vahoja frotee pyyhkeitä joita käytän ja ne viedään biojätteisiin.
    Käytän vain valkaisemattomia suodatin papereita kahvinkeittimessä.

    Kahvinkeitin puhdistetaan etikalla, niillä tarkoitukseen valmistetuilla myrkyillä en enää puhdistele.
    En käytä kertakäyttöastioita, enkä ruokailuvälineitä.

    Yleensäkin mitä vähemmällä tehtaiden tuotteilla voimme tulla toimeen on se luonnon säästämistä.

    Tehtaiden tarkoitusperistä voi olla varma, aina keksitään uutta kaupattavaa, raha on se pirullinen voima.

    Minun mielestä tehtaat saastuttavat enemmän kuin ihminen, voi tietysti olla toisinpäinkin, mutta ainakin halpa tuotteet voisimme jättää ostamassa monessakin tapauksessa.

    Jätteet lajittelen aina lasi-, metalli-, paperi-, kartonki-, bio- ja sekajätteisiin, vanhat lääkkeet apteekkiin ja tyhjät patterit ja hehkulamput voi viedä huoltoasemalle, tässä on lähellä jätteiden vastaan ottoa jopa sinnekin vien.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Tuleehan sitä omasta mielestä tehtyä arvokkaita päätöksiä ja tekoja, en aina pysy päätöksissäni mutta pientä jotain joka päivä.

    mutta kun en äsken muistanut. Toimin kaikissa mainitsemissasi asioissa samoin, mutta enpä ole kahvinkeitintä etikalla älynnyt puhdistaa. Nyt älyän, kiitos.

    Nuorena äitinä aikoinaan mun vauvani saivat kakata sideharsovaippoihin, kaupan vaipat olivat käytössä vain matkoilla ollessamme. Nythän maapallo kohta köhii näidenkin muovisten jätösten kanssa. Muistan lukeneeni, etteivät viime vuosikymmenten muovivaipat ole vieläkään maatuneet. Mutta

    kai nykyvaipat jo ovat maatuvaa sorttia. Onko näin? Kerro jos tiedät, kiitos.

    Satuin äskettäin lukemaan hehku- ja energiasäästölamppujen erosta sen, että nämä käytöstä poistuvat hehkulamput saa laittaa sekajätteisiin, mutta energiasäästölamput ovat ongelmajätettä sisältämänsä elohopean vuoksi.

    Äänestä

  • old_profile_39426 kirjoitti:

    Isommat kakkapökäleet voisi karistaa ensin WC-pönttöön.
    Samoin isot paperit, joihin on ollut käärittynä esim. lihaa, ja paperi on siis likainen.

    Äänestä

  • 1-katl kirjoitti:

    Satuin äskettäin lukemaan hehku- ja energiasäästölamppujen erosta sen, että nämä käytöstä poistuvat hehkulamput saa laittaa sekajätteisiin, mutta energiasäästölamput ovat ongelmajätettä sisältämänsä elohopean vuoksi.

    Huoltoasemilla ja esimerkiksi Prismoissa on niiden vastaanottoa, käytetyt patterit ja hehkulanput.

    Kannattaa kysyä ne eivät ole viemässä myymälätilaa, jostain nurkasta ne löytyy, niille tarkoitetut astiat.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Huoltoasemilla ja esimerkiksi Prismoissa on niiden vastaanottoa, käytetyt patterit ja hehkulanput.

    Kannattaa kysyä ne eivät ole viemässä myymälätilaa, jostain nurkasta ne löytyy, niille tarkoitetut astiat.

    Voi niitä vastaanottajia olla muitakin
    minulle ovat nämä tässä mainitut, muistan tapauksen kun oli otettava lamppu mukaan että sain sopivan tilalle, niin myyjä sanoi että hän voi ottaa tuon rikkinäisen lampun,

    Äänestä

Luulen, että pienen ihmisen vaikutusmahikset Linnunradalla kiertävän Aurinkokunnan, pienen Tellus nimisen planeetan ilmasto-olosuhteisiin olisivat väkipienet.
Kierros Linnuradan ympäri kestänee n. 270 milj. vuotta. Kierroksellaan Aurinkokunta ja auringon valo kohdistuu Maahan ajoittain heikentyneenä. Tällöin jääkaudet tulevat mukaan kuvaan.

Mm jollain mr Milutinovits ? tapaisella tiedemiehellä on tässtä tietyt tarkat laskelmatkin.

Mut ei sii mitää - luontoa säästäen kaikkialla nykyään kehoitetaan jo taloudellisistakin syistä elämään. Turhat valot puhuksiin ja pienkiinteistöissä lämpöpumput muka-edullista lämmitysenergiaa tuottamaan.

Äänestä
  • Maapallon ilmasto lämpenee. Siitä huolimatta kokonaan jääkaudettomaan aikaan on vielä väki-huikonen matkaa jälellä. Arvellaan, että nyt 50v. ikäiset ovat elossa kun Arktiksen, pohjoisen napajäätiköt ovat
    kesä-ajoiksi sulaneet kokonaan.

    Onko tähän syynä ihmisten käyttämät fossiilisten polttoaineiden tuottamat saasteet vai Auringon väliaikaisesti tuottama lisääntynyt lämpöenergia?
    Molempien napajäätiköiden sulaminen nostaisi meren pintaa niin, että osa eurooppalaisistakin valtioista menettäisi alavia seutujaan meren alle. Oseaanien alueella monilla saarilla tämä on jo nyt tosiasia.

    Siperian ikijäätiköiden sulaminen vapauttaisi suuria määriä maaperässä muhivia metaanikaasupäästöjä ilmaan. Tulivuori TOBA:n kaltaiset massiiviset purkaukset voisivat toisaalta merkitä ilmaston kylmenemistäkin.
    Vellowstonen alueella uskotaan muhivan valtaisen vulkaanisen purkauksen mahis. Monet muistavat Filippiinien Manituba tulivuoren purkauksen 1990 luvun alussa.
    Se vapautuneet myrkylliset kaasut värjäsivät selkeinä iltoina taivaanrannan lähes kauttaaltaan purppuranpunaiseksi.

    Uskon, että ihmisen planeetan luonnon tuhoamiseen olisi mielestäni vain pientä tuherrusta massiivisten luonnonkatastrofien rinnalla.

    Kosmisen 'pommin' riittävän suuren asteroidin törmääminen maahan voisi pahimmllaan olla esimerkki megaluonnon arvaamattomista voimista.

    Äänestä

  • capt. cöpenick kirjoitti:

    Maapallon ilmasto lämpenee. Siitä huolimatta kokonaan jääkaudettomaan aikaan on vielä väki-huikonen matkaa jälellä. Arvellaan, että nyt 50v. ikäiset ovat elossa kun Arktiksen, pohjoisen napajäätiköt ovat
    kesä-ajoiksi sulaneet kokonaan.

    Onko tähän syynä ihmisten käyttämät fossiilisten polttoaineiden tuottamat saasteet vai Auringon väliaikaisesti tuottama lisääntynyt lämpöenergia?
    Molempien napajäätiköiden sulaminen nostaisi meren pintaa niin, että osa eurooppalaisistakin valtioista menettäisi alavia seutujaan meren alle. Oseaanien alueella monilla saarilla tämä on jo nyt tosiasia.

    Siperian ikijäätiköiden sulaminen vapauttaisi suuria määriä maaperässä muhivia metaanikaasupäästöjä ilmaan. Tulivuori TOBA:n kaltaiset massiiviset purkaukset voisivat toisaalta merkitä ilmaston kylmenemistäkin.
    Vellowstonen alueella uskotaan muhivan valtaisen vulkaanisen purkauksen mahis. Monet muistavat Filippiinien Manituba tulivuoren purkauksen 1990 luvun alussa.
    Se vapautuneet myrkylliset kaasut värjäsivät selkeinä iltoina taivaanrannan lähes kauttaaltaan purppuranpunaiseksi.

    Uskon, että ihmisen planeetan luonnon tuhoamiseen olisi mielestäni vain pientä tuherrusta massiivisten luonnonkatastrofien rinnalla.

    Kosmisen 'pommin' riittävän suuren asteroidin törmääminen maahan voisi pahimmllaan olla esimerkki megaluonnon arvaamattomista voimista.

    kopioit tuon ?

    Äänestä

  • 6+4 kirjoitti:

    kopioit tuon ?

    Kattos toi noin '6 4' pyöräähän ei tarvi välttämättä uudelleen keksiä; tule halvemmaks ostaa vaikka kirpparista tai polliisin löytis-huutokaupasta.
    Toinen esimerkki. Lukutaidon tai kertotaulun oppiminen käy kätevimmin yleisen oppivelvollisuuslain opastamana koulussa.

    Maailmankuvan rakentaminen.

    Uskonnollisessa lapsuudenkodissani oli vain hartaus- tai uskonnollista kirjallisuutta. Suppea kansakoulun lainakirjasto tuli ahmittua kun lainausluvan sai.
    Kun pääsin irti sinänsä suojelevan kodin piiristä, olin niin ihmisarka jätkä, etten uskaltanut mennä Valkeakoskella kirjastoon, vaikka kortteerini oli aivan sen naapurissa.

    Noin 25 vuotiaana 'löysin' kirjaston. Oikeastaan eka kertaa tietoisuuteni 'räjäytti' ransk. lääkärin Alex Carrellin teos Elämän ikuiset lait. Miten h ä n voi kirjoittaa n o i n, kysyin.

    Näin meikästä tuli tietoa janoava 'narkkari'. He opastivat; kyseenalaista lukemaasi tai kuulemaasi. Olen Tähdet ja Avaruus lehden vakitilaaja, samoin Tieteen Kuvalehden.

    Tieteellisten julkaisujen popularisointi, kansankielelle muokkaus mahdollistaa lisäoppimisen pelkän luku- ja laskutaidon omaavalle.
    Niettä; aivojen kovalevyillä kellä tahansa tyypillä voi olla erilaista nippelitietoa. Se vaatii vain yhtä: Kiinnostuksen tietopohjaiseen opiskeluun.

    selkokikielellä oleva asia artikkeli vaatisi kuitenkin maininan kopioinin lähteestä. Hyvä kuitenkin jos olet oppinut kopioimalla siirtelemään kirjoituksia.

    Äänestä

  • 17+10 kirjoitti:

    selkokikielellä oleva asia artikkeli vaatisi kuitenkin maininan kopioinin lähteestä. Hyvä kuitenkin jos olet oppinut kopioimalla siirtelemään kirjoituksia.

    No hey hey 17 10. Et ihan sitten käsittänyt. Paljon lukevat ja opiskelevat tyypit ovat omaksuneet tietyn näkemyksen - sen oppinelta omitun.
    Tämä voi olla sirusia Universumista, globaaleista, maapalloa tai yhteiskuntaamme liittyvistä asioista.
    Vielä tämäkin: meillä kaltaisillani autisteilla on luontaisena syntymäpiirteenä kapea-alainen jokin harrastus. Autistit kopioivat MIELEENSÄ lukemaansa, kuulemaansa.

    Niettä tekijänoikeuslakia ei näissä vaatimattomissa viesteissäni, joita parempia nykyajan ala-asteen koululaisetkin voivat kirjoittaa - ei ole rikottu.

    Anteeksi niin maan perusteellisen perkeleesti, että järkytin niukkaakin niukemmassa brandysiivussa mieltäsi ja vastasin ketjuusi.

    Ei tarvi kiittää, yritän olla sotkemati vast'edes siun ympyröitäis ja pysyä poissa "selkokikielisistä" viestialoituksistasi. Laita vaikka kaino pyyntö; kiitos ei 'kopsareille'. cc

    Autismi
    Autismilla tarkoitetaan kykenemättömyyttä ihmiskontakteihin, puhumattomuutta, kaavamaista käyttäytymistä ja näköön sekä kuuloon perustuvien aistimusten hahmottamisen vaikeutta. Autismi- ja Aspergerliiton sivulla mainittiin (2004), että noin puolelle autisteista ei kehity puhetta. Puhe voi olla sitä paitsi vähäistä, jankuttavaa tai sekavaa, toisinaan ylitsevuotavaa pulinaakin. Autistinen oireyhtymä on tavallisesti synnynnäinen tai varhaisessa lapsuudessa puhjennut.

    Äänestä

vastata, varsinkin kun kysyt imperfektissä. Olen jättänyt lentelemättä pitkin poikin maapalloa.
Yhden ainoan, toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen, lentomatkan tein 1960-luvun alussa.

Olen siis suuresti jättänyt saastuttamasta ilmastoa. Lentoliikennehän on yksi pahin ilmanpilaaja.

Amerikkalaisten tarpeisiin muistaakseni tarvittaisiin 4,5 maapalloa.
Mitä tapahtunee, kun aluksi vaikkapa Aasia alkaa kuluttamaan meidän/usalaisten tapaan?

.

Äänestä
  • Luulenpa että yhtään lentoa ei ole jätetty lentämättä,vaikka et olekaan lentomatkaillut. Nekin rahat olet saanut muuhun käyttää.

    Äänestä

  • yxskaxs kirjoitti:

    Luulenpa että yhtään lentoa ei ole jätetty lentämättä,vaikka et olekaan lentomatkaillut. Nekin rahat olet saanut muuhun käyttää.

    ainuttakaan. Mihin ovatkaan menneet kaikki rahamme, jotka ovat turhuuksilta säästyneet?

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äijän aatos kirjoitti:

Siinäpä se. Mitä me yksilönä itse olemme valmiita tekemään ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi. Mitä konkreettista sinä olet tehnyt? Vaikka minulla ei ole autoa eikä suurta huoneistoa (asun yksiössä), niin ekologinen jalanjälkeni on luvattoman suuri: Jos kaikki eläisivät minun tavallani, tarvittaisiin 2,3 maapalloa tyydyttämään tarpeeni.
Väärin on paasata, että toimikoon tehtaat ja suuret yritykset ensin, mitäs minun elämäntavoillani on merkitystä. Minulla on vastuu siinä kuin kenellä muulla tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu