Olen 15 vuotias tyttö ja vähän on alkanut mietityttää, onko mieleni meno ihan tavallista...
Ihan pienestä asti en ole voinut luottaa kehenkään. Jos vaikka istuin kaksin isäni kanssa autossa, pelkäsin ihan oikeasti, että hän tappaa minut. Olen aina myös ajatellut, että vanhempani eivät ole oikeasti omiani, vaan he kasvattavat minua jotain tarkoitusta varten, ja kaikki paljastuukin kulissiksi. Sama on nykyään, en luota ihmisiin.
Tuntuu koko ajan etten kuulu tähän maailmaan ollenkaan. Melkein joka päivä tulee käsittämättömän vahvoja impulsseja tappaa itseni. Olen ollut masentunut ja minulla on lääkitys yhä, mutten koe olevani nyt masentunut. Elämä on ihan ok, mutta en vain kuulu tänne. Enkä halua mitään tältä maailmalta, vaan kaikkea muuta jossain toisaalla.
En oikein ole varma, onko tämä koko juttu pelkkää harhakuvaa. On mahdotonta ajatella, että jokaisen ihmisen, jota kadulla tulee vastaan, sisällä olisi joku persoona ja menneisyys... Tuntuu että he ovatkin vain jotain minkä näen ja joku on tehnyt jujuttaakseen minua.
Vietän tyyliin lähes koko valveillaolo aikani omissa maailmoissani pään sisällä. Minulla ei ole yhtään kavereita, ei ole koskaan ollutkaan koulujen alettua. Rakastan olla yksin. Pään sisäiset maailmani ovat niin virheettömiä ja ihania, että tietty haluan olla siellä ennemmin kuin täällä.
Sanovat että minulla on aspergerin syndrooma. Olen ollut kaksi kertaa nuorisopsyken osastolla, kerran pakkolähetteellä, mutta vain koska yritin itsemurhaa. Syömishäiriöitä on ollut myös, mutta en tiedä jaksanko enää välittää. Mutta ruokakin on epäilyttävää. En uskalla syödä mitään toisen laittamaa ruokaa. Pelottaa mitä siellä on.
En tiedä pitäisikö tästä kertoa psykologilleni, mutta en uskalla, koska pelkään että hän alkaa levitellä sitä... En halua että pitävät minua hulluna.
Onko tämä normaalia?
Ja jos joku miettii niin ei tämä ei ole mikään trolli. Kysyn ihan tosissani
Ihan pienestä asti en ole voinut luottaa kehenkään. Jos vaikka istuin kaksin isäni kanssa autossa, pelkäsin ihan oikeasti, että hän tappaa minut. Olen aina myös ajatellut, että vanhempani eivät ole oikeasti omiani, vaan he kasvattavat minua jotain tarkoitusta varten, ja kaikki paljastuukin kulissiksi. Sama on nykyään, en luota ihmisiin.
Tuntuu koko ajan etten kuulu tähän maailmaan ollenkaan. Melkein joka päivä tulee käsittämättömän vahvoja impulsseja tappaa itseni. Olen ollut masentunut ja minulla on lääkitys yhä, mutten koe olevani nyt masentunut. Elämä on ihan ok, mutta en vain kuulu tänne. Enkä halua mitään tältä maailmalta, vaan kaikkea muuta jossain toisaalla.
En oikein ole varma, onko tämä koko juttu pelkkää harhakuvaa. On mahdotonta ajatella, että jokaisen ihmisen, jota kadulla tulee vastaan, sisällä olisi joku persoona ja menneisyys... Tuntuu että he ovatkin vain jotain minkä näen ja joku on tehnyt jujuttaakseen minua.
Vietän tyyliin lähes koko valveillaolo aikani omissa maailmoissani pään sisällä. Minulla ei ole yhtään kavereita, ei ole koskaan ollutkaan koulujen alettua. Rakastan olla yksin. Pään sisäiset maailmani ovat niin virheettömiä ja ihania, että tietty haluan olla siellä ennemmin kuin täällä.
Sanovat että minulla on aspergerin syndrooma. Olen ollut kaksi kertaa nuorisopsyken osastolla, kerran pakkolähetteellä, mutta vain koska yritin itsemurhaa. Syömishäiriöitä on ollut myös, mutta en tiedä jaksanko enää välittää. Mutta ruokakin on epäilyttävää. En uskalla syödä mitään toisen laittamaa ruokaa. Pelottaa mitä siellä on.
En tiedä pitäisikö tästä kertoa psykologilleni, mutta en uskalla, koska pelkään että hän alkaa levitellä sitä... En halua että pitävät minua hulluna.
Onko tämä normaalia?
Ja jos joku miettii niin ei tämä ei ole mikään trolli. Kysyn ihan tosissani
Vastaukset 4
Vanhimmat
lääkitys voi tuhota kyvyn ihastua ja tuntea rakkautta. Vaiva voi jäädä pysyväksi vaikka lopettaisi lääkityksen.
http://en.wikipedia.org/wiki/PSSD
Lääkitys tulee lopettaa vähitellen. Vieroitusoireet voivat olla pahat.
Pysy erossa psykologeista ja psykiatreista. Psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szászin mukaan lastenpsykiatrian ja -psykologian tulisi olla laitonta koska lapset eivät kestä tulla kutsutuksi hulluksi. Elämäsi ongelmat voivat johtua siitä, että sinut on leimattu pienestä pitäen hulluksi.
Szászin mukaan lapsen kutsuminen mielisairaaksi on leimaamista, ei diagnosoimista. Psyykelääkkeen syöttäminen lapselle on myrkyttämistä, ei hoitamista.
Ratkaisu ongelmiisi voisi olla pysyminen erossa psykiatreista ja psykologeista, jonkun hyvä harrastuksen aloittaminen, ja sokerin, makeutusaineiden, eineksien sekä kofeiinin jättäminen pois ruokavaliosta.
Tuon edellisen vastauksen voit hyvin huuhdella vessasta alas..se on taas joku provo tai muuten vaan kovin mustavalkoinen ihminen. Voit aivan hyvin/ja kannattaakin puhua asioistasi psykologille. Heillä on vaitiolo velvollisuus, he eivät esm. kerro vanhemmillesi mitään siitä mitä olette keskustellut kahdestaan. Itseäni on auttanut valtavasti se että olen alusta asti ottanut sen kannan että olen heitä kohtaan avoin. Kuinka he voisivat auttaa sinua jos he eivät tiedä missä mennään. Oma poikani peri minulta sairauteni (kaksisuuntaisen). Hän myöskin on ollut siitä hoidossa ja ainakaan me vanhemmat emme ole saaneet mitään tietoa siitä mitä he ovat hoitajansa keskustelleet. Joka tapauksessa hoito on auttanut häntä kovasti. Hän ei ole saanut mitään "hullun leimaa" edes kaveri piirissään. Nyky nuoret ovat paljon suvaitsevampia näissä asioissa kuin vanhempi sukupolvi. Ennen vanhaan ongelmat lakaistiin maton alle ja niistä ei puhuttu, niinpä ongelmia ei ollut. Muuta kuin sairaan itsensä kärsittävänä. Joka tapauksessa hoito on auttanut poikaani suuresti. Tänä päivänä ottaa lääkeensä ja opiskelee suht hyvällä menestyksellä, muutenkin hänellä tuntuu menevän hyvin.....puhu vaan reilusti ja avoimesti sinua painavista asioista psykologille...pitkässä juoksussa se kannattaa. Voimia sinulle.
on sairas, niin täytyy löytyä objektiivista näyttöä sairauden olemassaolosta. Sen takia pätevä lääkäri ottaa verikokeita ja röntgenkuvia. Ei häntä kiinnosta miten joku käyttäytyy.
Psykiatrit eivät tee mitään objektiivisia testejä. He eivät ota verikokeita, röntgenkuvia, mittaa ruumiinlämpöä, mittaa verenpainetta, jne. Sen sijaan he käyttävät rasti-ruutuun-menetelmää. Esimerkiksi jos henkilö on työtön, riidoissa sukulaistensa kanssa ja sukulaiset eivät hyväksy hänen työttömyyttään, niin psykiatri antaa diagnoosiksi psykoosin. Sitten uhrille pakkosyötetään kemikaalia joka tuhoaa seksuaalisuuden pysyvästi, aiheuttaa pysyviä pakkoliikkeitä ja aiheuttaa kemiallisen lobotomian.
Teidän oireenne mitä pidätte "kaksisuuntaisena" voi johtua kofeiinimyrkytyksestä, raskasmetallimyrkytyksestä, sokerista, einesten lisäaineista ja infektioista. Kemikaalit mitä syötte "lääkkeenä" eivät paranna mitään. Ne vain peittävät oireita.
Eli teijän vastauksista pitäisi päätellä, että tämä ei ole normaalia?