Esimerkki tuomarista, joka tulee (tai ehkä jo onkin) tuomitsemaan teidän hovioikeuden istunnoissa. Tämä episodi tapahtui Lpr:ssa.
Kysymys on lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeudesta.
Kuinka on mahdollista, että (silloin käräjäoikeuden) tuomari päätyy tuomioperusteissaan tähän. ”ratkaisua voidaan perustella voimassa olevan tilanteen jatkumisella ja sillä, että lapsen äidin voidaan katsoa suoriutuneen lapsen koulu- ja etenkin poikkeuksellisten raskaiden terveysasioiden, hoitamisesta kunnialla tähänkin asti”.
Poikkeukselliset raskaat terveysasiat tarkoittavat lapsen leukemiaa, mikä pitää kyllä paikkaansa.
Kunnialla… jaaha siitä meidän tiemme eroavatkin.
Jos kunnialla tarkoittaa ensinnäkin tapaamisaikojen muutoksilla jatkuvasti, äidin jokaviikonloppuista juopottelua (siinä vaihtui pullot ja tölkit ensin 5l oluttonkkaan ja sitten 3l punaviinitonkkaan), lasten viemistä muiden hoitoon joka viikonloppu, väkivaltaista käyttäytymistä kotona ja baareissa (ainakin yksi porttikielto tappelusta), psykiatriselle osastolle joutumista (pakkohoito), jossa ilmeni että äiti oli päihtymistarkoituksessa syönyt lapsen lääkkeitä ja että äidillä oli itsetuhoajatuksia sekä lasten (2 kpl) tappamista, hänen muutoksensa heterosta lesboksi, niin sitten tuomari oli kyllä oikeassa. Muuten en häntä ymmärrä.
Voisin vielä lisätä, että olin tehnyt äidistä lastensuojeluilmoituksen vain pari kk:tta aikaisemmin ennenkuin äiti joutui pakkohoitoon.
Niin, eihän ne Lastensuojeluviranomaiset uskoneet minua vaan äitiä.
Ja tässä nyt väännetään huoltajuudesta…
VIHJE: Teidänkin kannattaa nyt vahtia halla-n vaaraa vainio-ssanne ;)
Kysymys on lapsen huoltajuus- ja tapaamisoikeudesta.
Kuinka on mahdollista, että (silloin käräjäoikeuden) tuomari päätyy tuomioperusteissaan tähän. ”ratkaisua voidaan perustella voimassa olevan tilanteen jatkumisella ja sillä, että lapsen äidin voidaan katsoa suoriutuneen lapsen koulu- ja etenkin poikkeuksellisten raskaiden terveysasioiden, hoitamisesta kunnialla tähänkin asti”.
Poikkeukselliset raskaat terveysasiat tarkoittavat lapsen leukemiaa, mikä pitää kyllä paikkaansa.
Kunnialla… jaaha siitä meidän tiemme eroavatkin.
Jos kunnialla tarkoittaa ensinnäkin tapaamisaikojen muutoksilla jatkuvasti, äidin jokaviikonloppuista juopottelua (siinä vaihtui pullot ja tölkit ensin 5l oluttonkkaan ja sitten 3l punaviinitonkkaan), lasten viemistä muiden hoitoon joka viikonloppu, väkivaltaista käyttäytymistä kotona ja baareissa (ainakin yksi porttikielto tappelusta), psykiatriselle osastolle joutumista (pakkohoito), jossa ilmeni että äiti oli päihtymistarkoituksessa syönyt lapsen lääkkeitä ja että äidillä oli itsetuhoajatuksia sekä lasten (2 kpl) tappamista, hänen muutoksensa heterosta lesboksi, niin sitten tuomari oli kyllä oikeassa. Muuten en häntä ymmärrä.
Voisin vielä lisätä, että olin tehnyt äidistä lastensuojeluilmoituksen vain pari kk:tta aikaisemmin ennenkuin äiti joutui pakkohoitoon.
Niin, eihän ne Lastensuojeluviranomaiset uskoneet minua vaan äitiä.
Ja tässä nyt väännetään huoltajuudesta…
VIHJE: Teidänkin kannattaa nyt vahtia halla-n vaaraa vainio-ssanne ;)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ko. tuomari on nainen.
Isillä ei ole lasten huoltajuusasioissa juuri minkäänlaisia oikeuksia, vaan oikeudet ovat automaattisesti äidillä, olipa tämä sitten lähes millainen tahansa.
Naisvirkailijat sosiaalitoimessa valmistelevat näitä asioita, ja naistuomarit antavat päätöksiä, ja he ikäänkuin lähtevät olettamuksesta, että kun isä on mies, hän on juoppo, väkivaltainen, ja mahdollisesti vielä pedofiili.
Isän oikeudet ovat femakkobyrokratiassa olemattomat.
Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa ettei näin ollut, kyllä tuomari oli mies.
Jottei kuitenkaan eksytä liian etäs asiassa niin hovioikeudessa siellä pöydän takana oli 4 naista.
Laskin, että yhdessä kokouksessa äidin kanssa oli 7 naista.
Kyllä naiset jyrää näissä piireissä kirkkaasti miehen yli.
Totuus satuttaa. Mies on nykypäivänä olemassa vain siittämis ja maksamis tarkoituksessa. Mies alullepanee lapsen ja nauttii hetken naisesta. Nainen jättää miehen ja vie lapset. Tämän jälkeen mies maksaa lapsen kulut eikä ikinä enää näe lastaan.
Tämä on karu totuus nykypäivänä.
Ja sosiaalitoimi auttaa äitiä toteuttamaan kostotoimensa exälleen. Eikä ota vastuuta tekemisistään.
Eihän muutkaan päättäjät ota. Sama meininki hallituksesta ja ministereistä alaspäin.
lähtee vielä riitelemään huoltajuudesta, jos lapsella on leukemia? Eikö lapsi ja äiti ole kärsineet sairaudesta jo ihan tarpeeksi?
No ekaks sanon ettei lapsella silloin ollut lukemiaa, eikä siten nykyäänkään enää.
Sellainen, joka ei viitsi katsoa kun äiti pilaa lapsen ryyppäämällä ja jättämällä asioita hoitamatta.
Sellainen, joka on huolissaan lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta.
Äiti nykyään lesbo ja täysi narsisti. Ei välitä lapsestaan eikä muusta kuin itsestään. Riitelee vain saadaakseen kaiken vallan itselleen.
Sosiaalitoimen kehoituksesta huolimatta ei anna lapselle esim. vaatteita ollenkaan mukaan kun menee tapaamaan isäänsä. Miksi??? Siitä on haittaa vain lapselle!
Valehtelee lapselle ja manipuloi isää vastaan.
Kuka uskaltaa jättää lapsen sellaisen naisen hoitoon 2:ksi vkoksi? Ja jonka toinen, vanhempi lapsi, on uhannut väkivallalla nuorempaa kohtaan.
Sos lautakunta tietää asian muttei puutu mitenkään. Siis ainakin Lappeenrannan Lastensuojelun päällikkö R.Kojo. Ja kyllä tälllä tuomarilla oli myös tietoa aikalailla käytössään.
Mielenkiinnolla kuuntelin keskustelua, jota kävi oikeudessa tämä tuomari ja Lpr:n sosiaalitoimen edustaja H.Keltanen, siitä pitäisikö lapsen isälle ilmoittaa kun lapsen kylkiluu on murtunut. Siis kysymys on yhteishuoltajuus. Aika ihmeellistä!!! Lapsen tiedot tulisi automaatttisesti ilmoittaa lapsen isälle. Heidän mielestään kun asia oli niin vähäpätöinen ettei isälle tarvitse ilm. Mites itse olisitte halunneet???
Sellaiseen menoon tämä on mennyt. Ja vielä puhutaan tasapuolisuudesta!
"Lapsen hyvä elämä 2015"-projekti ei taida kuulua Lpr:n Lastensuojelun piiriin, vaikka Lastensuojelun Keskusliitto niin mainostaa.
Isäthän ei kärsi. Eikö niin?
Sinä olit taatusti NAINEN.
Voi hyvänen aika, ei ihme jos tähän on tultu.
lapsesta kasvaisi tämän perheen miehen kasvattamana sitten normaali, jos miehellä on tuollainen suhtautuminen naissukupuoleen, entiseen vaimoonsa, lapsensa äitiin, lapseen yleensäkin omaan perheeseen ja jopa omaan itseensä, että ihan tänne tulee kertomaan perheen ongelmat yksityiskohtaisesti. Katkeroitunut tämä mies on ja kostonhimoinen. Siksi tulee tänne julkisesti herjaamaan ex-vaimoaan. Saadakseen ex-vaimonsa näyttämään muiden silmissä huonolta vaimolta, naiselta, ihmiseltä ja äidiltä. Tarkoituksena vain mustamaalata exä, koska täältä ei muuta oikeutta saa. Jos tarkoitus olisi lapsen paras, tänne ei mies kirjoittelisi, sillä tätä kautta lapsen paras ei todellakaan toteudu. Eikö tämä mies ymmärrä, että nämä kirjoitukset saattavat säilyä täällä netissä siihenkin päivään, kun lapsi on sen ikäinen, että osaa ne itse sieltä kaivaa. Tai joku ottaa ylös ja lapselle näyttää. Mitä lapsi siinä vaiheessa ajattelee isästään? Koska mies näin tänne kirjoittelee, täytyy kyseessä olla katkeruus ja kosto. Jos mies oikeasti ajettelisi lapsen parasta, ei hän ainakaan tänne kirjoittelisi. Hän yrittäisi tukea naista kasvatustehtävässään, antaa anteeksi tapahtuneet vääryydet, eikä jäädä niihin kiinni. Hän yrittäisi tukea naista kasvattamaan lastaan paremmin, ei naisen, vaan lapsen takia. Tällä miehelläkin on varmasti ollut todella rankkaa ja nyt se kanavoituu näin. Toivoisin kuitenkin, että lapsen takia mies pystyisi olemaan niin epäitsekäs, että unohtaa omat negatiiviset tunteensa naista kohtaan, jotta pystyisi myös itse olemaan lapselleen parempi isä. Lapsi on varmasti sen ansainnut. Onhan ollut leukemia ja kaikkea. Ei lapsi ole tuollaista julkista riidan haastamista ansainnut. Tällä miehellä on varmasti hirveä hätä, voimattomuus ja viha. Ei pelkästään naista kohtaan, vaan tapahtuneita asioita, joita ei pysty muuttamaan ja hallitsemaan. Se on ymmärrettävää. Vihainen saa olla, mutta miehen tulisi pikku päästä vihan herraksi lapsen takia, jottei hänen ja hänen ja naisen välinen viha tee lapsen elämästä enää pahempaa. Onhan lapsella ollut leukemia ja hän on saanut varmasti kärsiä siitä ja muusta jo ihan tarpeeksi. Ei ole oikein, että lapsi joutuu kärsimään vanhempien itsekkäästä riitelystä. Eihän? Ajatellaan lapsen parasta. Toivottavasti mies pyytää ylläpitoa poistamaan tämän viestiketjun ja löytää julkisuuden ulkopuolella parhaimman reitin asiassa. Täydellistä ei varmaankaan tällaisessa tilanteessa ole, joten virheiden tekeminen puolin ja toisin on ymmärrettävää.
Sinä et mitä ilmeisimmin ole ymmärtänyt luettua tekstiä, vai mitä?
Jos nyt voisit alkajaisiksi kertoa äidin tai isän osoitteen, tai vaikka 3 ensimmäistä, jooko :) tai vaikka 5 viimeistä kirjainta. Ja samalla laita henkilöiden nimikirjaimet. Ai et. No miksi et?
Ei ole henkilöiden nimiä mainittu, mutta sitä ei vaadita, jotta tarkoitus toteutuu. Ja sehän on mitä ilmeisimmin äidin mielen pahoittaminen. Äiti, joka joutuu stressamaan muiden aiheuttamia ongelmia ei voi olla täydellinen äiti kenellekään. Joten kukakohan mahtaa olla syyllinen siihen, että äiti ei voi täysipainoisesti keskittyä hoitamaan lastaan, vaan joutuu stressaamaan riidan haastajan kanssa. Sinullakin on vastuu. Muuta suuntaa. Sitten muut näkevät, että sinä olet se joka on järkevämpi. Eikö vain?
Mitään niin saan katkeroitua yksin.
Asioista pitää ottaa vastuuta, sehän on selvä.
Tuntuu kumminkin, että et ole lukenut tätä ketjua alusta. Ja et tajua mitä arvostelen.
Äidin, joka teke kuvailtuja asioita, tulisikin saada nimensä ja kuvansa vaikka lehteen. Ehkä se saisi hänet toimimaan lapsen parhaaksi. Kuten eivät mm. sosiaalitoimen kehoitukset ole toimineet.
Äiti, joka vaarantaa lapsensa terveyden, itse viettäen alkoholipitoista elämää, tulisi myös saada tulla huomatuksi. Ei siihenkään muut toimet ole pystyneet.
Mitä tulee suhtautuseeni nais-sukupuoleen niin siitä sinä et tiedä mitään. Näin häiriintyneen henkilön kanssa eläminen ja etenkin sen jälkeinen elämä, saa aivan toisenlaisen ulottuvuuden. Se, jos mikä auttaa arvostamaan ns. tavallisia ja normaaleja suhteita ja - naisia.
Sinun kitkerät kommentit taas kertovat jotain muuta, etenkin kun et tiedä asioiden oikeaa luonnetta.
Etkä viitsi edes miettiä mihin kohtaan arvosteluni suuntautuu.
Toivon sinule parempaa elämää tämän jälkeen ja rauhaa sielullesi :)
Mutta kyllä tämänlaatuinen kirjoittelu tylsän illan voittaa...
En tiedä asioiden oikeaa luonnetta. Koska minulla on vain sinun näkökantasi. Silti näytät odottavan minun asettuvan automaattisesti puolellesi. Puolellasi olen, usko pois. Mutta en niin kuin haluaisit minun olevan.
Paasaat kovasti miesten oikeuksista huoltajuuskysymyksissä. Jos mies ottaisi alkoholia yksinhuoltaja isänä, tuomittaisiinko hänet noin voimakkaasti, kuin sinä tuomitset ex-vaimosi. Kovasti tuntuu alkoholi olevan vain naisten ongelma vanhempana tässä yhteiskunnassa. Samalla, kun vaaditaan tasa-arvoa miehille, naisten tulisikin käyttäytyä perinteisellä tavalla. Miksi et muuten et ole ottanut lasta hoitoosi siksi aikaa, kun exäsi halusi ottaa alkoholia? Käsitin, että teillä kuitenkin oli yhteishuoltajuus.
Parempaa elämää ja rauhaa sinun sielullesi.
Minähän en välitä pätkääkään millä puolella olet. Kerron niinkuin asiat on. Se uskotko minua on sinun asiasi.
Jos olisin tehnyt murto-osan siitä mitä x-vaimoni, niin en saisi nähdä lastani koskaan.No, ehkä valvotusti.
Minä otin lapsen aina kun se oli mahdollista. Jopa jäin pois töistä koska äiti ei hakenut lasta sopimuksen mukaan.
Nykyään äiti kertoilee oikeudessa ja sosiaalitädeille etten ottanut lasta ollenkaan. Milläs todistat. Myös läsnäoloani Hki:ssä, lapsen sairauden aikaisten hoitojen aikana, äiti vääristelee. Tai suorastaan valehtelee. Koska sanoo itse hoitaneensa koko ajan, mutta olin itse viikkoja siellä myös. Ja todistettavasti.
Kysymys kuuluu: Millainen nainen valehtelee tälläisen asian, joka on todistettavissa sairaalassa olevien tietojen avulla. Ja asuntolassa kirjataan jokaisen yöpyjän tiedot myös ylös. Ne on vaan vaikeasti saatavissa.
Enkä todellakaan olisi uskonut oikeuden tai sosiaaliviraston uskovan äitiä ilman todisteita. Mutta näin äiti vetää pidemmän korren valehteluillaan. Ja vetää koko ajan.
Säälin epäpäteviä virkailijoita ja säälin heidän asiakkaitaan, jotka todella tarvitsisivat apua mutta joutuvat vain heidän pyöritykseen. Se vie uskon oikeuteen ja inhimillisyyteen.
Toi on niin tutun kuulosta... Lastenoikeuksien puolesta kyllä liputetaan ja samalla toimitaan päinvastoin.
Pidä pää kylmänä ja katso kortit loppuun asti.
Että nainen vie lapset ja mies maksaa. Nykyään naiset tahtovat lapsia, ei parisuhdetta. Mies on todellakin vain maksaja kaikelle. Tästä asiasta on hyviä verkkoryhmiä olemassa.
Näissä kysymyksissähän ei ole tärkeää voittaako mies vai nainen. Äidin etu vain usein jyrää lapsen oikeudet hänelle parhaaseen vaihtoehtoon. No toivottavasti tästä päästään pikkuhiljaa