hei!
Olen harkinnut pitkään teettäväni hiirilläni poikasia, ja nyt mietin juuri sitä, että saanko kaikille poikasille (max. 6kpl) omat hyvät kodit. Eli nyt kysymys olisi, meneekö poikaset yleensä kaupaksi?
Hiiri poikaset
1
386
Vastaukset
- suski87
Mikäli poikueeseen syntyy useampia kivan värisiä naaraita ja osaat tunnistaa sukupuolet jo karsintavaiheessa, löytyy muksuille todennäköisesti varsin helposti kodit. Etenkin jos tytöt ovat keskenään eri värisiä, sillä moni hiiriä hankkiva haluaa mieluiten sellaisen hieman kirjavan 2-4 likan lauman, jonka jäsenet erottaa hyvin toisistaan. Uroksia voi sen sijaan olla vaikeampi saada kaupaksi, samoin kuin keskenään lähes identtisiä naaraita. Ne kun lähtevät tavallisesti uusiin koteihin yksittäin (urokset omiin kämppiinsä ja naaraat jo olemassa olevan naaraslauman jatkoksi), ja niitä jotka haluavat lemmikkuroksen on selvästi vähemmän mitä naaraslauman haluajia. Tietenkin jos yhdistelmä on jalostuksellisesti järkevä (hiiret standirdinmukaisia, hyviä suvultaan ja yhdistelmä yhteensopiva), niin uroksiakin voi saada kasvattajille menemään.
Sijainti voi myös vaikuttaa aika paljon, sekä se onko sinulla mahdollisuuksia kuljettaa hiiriä minnekään. Jos asut itse syrjemmässä etkä kulje paljoa isommissa kaupungeissa, voi kotien löytäminen olla vaikeampaa kuin jos asut keskeisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Samaten digikameran omistaminen ja kuvien lisääminen myynti-ilmoituksiin lisää tavallisesti kiinnostuneiden määrää.
Mutta siihenkin vaihtoehtoon tosin kannattaa varautua, ettei kaikkia saakaan kaupaksi. Itsellä ei myyntiinlaitettujen naaraiden kanssa ole koskaan ollut tätä ongelmaa, mutta uroskyselyitä ei itsellenikään juuri koskaan ole tullut (itsellä sijaintina Turku ja myös Tampereella tulee säännöllisesti käytyä). Eli vara-asumuksia täytyy löytyä, tai sitten jokin varavaihtoehto mitä tehdä niiden poikasten kanssa, jotka mahdollisesti jäävät käsiin (itselläni hiirikasvutus on pitkälti ruokakasvatusta, vaikka hiiriä lemmikiksikin lähtee, eli "ylimääräiset" jäävät joko sitten itselle lemmikeiksi, tai menevät käärmeille). Jos lähelläsi on jokin hyvä ja luotettava eläinkauppa, myös sieltä voi kysellä olisivatko ne halukkaita ottamaan ylimääräiset yksilöt myyntiin, mutta etenkin uroshiirten kohdalla monet eläinkaupatkin ovat varsin varauksellisia juuri hajun ja huonomman kysynnän vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616