Tyttäreni 16 v. muutti kolme viikkoa sitten kotoa kaverinsa opisk.kämppään. Tämä kaveri on poika mutta he eivät seurustele. Tyttäreni on kirjoilla lukiossa mutta keskeytti sen helmikuussa, sanoi ettei jaksa käydä mutta tarkoitus olisi jatkaa syksyllä jota kyllä en jaksa uskoa. Meillä on hyvä koti, rahasta ei ole puutetta, ei ole väkivaltaa ym. Poikamme 19 v. sairastui skitsofreniaan 13 vuotiaana ja se tietysti on vaikuttanut myös tyttäreemme joka päätti jo kuulemma monta vuotta sitten että muuttaa pois kotoa heti kun mahdollista. Silti luulen että kyse on vain epätavallisesta vapauden kaipuusta. Hän on vain niin lapsi vielä ettei tajua ettei noin voi tehdä. Pakottaminen ei auta, olemme sitäkin yrittäneet. Ja sossuviranomaisilla uhkaileminen ei auta eikä äitinsä edes anna ottaa yhteyttä heihin. Perhesovun takia olen pakotettu hyväksymään sen että tyttäreni asuu kuin irtolainen ja me kannamme hänelle ruokaa ym. Sinänsä meillä on hyvät ja avoimet välit, lähdemme mm. kahdestaan huhtikuussa viikoksi rantalomalle eikä se onnistuis jos välimme olisivat huonot. Olen vain niin ahdistunut ja huolissani hänen tulevaisuudestaan. Tuleekohan koskaan järkiinsä. Tuntuu kuin hän olisi taantunut kehityksessään. Kyllä kai tuossa iässä vielä pitäisi olla kotona. Onko kellään ollut samanlaista ja kuinka kauan se on kestänyt. Tyttö sanoo vain että asuu kaveriensa nurkissa niin kauan että saa työtä ja oman asunnon.
Epätoivoinen!
Iskä
202655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ruokaa ja kustannatte lomat jne.?
Hän on todella onnistunut pitämään kakun ja syömään sen.
Harvinainen ja hieno tulos.
En tarkoita ,että laittaisitte välit poikki mutta vähentäkää yhteydenpitoa.
Kertokaa syyksi,että koska välitätte hänestä niin paljon niin kunnioitatte hänen yksityisyyden tarvetta.
Minä en kannakaan vaan äiti ja siksi koska tyttö pyytää. Milläs hän ruokaa ostais. Ja lomaakin hän on ruikuttanut monta kuukautta. Hän haluaa olla itsenäinen mutta käyttää kuitenkin meitä tarvittaessa hyödyksi eli joka päivä kun tarvii rahaa,ruokaa tai kyytiä. Olen kyllä sitä mieltä että meidän pitäisi "hylätä" hänet joksikin aikaa. Kyllä "routa porsaan kotia ajaa".
jaana jo totesi,niin tyttäresi on onnistunut siinä,mitä yleensä pidetään mahdottomana:pitää kakun ja syödä sen.
Noin fiksu likka pärjää kyllä aina.
tarkoitatte tuolla kakun pitämisellä ja syömisellä? Voisitteko kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä?
kakun pitäminen ja syöminen on samaa kuin ottaa sekä kerma että rusinat.
eli että onnistuu saamaan kaiken. ei joudu jakamaan mitään, luopuman mistään. Tyttäresi on saanut ns. oman elämän poikakaverin luona "aikuisena". lisäksi hän on onnistunut vedättämään teiltä täys ylläpidon: ruuan, vaatteet, etelänlomat, rahaakin varmaan tuhlattavaksi. eihän hän varmaankaan maksa vuokraa, vettä, sähköä asunnosta. ruoka jo tulikin kotoa. Pyykkikin lienee äidin pesemää?
Sitä se on: pitää kakku ja syödä se.
se on, valitettavasti. Olen kyllä välttänyt rahan antamista. Kolmen viikon aikana muutama euro. Mutta ei tyttö kyllä kovin nälkiintyneeltä näytä.
ja vähän useampi vaimoltasi niin mikä ettei toimeen tule.
Varsinkin sellainen,joka maksattaa kaiken muilla.
välität tyttärestä selvästi ja tiedän tilanteen varsin hyvin! itse olen 15 ja mielestäni valmis kokeilemaan omia siipiäni mutta ymmärrän etten voisi täysin itsestäni huolta pitää enkä pystyisi enkä edes haluaisi! kun kirjoitit että pitäisikö sinun "luopua" tyttärestäsi niin EI! älä missään tapauksessa tee niin! tuosta rahan antamisesta; jos hän on sanonut pärjäävänsä niin hänen tulisi pärjätä omillaan ja sinun ja vaimosi tulisi olla taustajoukkona muuten eikä pelkällä lahjonnalla vaikka tuskin se sitäkään on! älä anna tyttäresi käyttää teitä hyväkseen vaan pysykää kovana ja rakastakaa tytärtänne ja myös sanokaa se hänelle! minulla on ollut rakastava koti ennen ja jälkeen vanhempien eron ja olen onnellinen..mutta nyt iskä muutti kauas kaipaan häntä enemmän kuin mitään! olemme olleet uskommattoman läheisiä ja tehneet kaikki yhdessä! auton korjaaminen oli parasta mitä tiesin..se oli muhn ja iskän juttu!
nyt kun meillä ei ole mahdolliuutta olla niin paljoa yhdessä ja yhteyden pitäminen on satunnaista niin mietin että onko hän unohtanut minut!!?? tämä on asia jota en saa mielestäni ja en pysty asiaa kyynelittä miettimään! mutta olen itselleni luvannut että minähän korjaan asian ja me tulemme autoja yhdessä vielä korjaamaan! muista olla tyttärellesi iskä ja rakastaa! sitä hän tarvitsee enemmän kuin kakkuja!! voimia ja lupaa minulle että et käännä selkääsi tyttärellesi! hän on sinun pikkuisesi niinkun minä oman iksän!
välität tyttärestä selvästi ja tiedän tilanteen varsin hyvin! itse olen 15 ja mielestäni valmis kokeilemaan omia siipiäni mutta ymmärrän etten voisi täysin itsestäni huolta pitää enkä pystyisi enkä edes haluaisi! kun kirjoitit että pitäisikö sinun "luopua" tyttärestäsi niin EI! älä missään tapauksessa tee niin! tuosta rahan antamisesta; jos hän on sanonut pärjäävänsä niin hänen tulisi pärjätä omillaan ja sinun ja vaimosi tulisi olla taustajoukkona muuten eikä pelkällä lahjonnalla vaikka tuskin se sitäkään on! älä anna tyttäresi käyttää teitä hyväkseen vaan pysykää kovana ja rakastakaa tytärtänne ja myös sanokaa se hänelle! minulla on ollut rakastava koti ennen ja jälkeen vanhempien eron ja olen onnellinen..mutta nyt iskä muutti kauas kaipaan häntä enemmän kuin mitään! olemme olleet uskommattoman läheisiä ja tehneet kaikki yhdessä! auton korjaaminen oli parasta mitä tiesin..se oli muhn ja iskän juttu!
nyt kun meillä ei ole mahdolliuutta olla niin paljoa yhdessä ja yhteyden pitäminen on satunnaista niin mietin että onko hän unohtanut minut!!?? tämä on asia jota en saa mielestäni ja en pysty asiaa kyynelittä miettimään! mutta olen itselleni luvannut että minähän korjaan asian ja me tulemme autoja yhdessä vielä korjaamaan! muista olla tyttärellesi iskä ja rakastaa! sitä hän tarvitsee enemmän kuin kakkuja!! voimia ja lupaa minulle että et käännä selkääsi tyttärellesi! hän on sinun pikkuisesi niinkun minä oman iksän!
Olet aivan oikeassa, enkä aiokaan unohtaa tytärtäni vaikka hän sitä välillä toivoo. Nyt olen melkein jo suostunut siihen että ostan hänelle oman yksiön - jospa hän sitten jaksaisi jatkaa opiskelua. Suuret on kyllä toiveet tytöllä! Saa nähdä miten käy! Sossutäditkin on olleet taas kimpussa ja uhkaavat huostaanotolla jos ei tyttö pysy kotona.
teidän hyvässä kodissa pitäisi ensiksi vaimosi kanssa sopia keskenään säännöt,joista molemmat pitäisivät sit kiinni.
Meillä kävi samoin, tytär lähti 17 vuotiaana, kävi koulun joten kuten, ennen "9" oppilas.
Luulin, että tulee järkiinsä, pistin välit poikki kokonaan ja ovat vieläkin , tyttären puolesta, ei juuri edes käy kotona , tästä on 6 vuotta.Ei saa elämästään kiinni, ystävät ja asunnot vaihtuvat , opinnot jäävät jatkuvasti kesken.
Siis älkää pistäkö välejä poikki, ja teillähän toisaalta on kasvatusvelvollisuus , hän on alaikäinen. Mutta väkisin ei noita naisia saa kotona pidettyä. Hieno asia on tämä matka, nauttikaa siitä, irtaantuminen tekee kipeää.
Jospa tyttö menisi töihin ja jatkaa syksystä koulua, ei yhden kouluvuoden lykkääntyminen ole katasrofi.
Voimia teille , parisuhde on tällaisena aikana kovilla, toisaalta luuli aiemmin, että helpottaa kun ovat isoja, mutta niin se on , että " pienet lapset syliä polkee, suuret lapset sydäntä".
Siitä ruuan kantamisesta, jospa neito itse kävisi hakemassa avustuspaketin, olisiko mahdollista?
Kova paikka, kieltämättä, mutta niinhän me kai kaikki olemme kotoamme lähteneet - joko riidan kanssa tai ilman.Pieni hetki muistelmille...
En silti ole asiantuntija, neuvoja saa kyllä soittamalla palvelemiin puhelimiin, joita - Luojan kiitos - on nykyisin lähes joka paikkakunnalla.
Kun penskat päättää lähteä, emme voi tehdä mitään muuta, kuin antaa heidän lähteä. Ei siis hyysätä perään; ovat päätöksensä tehneet, siitä siis vastuun kantakoot. Tässä kohtaa aikuisuus ja vanhemmuus testataan!
Erittäin kova paikka, etenkin äideille, jotka haluaisivat lapsilleen kaikkea parasta. Tässä kohtaa isien pitää tukea äitejä (vaimoa) vaikkeivat ymmärtäisikään, mistä on kysymys!
Tsemppiä teille! Ette tosiaankaan ole yksin näitten kysymysten äärellä, meitä vertaisia riittää kyllä....
ja siitä skitsofreniasta ja sen vaikutuksista muihin sisaruksiin saatte varmasti apua, jos sitä haluatte hakea...osoitteet löytyvät netistä, jos teille ei niitä mistään vielä ole annettu..
Vai olinko peräti 15v., saatoin ollaki! Hyvin on menny ja meni silloinkin, vanhemmat kyllä auttoivat taloudellisesti, eli toivat ruokaa joskus, opintotuella elelin, oli silloin n. 500mk/kk.
Heips..
Itse muutin kotoa pois kun olin 16, heti yläasteen jälkeen. Hain kouluun toiselle paikkakunnalle,jotta sain syyn lähteä kotoa. Myös pikkusiskoni muutti pois samanikäisenä, nyt on 18. Kummallakin on erittäin hyvät välit vanhempiimme nyt kun emme asu kotona, siellä asuessamme ei huudosta tullut loppua. Liian temperamenttisten luonteiden takia jatkuva 24/7 yhdessä olo saman katon alla ei luonnistu. Ei minulta ja vanhemmiltani,eikä edes vaikka asuisin vain siskoni kanssa. Nyt asumme 20min ajomatkan päässä toisistamme kaikki ja näemme lähes päivittäin. Rahaa ei ikinä ole saatu ylimääräistä. Se oli myös ehto poismuuttamiselle.
Kun kerran haluaa itsenäistyä, se tehdään sitten kunnolla. Aluksi äitini maksoi lapsilisistäni vuokraani, koska mm.opintolainaa ei saa jos saa lapsilisää. Mutta ruoat sun muut ostin itse. Jos ei ollut rahaa, sitten ei ollut. Ei sitä tosin kotonakaan ikinä liika ollut, joten järkevään rahankäyttöön ollaan opittu. Puhelinlaskukin rupesi pienenemään kummasti, kun sen maksoi itse.
Neuvoni on, että pidätte välit hyvinä,mutta sanot että olet tullut siihen tulokseen että jos hän haluaa olla itsenäinen,hän myös on sitä. Aluksi hän varmasti suuttuu, koska ei todellakaan näe asiaa samasta näkökulmasta. Hänen mielestään idea on erittäin typerä ja varmasti tulee jotain vastaavaa kuin " jos asuisin kotona, enemmänhän teillä silloin menisi rahaa". Yritä siinä sitten selittää että kun se ei ole rahanpuutteesta.. Vaikeaa se on ,mutta erittäin tarpeellista nuoren itsensä kannalta!!!
Sano, että jokainen tekee elämisensä eteen töitä, hän ei käy edes koulussa. Sitten kun koulu tai työ rupeaa maittamaan,sitten voit myös avustaa jos on tarpeen. Muuten tyttärestäsi tulee sosiaalipummi,joka luulee saavansa kaiken eikä itse tarvitse tehdä mitään. Voin kuvitella vanhojen "rikkaiden" ystävieni tapaan hänen kehuskelevan ystäväpiirissään kuinka hän voi vain nukkua ja juhlia kun vanhemmat maksavat. Eikä hän edes välttämättä tarkoita pahaa, totuus vain on sellainen. Jos joskus soitat hänelle aamulla esim. klo 10.00 kun normaalisti ihmiset ovat töissä tai koulussa, onko hän nukkumassa vielä...
Viestistä tuli pidempi kuin olin aikonut, mutta toivottavasti sait taas erilaisen näkökulman asiaan. En tarkoita viestilläni loukata tai muutakaan, jos joku lauseeni antaisikin sellaisen kuvan. Toivon kaikkea hyvää tyttärellesi ja sinulle myös! Toivottavasti saatte selvitettyä asiat :)
Viestissäsi oli paljon asiaa ja hyviä neuvoja. Juuri noin olin itsekin ajatellut. Tänään tuntuu jo vähän helpommalta kuin eilen. Nyt on kuukausi kulunut siitä kun tyttäreni lähti kotoa ja täytyy myöntää että kipeää se on tehnyt. En olisi ikinä uskonut että lapsestaan luopuminen voi olla näin vaikeaa. Toisille se ehkä onkin helpompaa. Sitä pelkäänkin eniten että hänestä tulee sosiaalipummi joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Hän on tosiaan nukkumassa yleensä vielä klo.11 aamulla kun soitan. Ei hyvältä näytä. Kahden viikon kuluttua lähdemme yhdessä lomalle ja tuntuu kuin lähtisin jonkun vieraan ihmisen kanssa. Hyvä kuitenkin että vielä lähtee iskän kanssa. Voisi olla toisinkin!
lapset joskus pesästään lentävät. Riippuu kyllä tyttäresi kypsyydestä. Ensinnäkin sain sellaisen kuvan, että hän ei välttämättä täysin "kypsä aikuinen" olen, kun kerta noin käyttäytyy.
Eihän tässä muuta, kuin keräätte perheen koolle. Sano hänelle, että jos rupeaa käymään töissä tai kouluttamaan itseään (tehkää suunnitelma mitä missä milloin), niin maksatte hänelle vuokrat sun muuta. Jos on vain tuollainen maleksija, eikä mene mihinkään koska ei vaan huvita, niin rahantulo lakkaa. Korostakaa, että rakastatte häntä silti. Muutkin ovat edellä sanoneet, mutta muistuttakaa, että jos hän tahtoo elää omillaan, niin sitten on myös elettävä "aikuisen malliin". Voisitteko kokeilla, jos suostuisi "väliaika-asumiseen", eli kaksi viikkoa kotona ja kaksi viikkoa kämpässä?
Sinun pitää myös selvittää tämä asia tytön äidin kanssa. Jos ei ole yhteisiä pelisääntöjä rahasta sun muusta, niin tästäkään jutusta ei tule mitään! Yrittäkää siis tulla samaan "kasvatustulokseen".
En tiedä, millainen kasvatus teillä on. Mainitsit kuitenkin, että rahasta ei ole ollut puutetta tms. Oletteko vahtineet tyttöä liikaa, että nyt hänen on pakko repiä itsensä irti perheestänne? Mieti ihmeessä (niinkuin varmasti olet jo tehnytkin), että mikä on oikein lähdön syy.
Mutta ennen tätä perhekokousta mieti kaikki asiat, jotka tahdot rauhassa ja asiallisesti puhua läpi. Turha sitä on alkaa mesoamaan, sillä tavalla ainakaan ei asiat mene perille.
Tai ehkä se on vain niin, että tyttäresi tulee pärjäämään tuolla kylmässä maailmassa. Jos hänellä jo onkin omat suunnitelmat, joita te ette ole muistaneet (?) kysyä. Luulinin, että tyttöä itseäänkin mietityttää tulevaisuus sun muu.
Onnea! :)
Hei. Minä itse lähdin kotoa 16- vuotiaana ison riidan kanssa. Äitiini en juuri pitänyt yhteyttä, isäni oli kuollut muutama vuosi aiemmin. Pikkuveljeeni pidin yhteyttä puhelimitse ja kävin koululla katsomassa, silloin kun olin paikkakunnalla. Minun pelastukseni oli järkevä setä, joka laittoi asioita kuntoon mm.
Auttoi opiskelupaikan löytämisessä, opintotuen hakemisessa ja opistolle muutossa. Teimme sopimuksen, jotta maksaisin opintorahalla ja ottamallani lainalla koulun, ja viikonloppumatkat kotiin maksoi setä. Sain paljon nk. huomaamatonta apua, ja opin pikkuhiljaa vastaamaan itse itsestäni. Sain työpaikan ja elannon, maksoin itse laskuni ja vuokrani, kävin työssä koulun lisäksi.
Näin sain elämästä kiinni, ja huomasin pikkuhiljaa selviäväni. Rahaa sain vain silloin, jos oli lääkäri/ lääkemenoja tai isompia ostoksia ( polkupyörä työmatkoja varten tms. )Joskus sain kassin ruokaa " kotona käydessäni", ja paljon paljon luottamusta ja uskoa.
Ja tässä kirjoittelee nyt 30- vuotias kahden lapsen äiti muistojaan omasta nuoruudestaan. Noista päivistä on kulunut kauan, mutta silti se tekee vielä kipeää. Välit äitiini ovat parantuneet hieman vuosien saatossa, mutta emme vieläkään sovi saman katon alle pitemmäksi aikaa.
Neuvoisin vain sanomaan tyttärelle sen saman ,jonka minä sain kuulla sedältäni silloin: Sinulla on aina paikka tulla, jos kaikki ei sujukkaan, yritä parhaasi ja luota itseesi.
Tsemppiä, kannusta tytärtäsi hakemaan töitä ja auta parhaiten olemalla läsnä silloin kun hän sitä tarvitsee.
Hei!
Olisiko mahdollista nähdä jotain hyviäkin puolia tilanteessa? Ehkä tyttäresi todella tarvitsee etäisyyttä teihin, toisaalta te kuitenkin tiedätte missä ja kenen kanssa hän asuu.
Rauhoittaisiko se kaikkia osapuolia, jos laskisitte hänen kanssaan elämiseen tarvittavan rahamäärän, ruoka yms. jonka te säännöllisesti kerran kuussa hänelle maksatte. Se olisi minusta parempi tapa, antaa hänen itse hoitaa kauppa-ja muut asiat.
Sekä saako hän tuloja mistään muualta, kun ei ole koulussa nyt?
Hän saisi harjoitella itsenäistä olemista ja teillä on silti tiedossa monta asiaa hänestä, tavallaan luonnollisesti, ilman että kenenkään tarvitsee loukkaantua.
Kun elämisen käytäntö selkenee, olisi helpompi puhua muustakin. Mikä on vienyt voimat, ettei opiskelu kiinnosta? Haluaisiko hän vaihtaa vaikkapa koulua tai muuta, siinäkin voisitte olla tukena ja apuna, ennenkaikkea ensin vain kuunnella. Ehkä työssäkäynti voisi olla hyväkin, hänen on vain itse sitä haettava. Ja todennnäköisesti huomattava, ettei olekaan niin helppoa. Mutta ilta-ja viikonlopputyö lukion ohella voisi onnistuakin.
Taantuminen voi olla todellistakin, niin tapahtuu ihmiselle isoissa muutoksissa. 16-vuotias on kuitenkin vielä kovin nuori.
Löytyisikö lähipiiristä ketään aikuista, joka voisi myös olla hänelle jonkinlainen turvahenkilö?
Varmasti hän tarvitsee sitä tietoa, että välitätte hänestä.
Tyttärelläsi koulunkäynti takkuilee, ja työtä voi olla vaikea saada. Yhtenä harkinnan arvoisena olisi oppisopimuskoulutus. Siinä saa opetuksen ja tutkinnon ja kuukausittain palkkaa.
Kolmeviikkoa on lyhyt aika tehdä päätelmiä kakusta ja sen syömisestä.
Tyttö kokeilee isenäistymisen ensiaskeleita, suokaa se hänelle, olkaa tukena ja turvana.
Kun itse lähdin kolmisenkymmentävuotta sitten 14 kesäisenä, oli aika ja yhteiskunta ihan toista. Silloin kouluttautumaton sai töitä ja asunnon saantikin oli helpohkoa. Ei paljon vanhempien rahapussilla tarvinnut käydä, ei sen puoleen ruuanlaittotaitoni oli silloin tosi onnetonta, tulipahan sukuloitua lähes päivittäin.;))
Tsemppiä teille.