Kymysyksiä

1. Mikä vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan on kohtalo sellaiselle ihmiselle joka ei koskaan ole kuullut edes lestadiolaisuudesta, tietää kymmenen käskyä ja koittaa parhaansa mukaan noudattaa niitä ja elää muutenkin oikein. Mutta ei tavallaan ole mahdollisuutta parannukseen koska ei tiiä lestadiolaisudesta mitään. Vaikka tietäskin että synneistä pääsee uskomalla synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä. Mutta kun ei oo kuka ne saarnais. Tuntuu kadotus aika julmalta.
2. Eikö jeesus ollut juutalaisten kuningas eli juutalainen? Miksi sitten juutalaisuus ei ole oikea usko vaan vanhoillislestadiolaisuus?
6450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on täynnä esimerkkejä siitä, että suurin osa kansoista ei ole uskoneet, je ovat lähteneet palvelemaan epäjumalia.

Näiden perään on kuulutettu, myös Jumalan vihaa: minä kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen...

Mutta se että Jumala ei kosta viattomille lapsille, he ovat syntymästään lunastettuja kaikkialla ja joutuvat vasta pois Jumalan yhteydestä, kun jumalan yhteydestä pois joutuneet vanhemmat eivät pysty eivätkä osaa heitä Jumalan yhteyteen kasvattaa...ei ole evankeliumia

Jumala on kuitenkin uskoville ja kuuliaisille rakastava ja armollinen Jumala.

Jeesuksen aikana kansa oli juutalaista, eli he vanhantestamentin lupausten perusteella osasivat odottaa Jeesuksen syntymää. Kirjoitukset oli tunnettu laajalti ja siihen uskovia oli laajalla, siitä todistaa itämaan tietäjien saapuminen Jeesus lasta katsomaan. Mutta kun Jeesus oli syntynyt vain pieni osa juutalaisista "näki" uskon kautta tuossa pienessä lapsessa ja myöhemmin opettajassa maailman vapahtajan, Ja näitä jotka uskoivat alettiin kutsua kristityiksi.

Tänäpäivänäkin juutalaiset odottavat messiaan syntymistä. Siksi jos uskoo Jeesuksen Jumalan pojaksi ja syntiensovittajaksi elävä usko kulkee siellä missä näin uskotaan.

Me uskomme, että raamatun mukainen usko on kulkeutunut tähän päivään eri aikakausinna eri nimillä kutsuttujen , mutta samalla tavalla uskovien ihmisten keskuudessa.

  • Keitä ne oli vanhan ja uuden testamentin aikaan samalla tavalla teidän kans ajatelleet?
    Siis vl-uskoset edellisillä nimillään.

    Äänestä

Eiköhän Jumala johdata etsivän luokse jonkun uskovaisen jos tarvetta on. Jumalan ajatuksia ei kukaan ihminen pysty täysin ymmärtämään.

Lestadiolaisuus on vain nimi, ihmisten antama. Jumalan valtakunnan perustus on laitettu maailman alusta. Ihmiskunnan eri vaiheissa uskovaisista on käytetty erilaisia nimiä.

Juutalaiset eivät uskoneet Jeesuksen ylösnousemiseen, kuten kristinusko uskoo.
Jokainen pitää tietenkin omaa uskoaan oikeana.

Äänestä

..meet joku sunnuntai käymään seuroissa...lähimmällä ry:llä! kysy puhujaa sakastiin porisemaan ja siellä he auttavat sua! juutalaisuus on oma uskonto...nimi lestaadiolainen tulee nimestä Lars Leevi Lestadius, joka perusti lestaadiolaisuuden!

Äänestä
  • Perustanut, Lestadiolaisuus on maailman antama nimi, LLL kuului Lukijalaisuuteen ja lukijalaisena kai kuolikin.

    *puhujaa sakastiin porisemaan* Luin tämä että porsimaan :o) no sitten se näkyi ihan oikeinkin, mutta eihän voi porsia jollei karju astu emakkoa.
    Ja emakkohan sitten porsii..

    Olememko sikamaisia, siellä suomessa kuulee hyvin paljon sikamaisuuksia on sikamaisen kuumaa tai sikamaisen hyvää jne:

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uskossaan horjuva vl kirjoitti:

1. Mikä vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan on kohtalo sellaiselle ihmiselle joka ei koskaan ole kuullut edes lestadiolaisuudesta, tietää kymmenen käskyä ja koittaa parhaansa mukaan noudattaa niitä ja elää muutenkin oikein. Mutta ei tavallaan ole mahdollisuutta parannukseen koska ei tiiä lestadiolaisudesta mitään. Vaikka tietäskin että synneistä pääsee uskomalla synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä. Mutta kun ei oo kuka ne saarnais. Tuntuu kadotus aika julmalta.
2. Eikö jeesus ollut juutalaisten kuningas eli juutalainen? Miksi sitten juutalaisuus ei ole oikea usko vaan vanhoillislestadiolaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu