Tuntematon räme-eläjä

Haluaisin saada selvyyden, mikä eläin oli joitakin vuosia sitten Cancunin rämeikön laidalla. Se söi jotain avoveden äärellä. Kävin sitä katsomassa kahtena päivänä. Matkaa oli noin yli 50 m, mutta kun se huomasi minut se nopeasti pakeni siihen rämeikköön. Se oli iso noin alle 2 m ja keskikohdalta sen kroppa oli paksu ja aikamoisella kaarella. Häntä oli paksu ja ja turpa oli ikäänkuin ruumiin jatkeena suippenevana. Olen miettinyt ja etsinyt kuvista, mutten saanut selvyyttä. Oli se minulle elämys. Kiitti vaan , jos joku tunnistaisi. Tämä oli siis Meksikossa.
4481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No vaikeaa on tuon perusteella päätellä täällä Suomessa. Kun olisi joku hyvä piirtäjä joka tekisi siitä luonnoksen, niin vois mikettiä uudestaan.

Äänestä

Kyllähän siitä piirroskin tulisi. Tämä on tällaista hakuammuntaa. Ajattelin , jos joku olisi sattumoisin vaikka tutkinut räme-eläimiä ja juuri Jukatanin miemimaalta. Kiitos kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuulivei kirjoitti:

Haluaisin saada selvyyden, mikä eläin oli joitakin vuosia sitten Cancunin rämeikön laidalla. Se söi jotain avoveden äärellä. Kävin sitä katsomassa kahtena päivänä. Matkaa oli noin yli 50 m, mutta kun se huomasi minut se nopeasti pakeni siihen rämeikköön. Se oli iso noin alle 2 m ja keskikohdalta sen kroppa oli paksu ja aikamoisella kaarella. Häntä oli paksu ja ja turpa oli ikäänkuin ruumiin jatkeena suippenevana. Olen miettinyt ja etsinyt kuvista, mutten saanut selvyyttä. Oli se minulle elämys. Kiitti vaan , jos joku tunnistaisi. Tämä oli siis Meksikossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu