En seurustele vielä, mutta tapailen yhtä poikaa. Tilanne on aivan mahdoton.
Alkutapailumme meni moitteettomasti, paastosin aina päivät jolloin tapasimme. Ja mahdolliset sitä edeltävätkin. Nyt tilanne on menny siihen, että oon viettäny muutamia öitä tämän pojan luona. SE ON KAMALAA! Poika on mielettömän ihana ja pidän hänestä paljon, mutta se kaikki muu.. Vatsani kurnii koko yön ja poika kyselee, että onko mun nälkä.. väitän kiven kovaa, ettei ole. En silti keksi selitystä ainaiselle kurnimiselle. En myöskään oo halunnu syödä pojan luona, en vaan pysty siihen... Kotiin päästyäni syön itteni possuks, rakastan sitä hetkee kun vaan syön ja syön
Alkutapailumme meni moitteettomasti, paastosin aina päivät jolloin tapasimme. Ja mahdolliset sitä edeltävätkin. Nyt tilanne on menny siihen, että oon viettäny muutamia öitä tämän pojan luona. SE ON KAMALAA! Poika on mielettömän ihana ja pidän hänestä paljon, mutta se kaikki muu.. Vatsani kurnii koko yön ja poika kyselee, että onko mun nälkä.. väitän kiven kovaa, ettei ole. En silti keksi selitystä ainaiselle kurnimiselle. En myöskään oo halunnu syödä pojan luona, en vaan pysty siihen... Kotiin päästyäni syön itteni possuks, rakastan sitä hetkee kun vaan syön ja syön
Vastaukset 6
Vanhimmat
olin mun bestiksen, sen poikaystävän ja mun poikaystävän kans aina aamusta iltaa nelistee. ne kävi aina syömäs, ja sit ne ihmetteli ku mä en syöny ollenkaa. siin mä sit selittelin, et ei mul oo yhtää nälkä, ku olin just syöny kotona ihan sikana. mut välillä ku me oltii niinku aamu kymmenest johonki yhtee asti yöllä kokoajan yhessä, nii kyl ne nyt huomas et mä en oo syöny kolmeentoista tuntii ollenkaa. sanoin sit vaa, et ei mulle tuu helposti nälkä, ja et mä syön sit kotona.
sit ku mä olin mun poikaystävällä, nii se aina välil yritti syöttää mulle kaikkee. se oli tosi ärsyttävää, ku en voinu kertoo mun bulimiasta sille, mut en keksiny mitää hyvää syytä olla syömättä. sit mä aina sanoin jotaa, et mä en tykkää siitä ruasta mitä se mulle oli tunkemas.
lopulta meiän seurustelu päätty siihen ku se alko kyselee, et onks mul joku syömishäiriö. mä kielsin kaiken ja jätin sen sitte parin päivän päästä. kaduttaa, mut mä en haluu kertoo kenellekkää.. tuntuu tosi pahalta, et mä en voi seurustella kenenkää kans ennen ku oon päässy tästä eroon.
mä vaan en luota keneenkään niin paljon, että voisin kertoo mun ongelmasta jollekki. joku kuitenki sais tietää ja sit oisin kusessa.
TSEMPPIÄ SULLE, tutustu kunnolla siihen poikaan ja yritä kertoa sille. mä en halua että sun hyvin alkanu suhde siihen poikaan kaatuu samalla tavalla kun mun suhde mun nykyiseen exään. mä tykkäsin todella tästä mun exästä, mutta mä vaan en voinu kertoo sille. se oli multa mun mielestä liikaa vaadittu.
mut mä todella toivon, että sä saat kerrottua pojalle sun ongelmasta. kirjottele sitten tänne että mihin ratkaisuun päädyit. :)
Ikävä kuulla että sun seurustelu tosiaan päätty tän takia :( oon tosi pahoillani :( ja kiitos kannustavista sanoista
jooo, mullakin oli just tollast väsymystä. kun olin poikaystäväni luona, makasin vain sängyn päällä ja olin ihan poikki. sitäkin se poikaystäväni silloin ihmetteli kun olin aina väsynyt.. :(
mut todellakin voimia sulle ja koita jaksaa !
"Sit tulee nälkäsenä kotiin.. Vatsa sentäs on pieni ja laiha.. KUNNES alkaa ahminta. Muroja, jogurttia, suklaata, karkkia, keksejä, jätskiä... Seuraava päivä menee turvonneena läskikasana ja seuraava päivä täysin paastossa ja sit kolmantena vois taas mennä yöks toisen luo."
toi on TÄYSIN kun mun ajatuksista. yritän päästä oksentelusta eroon, mutta en tiiä onko nää nykyiset keinoni (laksat ja parin päivän paastoominen, jonka seurauksena EHKÄ jos paino on laskenut takaisin "sallittuihin rajoihin" voin taas mennä ihmisten ilmoille) yhtään sen parempia mutta minkäs teet kun on pakko syödä..
huh.. haluisko joku vaihtaa ajatuksia esim meilillä? tuntuu että oon niin yksin
Itekkin seurustelin viime kesänä vielä ja asuttiin pitkällä toisistamme joten aina kun nähtiin piti asua toisen luona useampikin päivä. Sittenkun ei voinu syödä mitään ja kerrankin vietin siellä sen kotona 4 vuorokautta ja sinä aikana söin yhteensä vaan pari leipää ja nektariinin.
Ja kun oltiin kokoajan yhessä niin ei voinu edes selittää et "söin jo aikasemmin"
Kiva sitten kun näkee harvoin niin pitäis olla ihana ja ilonen mutta onkin vaan riutuva ja väsyny ja salaileva idiootti :D Eihän se suhde kauaa kestäny kun ei pystyny kertoo ja onhan se aika epäreilua sille toiselle vaan salailla tollasta. Kyllähän sitä huomaa ettei kaikki oo ihan okei :(
Kahvia tuli kyllä litkittyä PALJON koska se oli varmaan ainut asia mikä piti mut siellä hereillä ja menossa :D
Vähän oon ehkä tässä tapauksessa huono antamaan ohjeita kun ite jo failannu asiassa :D Mutta suosittelisin kertomaan. ainakin jossain vaiheessa jos menee liian vaikeeks :D
Mä oon ollu nyt kohta 6kuukautta mun poikaystäväkanssa yhdessä..
Ekana ku me tavattii nii oli just semmost ärsyttävää ku menin niille yöks ja kaikkee sit en syöny enkä mitää sit se kysy vaa et mikssä et syö, sit vaa keksin syitä no koska mul ei oo yhtää nälkä ku oon syöny tänää nii paljo kaikkee ruokaa.. Sit se aina tyrkytti kaikkee ota tästä nyt vähä keksejä, kakkuu tai mitä lie.. Sit en vaa suostunu. Ja toi sama aina jatku vaa etten IKINÄ ollu syöny sen seurassa ja oltii oltu jo 4 viikkoo yhessä.
Sit yks päivä mun poikaystävä soitti ja kerto et halus jutella jostai tosi tärkeestä..
Sit luulin et se jättää mut ja rupesin ahmii ihan sikana ja mul oli tosi pahaolo etten ees jaksanu lähtee mihinkää ja sit keksin syyks jotain ihan omaa etten pääsekkää tulemaa niille.
Mut sit seuraavana päivänä menin niille ja se halus puhuu munkaa syömishäiriöstä?!?! Sitku se kyseli kaikkee et mikksä et muka ikinä voi syödä meillä tai missään muuallakaan aina sul on jotain ihme syitä ja oon miettiny nyt pari päivää et jos sul on syömishäiriö..että emmä millään pahalla haluu syyttää et sulla on mutta tuli mieleen ja mua on huolestuttanu se tosi kauan. Sit mä vaa väitin ei oo, ei todellakaa.
Ja juteltii ehk n. 20min ja lähin menee niilt vihasena koska toi syömishäiriö osu pahaa paikkaa mulla. Ahmin kotona niiiin paljon että niin paljoo en oo varmaan koskaan ahminu.. Sitku kenellekkää en voinu puhuu asiasta joten menin nettii kirjottaa tosta jutusta ja sain hyviä ohjeita ja apuja mitä tehdä.Eli kerro poikaystävällesi. Sen mä teinkin ja arvatkaas paljon se autto ? Sain jutella siitä mun poikaystävänkanssa ja me varattii aika mulle et pääsen juttelemaan psykiatrille, mutta sinne piti odottaa viellä muutamia viikkoja et pääsen sinne. Sit rupesin käymään siellä ja oon kertonu vanhemmille ja kaikille varmaan tästä ja nyt se on ollu ohi jo mun syömishäiriö :) Ihan normaalisti syön enkä oo ees miettiny koko syömishäiriötä. Kaikesta on ollu niin paljon apuna. Vaikka vanhemmat raivoo mut se vaan meinaa sitä että ne on huolissaa, niiltäki sain tosi paljon apua ja enään mitään ei ole.Mut silti oon varovainen etten romahtais mistään enää et rupeisin ahmimaan! :) Koittakaa tekin pärjätä :( Voimia teille!