"Suomen liikenteessä kuolee vuosittain keskimäärin 50 jalankulkijaa. Onnettomuuksista puolet tapahtuu pimeällä tai hämärässä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jalankulkija on aina liikkunut ilman heijastinta.
Heijastin on yhtä tarpeellinen taajamissa kuin taajamien ulkopuolellakin. Kevyen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä kaksi kertaa suurempi kuin valoisana aikana. Kuolemanriski ilman heijastinta pimeässä kulkevalla jalankulkijalla on jopa kymmenkertainen verrattuna heijastinta käyttävään.
Lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta. Käyttövelvoite koskee myös valaistuja teitä.
Selvitysten mukaan vain vajaa kolmannes jalankulkijoista oli varustautunut taajamissa asianmukaisella heijastimella. Valtaosa valtakunnan miljoonista heijastimista on toimettomina kotien kaapeissa ja laatikoissa. Siellä ne eivät pelasta yhtään ihmishenkeä.
- Liikenne on yhteispeliä. Jalankulkijan ei pidä yliarvioida näkyvyyttään. Myös jokaisen autolla liikkuvan pitää muistaa jalkautuessaan ottaa heijastin esiin, kehottaa liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala."
Lähde: poliisi.fi
Käyttäkää sitä heijastinta!
10
309
Vastaukset
Itse kyllä puen huomioliivin heijastimen lisäks. Jos siltin jää yliajamaks niin, kuljettajan on syytä käydä optikolla.
- Lenkkeilen
säännöllisesti iltaisin taajamassa valaistuilla jalkakäytävillä mustissa enkä omista yhtään erillistä heijastinta. Henki kait se joku päivä lähtee.
joku V*tun itsemurha-kandidaatti?! Vai oletko kenties joku ajokortiton "kukkahattu-täti", joka ei TAJUA omaa nenäänsä pidemmällä olevien asioiden päälle? Onhan se jokaisen oma asia, käyttääkö heijastinta, mutta pitäisi myös miettiä "vastapuolta"! Miltä itsestä tuntuisi huomata jalankulkija VASTA, kun törmäystä ei voi enää välttää? Heijastin on erittäin halpa ja hyödyllinen "henkivakuutus", enkä tarkoita sellaisia "pehmoeläin-avaimenperä "heijastimia""!
- heijastin heilumaan
rahti4193 kirjoitti:

josta 1e meni lasten- ja nuorten mielenterveyden tukemiseen.
Hyvä on heijastinkin.
= halpa henkivakuutus kuten kypärä rullailijoille ja pyöräilijöille.
Harmittaa, kun vaatteiden (LASTEN) suunnittelijat harrastavat jotain heijastin säästökampanjoita. Joku pieni prikku jossain lahkeen suussa, joka sitten kurakelillä kuraantuu tai ovat saapikkaissa piilossa. - naapurin mies
Olipa tuossa taannoin pysäkötynä auto naapuriin ja se peitti näkyvyyden totaalisesti,umpitie ja ei sieltä juuri kukaan vastaan tule, alueella on 40 km:n aluerajoitus ja kyllä sinne vain yksi NAINEN MUSTISSA onnuistui piiloutumaan. Ainoa mikä paljasti oli hänen tuore valkea poskensa. Vaikka olette muka valaistuissa olosuhteissa, niin mustat vaatteet eivät erotu hyvin ja siellä saattaa olla muutakin kulkijaa, jotka vievät huomiokykyä. Hei heijastin heilumaan. Jalkakäytävillä ajeleva polkupyöräilijä, joka ei näe sinua on yhtä kova pommi, kuin meikäläisen auto. Onneksi sinulla ei pitäisi olla siis mitään asiaa ajoradalle. Henki sinulta lähtee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ennenaikaista voit ehkä pitkittää käyttämällä heijastinta ja vaaleita ulkoiluvaatteita. Pitkiin aikoihin paras liikennetavara on tämä heijastinliivi "KYLLÄ NÄKYY" .
- Kaikki,
rahti4193 kirjoitti:
joku V*tun itsemurha-kandidaatti?! Vai oletko kenties joku ajokortiton "kukkahattu-täti", joka ei TAJUA omaa nenäänsä pidemmällä olevien asioiden päälle? Onhan se jokaisen oma asia, käyttääkö heijastinta, mutta pitäisi myös miettiä "vastapuolta"! Miltä itsestä tuntuisi huomata jalankulkija VASTA, kun törmäystä ei voi enää välttää? Heijastin on erittäin halpa ja hyödyllinen "henkivakuutus", enkä tarkoita sellaisia "pehmoeläin-avaimenperä "heijastimia""!
"joku V*tun itsemurha-kandidaatti?! Vai oletko kenties joku ajokortiton "kukkahattu-täti", joka ei TAJUA omaa nenäänsä pidemmällä olevien asioiden päälle? Onhan se jokaisen oma asia, käyttääkö heijastinta, mutta pitäisi myös miettiä "vastapuolta"! Miltä itsestä tuntuisi huomata jalankulkija VASTA, kun törmäystä ei voi enää välttää? Heijastin on erittäin halpa ja hyödyllinen "henkivakuutus", enkä tarkoita sellaisia "pehmoeläin-avaimenperä "heijastimia""!"
lähtee aikanaan eikä kukaan saa vietyä mukanaan mitään. Ajokortti on ja ajan päivittäin työni takia. Se on paska juttu jos huomaa jalankulkijan vasta kun törmäystä ei enää voi välttää. Saapahan sitten miettiä mikä ajosuorituksessa meni pieleen. Tässä oli nyt sentään puhe taajaman valaistuista jalkakäytävistä, ja sitä kautta suojateistä. Jos ei havaitse suojatiellä olevaa henkilöä, kannattais avata ne silmät.
Itse en koskaan liiku pidempiä aikoja silmät kiinni, enkä ole kuuro. - Rahtari vm.-76
naapurin mies kirjoitti:
Olipa tuossa taannoin pysäkötynä auto naapuriin ja se peitti näkyvyyden totaalisesti,umpitie ja ei sieltä juuri kukaan vastaan tule, alueella on 40 km:n aluerajoitus ja kyllä sinne vain yksi NAINEN MUSTISSA onnuistui piiloutumaan. Ainoa mikä paljasti oli hänen tuore valkea poskensa. Vaikka olette muka valaistuissa olosuhteissa, niin mustat vaatteet eivät erotu hyvin ja siellä saattaa olla muutakin kulkijaa, jotka vievät huomiokykyä. Hei heijastin heilumaan. Jalkakäytävillä ajeleva polkupyöräilijä, joka ei näe sinua on yhtä kova pommi, kuin meikäläisen auto. Onneksi sinulla ei pitäisi olla siis mitään asiaa ajoradalle. Henki sinulta lähtee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ennenaikaista voit ehkä pitkittää käyttämällä heijastinta ja vaaleita ulkoiluvaatteita. Pitkiin aikoihin paras liikennetavara on tämä heijastinliivi "KYLLÄ NÄKYY" .
on valitettavasti "syöny" sen merkityksen, joka niillä oli kun käytettiin pelkästään "työkäytössä"! Olisi pitänyt "suojata" muulta käytöltä huomiokeltainen ja -oranssi, nykyään ei enää noteerata vaikka olisi huomiovaatetus päällä ja tekemässä töitä esim tien sivussa...
- 20
Rahtari vm.-76 kirjoitti:
on valitettavasti "syöny" sen merkityksen, joka niillä oli kun käytettiin pelkästään "työkäytössä"! Olisi pitänyt "suojata" muulta käytöltä huomiokeltainen ja -oranssi, nykyään ei enää noteerata vaikka olisi huomiovaatetus päällä ja tekemässä töitä esim tien sivussa...
Heijastimien ja liivien huomion on "syönyt" autoilijoiden lisääntynyt piittaamattomuus muista, ei niiden lisääntyminen,
- YX-I
20 kirjoitti:
Heijastimien ja liivien huomion on "syönyt" autoilijoiden lisääntynyt piittaamattomuus muista, ei niiden lisääntyminen,
työn tekemisest valta- tai kantatien varrella mitään!? Olo on ku orvolla pirulla vetämäs kasettia päälle, ku autot "ohittaa" pahimmillaan ALLE PUOLEN METRIN PÄÄSTÄ, eikä ole mitään mahdollista pakopaikkaa, jos joltain ns lähtee auto lapasesta... Se on tosi, ettei jotku autoilijat piittaa muista kuin itsestään!
- melkein milli
YX-I kirjoitti:

Pimeässä (valaisemattomalla tiellä) heijastinliivi näkyy jopa 300-400 metriä. Mustiin pukeutunut ilman minkäänlaista heijastinta käyttävä n. 6 metriä. Itsellä pmeässä ulkoillessa on aina heijastimet päällä. Ammattiliikenteessä on sentään majakat, tosin se ei välttämättä henkilövaunukuljettajia paljon rajoita. Suurin osa kuitenkin meistä tavisautoilijoista väistämme , jos vain suinkin näemme, kaikkea elollista hirvistä ihmisiin. Tahallaan tuskin kukaan ajaa, sen enempää hirven, kuin kuormurikuskinkaan päälle. Anna arvo toisille ja arvaa oma tilasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1126949Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034648L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473918TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133314Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2151318- 661318
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j501256Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12952