Ilman suhteita töihin raksalle?

Morjesta
Viime kesänä jäi rakennusalan kesätyöpaikka saamatta ja ensi kesäksi olisi paikalle tarvetta entistä enemmän. Aloitin viime kesätöiden haun hyvissä ajoin heti alkuvuodesta ja jatkoin hakemista lähes koko kesän läpi, välillä aktiivisemmin ja välillä hieman taukoa pitäen. Kevään aikana lähettelin kymmeniä hakemuksia, soittelin perään ja kesällä kävin kyselemässä myös suoraan rakennustyömailta. Hakemusten laatuun panostin paljon ja niiden pohjalta pääsin yhden isomman rakennusfirman työhaastatteluun, mutta jäin ilman paikkaa. Hain siis pääasiassa rakennusapumiehen työtä, jota olen tehnyt jonkin verran aiemminkin. Olen valmistunut lukiosta ja tällä hetkellä opiskelen Teknillisen korkeakoulun rakenne- ja rakennustuotantotekniikan osastolla. Harvassa tosiaan olivat ne jotka koulusta tunnen ja pääsivät ilman suhteita töihin raksalle.

Nyt kysynkin mitä voisin tehdä paremmin ensi kesän työnhaussa, vai oliko kyse todella vain huonosta rakennusalan työtilanteesta ja huonosta tuurista? Olen myös kiinnostunut kuulemaan miten joku muu on onnistunut saamaan kesätöitä rakennusalalta.
31130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

18 vuotta kokemusta putkihommista, työt loppui vuosi sitten eikä jatkosta mitään tietoa. Kuulemma tilanne raksoilla huonompi nyt kuin vuosi sitten ja epäilevät että ensi vuonna on vielä huonompi tilanne. Ei taida auttaa vaikka alkaisit jonkun työnantajan "vaimoksi". Kun ei töitä ole kaikille kokeneillekaan niin aika vaikea sitä on kokemattomankaan saada jalansijaa.

Äänestä
  • Nimenomaan ne suhteet auttavat duunin saamisessa, edellyttäen että suosittelijat luottavat siihen että teet duunisi. Minä olen saanut kaikki rakennusalan duunini nimenomaan suhteiden kautta. Hiljattain sain hyvän pestin vaikka alalla potkitaan porukkaa kortistoon.

    Äänestä

  • Myö vaan kirjoitti:

    Nimenomaan ne suhteet auttavat duunin saamisessa, edellyttäen että suosittelijat luottavat siihen että teet duunisi. Minä olen saanut kaikki rakennusalan duunini nimenomaan suhteiden kautta. Hiljattain sain hyvän pestin vaikka alalla potkitaan porukkaa kortistoon.

    Vaikeaa se on. Suhteet tietenkin auttaa, mutta sen lisäksi pitäisi osata vielä tehdäkkin jotain. Apumiehiltäkin nykyään edellytetään epäsuoraan näitä raksan perustaitoja, eli pitäisi osata raudoittaa, eristää, betonoidakkin jotain jne. Ei ole yksinkertaisesti enää varaa palkata työmaalle "poikia" nykimään nauloja ja puuhastelemaan jotain välillä. Harmittavaa tietenkin sinun kannalta jos osaat tehdä töitä(mitä en yhtään epäile jos kerran olet ollut ennenkin ja päässyt kouluunkin, rakentaminenhan ei mitään rakettitiedettä kuitenkaan ole). Sitten vielä se työturvallisuus. Täysin ummikkoa ei oikein mielellään ota isolle työmaalle, sillä se onnettomuuden riski on kuitenkin olemassa kokoajan.

    Tsemppiä kuitenkin työnhakuun. Suosittelen suoraan työmailla käyntejä ensi keväänä hakemusten lähettelyn lisäksi. Huvittavaahan se on, että apumiehenkin hommaan pitää nykyään käydä haastatteluissa jne, mutta todellista. Olen itse kokenut täysin saman. Työnjohtoon pääsy on vielä vaikeampaa ja olen itsekkin vittuuntunut koko alaan. Monen vuoden opiskelu ja työpäälliköillä on oikeasti pokkaa ehdottaa jotain kantojuhdan töitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hibbeler kirjoitti:

Morjesta
Viime kesänä jäi rakennusalan kesätyöpaikka saamatta ja ensi kesäksi olisi paikalle tarvetta entistä enemmän. Aloitin viime kesätöiden haun hyvissä ajoin heti alkuvuodesta ja jatkoin hakemista lähes koko kesän läpi, välillä aktiivisemmin ja välillä hieman taukoa pitäen. Kevään aikana lähettelin kymmeniä hakemuksia, soittelin perään ja kesällä kävin kyselemässä myös suoraan rakennustyömailta. Hakemusten laatuun panostin paljon ja niiden pohjalta pääsin yhden isomman rakennusfirman työhaastatteluun, mutta jäin ilman paikkaa. Hain siis pääasiassa rakennusapumiehen työtä, jota olen tehnyt jonkin verran aiemminkin. Olen valmistunut lukiosta ja tällä hetkellä opiskelen Teknillisen korkeakoulun rakenne- ja rakennustuotantotekniikan osastolla. Harvassa tosiaan olivat ne jotka koulusta tunnen ja pääsivät ilman suhteita töihin raksalle.

Nyt kysynkin mitä voisin tehdä paremmin ensi kesän työnhaussa, vai oliko kyse todella vain huonosta rakennusalan työtilanteesta ja huonosta tuurista? Olen myös kiinnostunut kuulemaan miten joku muu on onnistunut saamaan kesätöitä rakennusalalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu