Nukkumaijatar

Hei Kiltti Nukkumaijatar! Miten tulkitset uneni?
Olin kävelemässä jossain muutaman henkilön porukassa pientä päivälenkkiä. Yksi rouva pyysi meitä kahville kotiinsa. Kukaan muu ei lähtenyt, mutta minä menin. Me kaikki tiesimme, että rouvan piti lähteä navettatöille. Talossa oli lapsia, joista pienimmän otin syliini. Hän oli lihava n. puolivuotias lapsi. Hän tuntui kuitenkin kovin kevyeltä sylissäni. Pian huomasin, että lapsi nakersi jotain peilintapaista lasilevyä. Otin levyn pois lapselta ja huolestuin, oliko hän niellyt lasinsirpaleita ja lähdin pesuhuoneeseen puhdistamaan lasta. Hanan alla huuhtelin lapsen suun ja kädet. Olin kuitenkin aika luottavainen, koska huomasin, että lasinsirpaleet olivat vain murusia, jotka eivät varmaan aiheuttaneet haavoja, vaikka joutuisivatkin suolistoon. Löysin yhden isomman sirpaleen kädestä, jonka poistin, eikä sekään aiheuttanut haavaa. Vettä roiskui myös lattialle, mutta lattialla oli mattoja niin paljon, ettei pieni vesimäärä kastellut lattiaa, enkä siitäkään ollut huolissani.

Jonkin ajan päästä huomasin neulan jalassani. Se oli ihmeen syvällä ja vedin sen pois. Kohta löysin myös toisen neulankokoisen esineen, joka oli leveä. Otin senkin pois, eikä siitäkään vuotanut verta. Kumpikaan pisto ei tuntunut kipeältä.

Olen aikaisemminkin kerran nähnyt tuon lasinsyöntiunen. Silloin olin kauhuissani ja lasinsirpaleet olivat suuria ja vettä oli paljon.
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rko kirjoitti:

Hei Kiltti Nukkumaijatar! Miten tulkitset uneni?
Olin kävelemässä jossain muutaman henkilön porukassa pientä päivälenkkiä. Yksi rouva pyysi meitä kahville kotiinsa. Kukaan muu ei lähtenyt, mutta minä menin. Me kaikki tiesimme, että rouvan piti lähteä navettatöille. Talossa oli lapsia, joista pienimmän otin syliini. Hän oli lihava n. puolivuotias lapsi. Hän tuntui kuitenkin kovin kevyeltä sylissäni. Pian huomasin, että lapsi nakersi jotain peilintapaista lasilevyä. Otin levyn pois lapselta ja huolestuin, oliko hän niellyt lasinsirpaleita ja lähdin pesuhuoneeseen puhdistamaan lasta. Hanan alla huuhtelin lapsen suun ja kädet. Olin kuitenkin aika luottavainen, koska huomasin, että lasinsirpaleet olivat vain murusia, jotka eivät varmaan aiheuttaneet haavoja, vaikka joutuisivatkin suolistoon. Löysin yhden isomman sirpaleen kädestä, jonka poistin, eikä sekään aiheuttanut haavaa. Vettä roiskui myös lattialle, mutta lattialla oli mattoja niin paljon, ettei pieni vesimäärä kastellut lattiaa, enkä siitäkään ollut huolissani.

Jonkin ajan päästä huomasin neulan jalassani. Se oli ihmeen syvällä ja vedin sen pois. Kohta löysin myös toisen neulankokoisen esineen, joka oli leveä. Otin senkin pois, eikä siitäkään vuotanut verta. Kumpikaan pisto ei tuntunut kipeältä.

Olen aikaisemminkin kerran nähnyt tuon lasinsyöntiunen. Silloin olin kauhuissani ja lasinsirpaleet olivat suuria ja vettä oli paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu