* Lise Bystander *

Kävelin ihmisvilinässä, kuumaa kesää
turistien outoa pulinaa, vieraita kieliä

Seisoin liikennevaloissa kävelykadun kulmalla
sinä katsoit minua silloin silmiin, aivan suoraan
ja tunsin kuin,
jotain outoa olisi kulkenut sisuksieni lävitse
jotain kylmää ja kuumaa yhtäaikaa


Kukaan nainen ei ole koskaan katsonut minua,
noin,
minun oli hyväksyttävä
minä vastasin katseeseen

Miksi ?

Jokin minussa kysyy sitä vieläkin
siitä on nyt kuusi vuotta ja
olen äiti
mutta vieläkin muistan sen katseen
se vaivaa minua ja olen orpo itsessäni
aivan kuin en ymmärtäisi itseäni, kuin jotain,
jotain vierasta asuisi minussa

Minulla on nyt koti ja perhe, aviomies on
olen kaikkea mitä olenkin toivonut

Olematon elämätön elämä, outo,
elää silti yhä minussa,
kuin varjona, toisessa ulottuvuudessa
sisäinen maailmani, illuusioissa

Olen sidottuna itseeni, sama kadunkulma, aamupäivä
ja muistan sen katseen yhä yhtä selvästi
aina siitä kulkiessani
kylmät väreet kulkevat hajaukseni lävitseni
muistikuvissani

Minut on kuin vangittu, en tiedä,
Miksi ?
sisälleni kahlittu
kuin joku vieras minä..