Uskon absolutisointi

Monien kristittyjen näkemys, että kristinusko on täydellinen mutta kristittyi erehtyväinen, on nykyaikaisen hermeneutiikan valossa surkuhupaisa. Hermeneutiikassa eli tulkintatieteessä katsotaan, että uskonnollinen teksti on merkityksellinen vain vastaanottajan tajunnassa. Jos ei olisi lukijoita, ei olisi uskontoakaan. Siten ei ole olemassa kristinsukoa ilman kristittyä. Koska kristinusko voi esiintyä vain kristityssä ja koska kristitty on erehtyväinen, on kristinuskokin erehtyväinen. Uskonto on voimassa vain tulkintana, ei tekstinä. Uskonnot ovat alun perinkin ihmisten luomuksia. Jos kristinuskoa pidetään erehtymättömänä, seuraa fundamentalismia, joka voi ilmetä esimerkiksi lestadiolaisuudessa ahdistavina hoitokokouksina.
6197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Uskonnot ovat alun perinkin ihmisten luomuksia."

Kannattaa tutustua antrooppiseen periaatteseen. Lukuisat tieteelliset seikat puhuvat Jumalan olemassaolon puolesta.

"Jos kristinuskoa pidetään erehtymättömänä, seuraa fundamentalismia, joka voi ilmetä esimerkiksi lestadiolaisuudessa ahdistavina hoitokokouksina."

Se ei aiheuta fundamentalismia, että pidetään kristinsuskoa erehtymättömänä. Se aiheuttaa, että pidetään omaa itseä ja erehtymättömänä.

Äänestä
  • Antrooppinen periaate "jotta kaikkeuden ominaisuuksia voitaisiin havaita, niiden tulee olla sellaisia, että havaitsijoita voi olla olemassa" ei kumoa väitettä, että uskonnot ovat ihmisen luomuksia, koska se ei ota siihen kantaa millään tavalla. Väitteen voisi kumota ainoastaan selvä todiste jostakin agentista, joka on luonut uskonnon ihmisestä riippumatta. Jotta tällaisen agentin ominaisuuksia voidaan havaita, ominaisuuksien olla sellaisia, että havaitsija voi olla olemassa. Voiko siis olla olemassa havaitsija, joka havaitsee ko. agentin ominaisuuksia? Jos ko. agenttia ei ole koskaan havaittu, mitään havaitsijaa ei voi olla olemassa, ennen kuin joku havaitsee sen. Se, että joku väittää havainneensa agentin, ei ole vielä todiste havainnosta, vaan pelkkä väite.

    >>Se ei aiheuta fundamentalismia, että pidetään kristinsuskoa erehtymättömänä. Se aiheuttaa, että pidetään omaa itseä ja erehtymättömänä.>>

    Kristinsukoa ei ole olemassa ilman kristittyjä. Se, että joku krisitty pitää omaa tulkintaansa kristinuskosta ehdottoman oikeana on siis tilanne, jossa kristinusko erehtyy edellyttäen, että tulkinta on erheellinen.

    Äänestä

  • metaskeema kirjoitti:

    Antrooppinen periaate "jotta kaikkeuden ominaisuuksia voitaisiin havaita, niiden tulee olla sellaisia, että havaitsijoita voi olla olemassa" ei kumoa väitettä, että uskonnot ovat ihmisen luomuksia, koska se ei ota siihen kantaa millään tavalla. Väitteen voisi kumota ainoastaan selvä todiste jostakin agentista, joka on luonut uskonnon ihmisestä riippumatta. Jotta tällaisen agentin ominaisuuksia voidaan havaita, ominaisuuksien olla sellaisia, että havaitsija voi olla olemassa. Voiko siis olla olemassa havaitsija, joka havaitsee ko. agentin ominaisuuksia? Jos ko. agenttia ei ole koskaan havaittu, mitään havaitsijaa ei voi olla olemassa, ennen kuin joku havaitsee sen. Se, että joku väittää havainneensa agentin, ei ole vielä todiste havainnosta, vaan pelkkä väite.

    >>Se ei aiheuta fundamentalismia, että pidetään kristinsuskoa erehtymättömänä. Se aiheuttaa, että pidetään omaa itseä ja erehtymättömänä.>>

    Kristinsukoa ei ole olemassa ilman kristittyjä. Se, että joku krisitty pitää omaa tulkintaansa kristinuskosta ehdottoman oikeana on siis tilanne, jossa kristinusko erehtyy edellyttäen, että tulkinta on erheellinen.

    Ihmiskuntaa ei ole olemassa ilman ihmisiä. Eikös olekin HIENO lause. Ja niin älykäs.

    Ei ole toista evankeliumia
    6 Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. [Gal. 5:8]
    7 Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. [Ap. t. 15:1; 2. Kor. 11:4]
    8 Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. [1. Kor. 16:22]
    9 Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.
    10 Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija. [1. Tess. 2:4]

    Kristus on kutsunut Paavalin apostoliksi
    11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
    12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle. [1. Kor. 11:23; Ef. 3:3]
    13 Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen. [Ap. t. 8:3; 1. Kor. 15:9; Fil. 3:6; 1. Tim. 1:13]
    14 Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta. [Ap. t. 22:3 ]
    15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, [Jes. 49:1; Jer. 1:5; Ap. t. 9:15; Room. 1:1]
    16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä [Matt. 16:17; 2. Kor. 4:6]
    17 enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.
    18 Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa. [Ap. t. 9:26]
    19 Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin. [Mark. 6:3 ]
    20 Jumalan edessä vakuutan, että tämä, mitä teille kirjoitan, on totta. [Room. 1:9 ]
    21 Sitten lähdin Syyriaan ja Kilikiaan. [Ap. t. 9:30]
    22 Juudean kristillisissä seurakunnissa minua ei vielä tunnettu.
    23 Niissä vain kerrottiin kuulopuheena: "Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt samaa uskoa, jota hän ennen yritti hävittää." [Ap. t. 9:21]
    24 Ja Jumalaa ylistettiin siitä, mitä minulle oli tapahtunut.

    Äänestä

  • Kerro minulle, mitkä tieteelliset seikat todistavat Jumalasta.

    Minusta nimittäin vaikuttaa enemmänkin siltä, että esim. kreationistit yrittävät saada Raamatunkin vaikuttamaan tieteen oppikirjalta.

    Äänestä

  • Kelkankääntäjiä kirjoitti:

    Evankeliumejahan on neljä. Miksi väität, ettei olisi toista?

    Äänestä

daan kirjoihin ja kansiin Lapin yliopistossa. RFaua palaa Jumalan valtakuntaan ja sen ympärillekin, eikö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

metaskeema kirjoitti:

Monien kristittyjen näkemys, että kristinusko on täydellinen mutta kristittyi erehtyväinen, on nykyaikaisen hermeneutiikan valossa surkuhupaisa. Hermeneutiikassa eli tulkintatieteessä katsotaan, että uskonnollinen teksti on merkityksellinen vain vastaanottajan tajunnassa. Jos ei olisi lukijoita, ei olisi uskontoakaan. Siten ei ole olemassa kristinsukoa ilman kristittyä. Koska kristinusko voi esiintyä vain kristityssä ja koska kristitty on erehtyväinen, on kristinuskokin erehtyväinen. Uskonto on voimassa vain tulkintana, ei tekstinä. Uskonnot ovat alun perinkin ihmisten luomuksia. Jos kristinuskoa pidetään erehtymättömänä, seuraa fundamentalismia, joka voi ilmetä esimerkiksi lestadiolaisuudessa ahdistavina hoitokokouksina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu