Tänään tulee vihdoinkin televisiosta kello 21.15 tietoa sähköyliherkkien elämästä yle tv1:llä. Ohjelman nimi on siis Ykkösdokumentti:Teknokratiapakolaiset. On mahtavaa että teknologian ja teollisuuden mahtien ylivallasta huolimatta myös kritisoivaa ääntä pääsee kuuluville. On olemassa lukuisia tutkimuksia jotka todistavat matkapuhelin- yms. säteilyn riskeistä. Tietoa aiheesta löytyy sivulta www.suomensyh.fi. Matkapuhelinteollisuuden rahoittamat tutkimukset tuovat esille yleensä tukiryhmänsä haluamia tuloksia. Rahoitushan vedetään helposti pois "vääriä tuloksia" julkaisevilta tutkijoilta. Olisi naivia luulla etteivät taloudelliset kytkökset ja eturistiriidat vaikuta informaation julkituloon. Historia toistaa itseään. Aikaisempina vuosikymmeninä tupakkateollisuuden rahoittamat tutkimukset eivät myöntäneet pitkiin aikoihin tupakan riskejä. Samoin DDT:n ja asbestin riskeistä varoitteleville naureskeltiin. Uudet kemikaalit ja teknologiasovellutukset tulevat ensin ja vasta jälkijunassa tajutaan todella terveyshaitat ja -riskit. Sähköyliherkät ovat aikamme varoituslintuja häkeissään. Kaivosmiehet veivät aikoinaan kaivoksiin mukanaan lintuja jotka kuukahtivat kun hajuttomat vaaralliset kaasut tunkeutuivat hengitysilmaan. Silloin työmiesten täytyi reagoida nopeasti. Nykyäänkin osa on herkempiä sähkömagneettisille kentille, mutta voimakkaat säteilykentät tuskin ovat kenellekkään terveellisiä. Suomen sateilyturvakeskus on omissa tutkimuksissaan havainnut ja raportoinut, että kännykkäsäteilylle altistuminen katkaisee solujen dna-ketjuja. He sanovat, että tästä tuloksestahan ei voi kuitenkaan suoraan vetää mitään johtopäätöksiä ihmisen terveyteen liittyen. Haloo, jo maalaisjärjenkin pitäisi sanoa, että on erittäin todennäköistä, että jotain vaikutuksia tuollaisesta dna-ketjujen katkeilusta on ja kuten totesin lukemattomia tutkimuksia löytyy ( Ks. nettisivua www.suomensyh.fi). Lyhyesti mainitakseni mm. tietyn pituisen altistuksen jälkeen pään alueen kasvainten lisääntymistiheyden kasvaminen. Ihmisillä on myös tukiasemien lähellä suhteellisesti enemmän päänsärkyä, unettomuutta, lihaskipuja, sydänoireita yms.. Korkean sähkömagneettisen säteilykentän alueilla on myös todettu huomattavasti enemmän lintujen pesimisongelmia sekä poikasten kuolemia, että se niistä kuuluisista placebo-vaikutuksista. Vai ovatko linnunpoikaset jo oppineet lukemaan?
Sähköyliherkkyys on todellinen sairaus!
9
1435
Vastaukset
- jaa....
en vai jaksanut lukea kun ei kappalejakoa laisinkaan:((((
- Vesa.Asko.4 uu.
ensi viikolla aivokasvainleikkaus. Kännykkäfirman palveluksessa olen ollut. Muuta syytä ei ole löytynyt.
- Säälittävää
Täällä näkyy riehuvan sama trolli kahdella henkilöllisyydellä kuten lääketiedepalstallakin. Eipä anna kovin vakuuttavaa kuvaa asiasta...
- 1+1
Säälittävää kirjoitti:
Täällä näkyy riehuvan sama trolli kahdella henkilöllisyydellä kuten lääketiedepalstallakin. Eipä anna kovin vakuuttavaa kuvaa asiasta...
ja mainostettu ohjelma oli kökkö....
- Ehkä oireita..
Olipa mielenkiintoinen ohjelma.
Herätti paljon ajatuksia omista tuntemuksista.
Olisin valmis kokeilemaan kuten magnetismilta suojaavia verhoja ja ohjelmassa kerrottua maalia. Mistä saa? Mitä maksaa?
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=fobia&p_artikkeli=dlk00610&p_teos=dlk'Sähköyliherkkinä itseään pitävät henkilöt hakevat apua yleensä vertais- ja yhdistystoiminnasta. Niistä monet ovat saaneet parempaa apua kuin terveydenhuollosta. Sähköyliherkille myydään sähkö- ja magneettikenttämittareita sekä suojavälineitä, kuten sähkömagneettisilta kentiltä suojaavia verhoja. '- Palanut
Hei,
olet ehkä jo itse löytänyt vastauksen kysymykseesi. Säteilyltä suojaavia tuotteita voi tilata osoitteesta www.sahkoailmassa.fi. Olen tilannut esim. säteilyä vaimentavaa verhokangasta ja voin suositella sitä. Kyseinen tuote vaimentaa merkittävästi korkeataajuista säteilyä; magneettikenttiä se ei luonnollisesti vaimenna mitenkään.
Itsekin olen joutunut jättämään oman Turun ydinkeskustassa sijainneen kotini, koska naapuritaloihin oli asennettu yhteensä 9 kännykkätukiasemaa. Kodissani tehtiin jopa kenttäarvojen mittaukset ja niiden tulokset olivat selvät: kodissani oli poikkeuksellisen voimakkaat radiotaajuiset kentät. Oleskellessani omassa kodissani ihoni oli kauttaaltaan punainen ja hehkuvan kuuma. Sain lisäksi voimakkaan migreenin. Kaikki oireet katosivat, jos en ollut kotona. Nyt olen muuttanut asumaan maaseudulle syrjäiseen paikkaan ja olen päässyt kokonaan eroon säteilyn aiheuttamista vaivoista.
- minkki88
olen 21-vuotias nainen, normaalipainoinen ja perusterve. lääkärini väittävät minun kärsivän aurallisesta migreenistä mutta lääkkeeni eivät silti auta viemään oireita pois.
nähtyäni ohjelman sähköyliherkkyydestä ja luettuani siitä useampia tutkimuksia ja luettuani asiasta tarkemmin voisin itse sanoa kärsiväni "taudista".
olen lapsesta lähtien kärsinyt selittämättömistä päänsäryistä,huimauksesta.
teini-iässä oireeni pahenivat ilmeni päänsärky,huonovointisuus,huimaus, väsymys.
Nykyisiin oireisiini kuuluu päänsärky,huonovointisuus, huimaus, väsymys, ärtyneisyys, lihaskipuja niska-hartia alueella,tinnitys, näkökentässä erilaisia välähdyksiä, sumea näkö, särky hampaissa ja leuoissa, valo herkät silmät.
kun saan niin sanotun migreeni kohtauksen niin minulla alkaa aivan sietämätön päänsärky, lähes aina särky on niin kova että itken kivusta, reagointi kyky huononee, en löydä sanoja, puhe puuroutuu,näkösumenee, verenpaine nousee todella korkealle, voin huonosti, pyörryttää, motoriikka huononee, ajatuksen kulku huononee, oikea käteni ja oikea puoli kasvoista turtuu sekä tunto häviää. oikean käden sormeni eivät tottele, enkä tunne niitä juuri lainkaan, esim. en saa nostettua lasia, valot häikäsevät ja ärsyttävät. sekä kovat äänet ovat sietämättömiä, korvissa humisee tai tinnittää,sydän hakkaa kovasti ja minun on raskas hengittää.
lisäksi ihottumaa, hikoilen paljon öisin,kärsin hiustenlähdöstä sekä sairastan usein nuhaa ja flunssaa eli immuunipuolustus ei ole parhain mahdollinen.
mielestäni oireet kuvaavat hyvin kyseistä tautia ja todellakaan semmoinen ihminen joka ei kärsi näistä oireista jotka voivat alkaa minä hetkenä hyvänsä ei voi sanoa että tautia ei ole olemassa tai että tämä tauti olisi psyykkistä. - Antenniosasto
Äsken tuli Ruotsalainen dokumentti aiheesta. Kaikilla oli klassiset mielisairauden merkit ilmassa. Selittelyt oli päättömiä ja eivät perustuneet mihinkään faktaan.
Mielisairaita ennen kaikkea. - ottiilalaS
Paras säteilysuoja on alumiinifoliosta valmistetut vaatteet.
Kannattaa pitää foliohattua aina kun on mahdollista.. jopa nukkuessaan. Siihen kyllä tottuu kun jaksaa siihen totutella.
Päällysvaatteena ne on huonot kun ne hajoaa, mutta ns. alusvaatteina ne kestää pitempään. Hieman rahisee, mutta ei se haittaa kun tärkeämpää on suojautua säteilyltä. Saa hallitus haistaa pitkän pas..n kun ei voi enää sätyilyttää meitä kansalaisia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348