Joka päivä sama asia. miten saisi syötyä edes sen minimin mikä on oheistettu? Aamusta asti alkaa miettiminen ja taistelu. vaikka haluaisi parantua, ei vain uskalla tehdä sitä suurta askelta sitä kohti. Aina ruoasta pihistää, koittaa jätttää jotain ottamatta tms. Vaikka haluaisin saada lihaa luiden päälle, näyttää normaalilta ja terveeltä, että vaatteet näyttäisivät kauniiltä päälläni, ettei olisi kylmä, voisin tehdä asioita mitä oikeasti tahdon ja mennä minne ja milloin vain haluan.. Jatkaa elämää, suunnitella ja toteuttaa haaveita ja tulevaisuutta..
Mutta joka päivä tulee epävarmuus, ahdistus ja epätoivo. Tarvitsen vähänväliä kannustusta, jotta uskallan syödä edes sen mitä täytyy.. Usein haaveilen herkuista ja kahmin ihania reseptejä.. Suunnittelen ennakkoon ruokailuja ja välipaloja. Lista mitä aijon valmistaa osaksi välipalaa tulevaisuudessa, kunhan kerkeän.. Tekisi mieli syödä kaikkea ihanaa, mysliä, vanukkaita, jogurttia ja kaikkea ihanaa oikein Paljon.. useampi vanukas päivässa tai kerralla, kunnon lautasellinen hekullista muromysliä, välittämättä mistään määristä tai muiden syömisitä..
Seurassa syöminen on usein ahdistavaa, varsinkin ilman turvallisia ja tukevia vanhempia.. Joutumista yksin ruokailutilanteisiin muualla kuin kotona, tai vanhempien seurassa, pyrin välttämään viimeiseen asti.. Kouluruokailu on poikkeus josta yritän nauttia, koska sen ovat vanhemmat verorahoilla maksaneet.. Inhottavaa jos joutuu hätäilemään tai muuta valittavat ruuasta. On myös hankalaa jos ruoka on sellaista mistä itse ei pidä, mutta silti sitä pitäisi syödä. Kun jokainen ruokailu pitäisi olla mukava tilanne, jolloin siitä sallitusta ateriastakin voisi nauttia...
välillä helpottaa ja sallimisia tulee enemmän, mutta enimmäkseen kaikki on kamppailua, pohdintaa ja mietintää.. Kolme vuotta mennyt eikä loppua näy? välillä iskee epätoivo mutta toivottavasti tästä noustaan. Niin paljosta on jäänyt paitsi ja niin paljon on menettänyt... Jos edes jotain voisi säilyttää tai saada parantumisen myötä uutta...?
Mutta joka päivä tulee epävarmuus, ahdistus ja epätoivo. Tarvitsen vähänväliä kannustusta, jotta uskallan syödä edes sen mitä täytyy.. Usein haaveilen herkuista ja kahmin ihania reseptejä.. Suunnittelen ennakkoon ruokailuja ja välipaloja. Lista mitä aijon valmistaa osaksi välipalaa tulevaisuudessa, kunhan kerkeän.. Tekisi mieli syödä kaikkea ihanaa, mysliä, vanukkaita, jogurttia ja kaikkea ihanaa oikein Paljon.. useampi vanukas päivässa tai kerralla, kunnon lautasellinen hekullista muromysliä, välittämättä mistään määristä tai muiden syömisitä..
Seurassa syöminen on usein ahdistavaa, varsinkin ilman turvallisia ja tukevia vanhempia.. Joutumista yksin ruokailutilanteisiin muualla kuin kotona, tai vanhempien seurassa, pyrin välttämään viimeiseen asti.. Kouluruokailu on poikkeus josta yritän nauttia, koska sen ovat vanhemmat verorahoilla maksaneet.. Inhottavaa jos joutuu hätäilemään tai muuta valittavat ruuasta. On myös hankalaa jos ruoka on sellaista mistä itse ei pidä, mutta silti sitä pitäisi syödä. Kun jokainen ruokailu pitäisi olla mukava tilanne, jolloin siitä sallitusta ateriastakin voisi nauttia...
välillä helpottaa ja sallimisia tulee enemmän, mutta enimmäkseen kaikki on kamppailua, pohdintaa ja mietintää.. Kolme vuotta mennyt eikä loppua näy? välillä iskee epätoivo mutta toivottavasti tästä noustaan. Niin paljosta on jäänyt paitsi ja niin paljon on menettänyt... Jos edes jotain voisi säilyttää tai saada parantumisen myötä uutta...?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivottavasti parannut! En keksi mitään mitä sanoa ^^