Voihan ihme, miten 40 saa ihmissuhteita, siis tuttuja ja kavereita?
Näin 40 vuotiaana sitä alkaa tällaisia ihmettelemään.
Olen naimisissa ja lapsia on saatu joten en ihan toivoton tapaus voi olla. Silti en ole saanut vuosien saatossa tehtyä yhtään kaverisuhdetta. Työpaikoilla on vain ollut henkilökemia ongelmia ja viimeisessä paikassa jätettiin yksin porukan ulkopuolelle ja yt-neuvottelujen tuloksen voitte arvata. Työpaikalla on juhlittu muitten iloja, mutta ei koskaan omalla kohdallani. En ymmärrä mikä on vialla jos on oma itsensä ja ei tee pahaa niin miksi ihmiset hylkivät?
Elämäni on kyllä ollut perhe elämän viettämistä ja työn tekemistä jolloin ei ole aikaa ollut muulle toiminnalle ja olen hiljainen, mutta luulisin silti edes työpaikalla kelpaavan seuraksi muille, mutta ei. Ei tule positiivista arvostusta, ei huomioita, ei juttelu seuraa, ei yhtään mitään vaikka olen yrittänyt.
En kai nyt loppuelämääni joudu ilman ihmissuhteita olemaan joten mikä avuksi?
ihmissuhteet
2
405
Vastaukset
ja harmillista tuollainen, joskus on itselläkin sellainen ulkopuolinen olo.
Mutta kavereita saa vaikka täältä, ainakin tälläsiä melkein kirjekavereita. Ja sitten jos löytäisit jonkun harrastuksen, sellaisen mistä oot tosissasi kiinnostunut niin tapaat ainakin sillee samanhenkisiä ihmisiä.
Mä ainakin olen saanut sillai pari hyvää kaveria.
Tuskin sussa mitään suurempaa vikaa on, ehkä vaan pelkkä omana itsenä oleminen ei aina riitä, pitää olla erilaisia rooleja eri mestoihin. En mäkään työmaalla ole ihan samanlaisessa roolissa kuin kotona tai kavereiden kanssa bailatessa. Ja neuvoksi antaisin että työkavereiden kanssa ei paljon kannata vapaa-aikaa viettää ellei ole muutenkin kaveri. Duuni on duuni ja duunikaverit vaan välillä välttämätön paha.
Eli etsi joku kiva harrastus jos vaan perheeltäsi joudat, mene koiran kanssa koirapuistoon (jos ei ole koiraa niin hommaa äkkiä, siitä saa luotetttavan kaverin) mene uimahalliin, tanssimaan, kansanopistoon, lenkille, kahville uuteen baariin, kutsu joku naapuri kylään.
Usko pois kyllä sä kelpaat! Olethan onnistunut miehenkin hommaamaan!
Iloista ja mukavaa syksynjatkoa sulle!- työkaveri myös
väkisin jahdata. Ei ainakaan niin, ettei enää ole oma itsensä. Liika yrittäminen voi johtaa mielistelyyn ja se ei ole aitoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia
"Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak1314704Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei
Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka723461Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b531596Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja41475- 991304
- 1931023
Pitäisikö naisen haluta "puolisomies"?
Toivottavasti saan nyt tämän idean purettua hyvin sanoiksi? Mutta tuossa eräässä aloituksessa tuli vastaan tälläinen tek1851020Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purraa jatkamaan valtiovarainministerinä!
Ja jollei valtiovarainministerinä, niin sitten pääministerinä. Purra on nostanut Suomen talouden nyt komeaan kasvuun Ma133992Alkuperäinen kristillinen kaste on uskoville annettava upotuskaste
Kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista. Alkuseurakunta kastoi upottamalla Apostolien tekojen kirjan mukaan: Ap.t 2552969Martina Aitolehti paljastaa ex-avoliitosta - Karu seuraus tyttärille
Martina Aitolehti erosi luksuselämää viettäneestä liikemies Stefan Thermanista v. 2020. Aiemmin hän oli naimisissa media73853