Itselläni ei ole inhokkia eikä suosikkia talossa, itselleni BB on vain viihdettä, joten luulisin olevani suht objektiivinen tämän asian suhteen; täällä viljellään sanaa narsismi kuin viimeistä päivää, esim. Käpän kohdalla. Kannattaisi kuitenkin tutustua aiheeseen tarkemmin ennekuin ruvetaan leimaamaan ketään narsistiksi. Monet ihmiset ovat huomionhakuisia, jotkut enemmän jotkut vähemmän ja saattavat myös tekeytyä uhreiksi saadakseen sääliä (esim. Käpä-Sami-Justiina-kuvio), kyse ei siltikään ole narsismista. Narsisti ei tunne häpeää eikä syyllisyyttä omista teoistaan eikä ole kykenevä empatiaan toisia kohtaan.
Uskoisin että kaikkien kilpailijoiden kohdalla heidät tuntevat ihmiset voivat sanoa paremmin minkälaisia ihmisiä oikeasti ovat, kuin ne jotka näkevät heidät kilpailutilanteessa tv-kameroiden edessä jossa jokainen sana ja teko voi vaikuttaa siihen onko mukana seuraavalla viikolla vai ei. BB-talo ei ole otollinen paikka tehdä kenestäkään hyvää luonneanalyysia, kilpailutilanne ja jatkuva seuranta vaikuttavat käytökseen. Ohjelma on peliä, ei oikeaa elämää.
Periaatteessa sanoisin että ihmisten leimaaminen luonnehäiriöisiksi, todellisuuden kieltäviksi tunnekylmiksi manipuloijiksi (siis narsistisen luonnehäirön omaaviksi) vain siksi että ovat huomionhakuisia, on hiukkasen epäasiallista, sehän vaatisi jo kykyä toisen ajatuksia.Toisen ihmisen huomionhaku voi ärsyttää, se on aivan luonnollista ja uskoisin että useimmat meistä nauttivat (positiivista) huomiota saadessaan, aivan yhtä luonnollista.
Kilpailijoista voi pitää tai olla pitämättä mutta kannattaa jättää ne syväluotaavat luonneanalyysit ammattilaisille. Tämänkin olisi voinut toteuttaa brittien BB:n malliin jossa oli ainakin ensimmäisinä kausina kerran viikossa jakso jossa psykologit arvioivat ja selittivät talon tapahtumia ja asukkaitten käytöstä ammattilaisen näkökulmasta. Voisi tehdä terää täälläkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet on imeneet jo äidinmaidosta ylikorostuneen itsensä tarkkailun, näyttelemisen ISON koneiston (tai veljen) valvonnan alla.
Kätlin, niin kuin takavuosina Kadi osaavat antaa itsestään juuri sellaisen kuvan, kuin ympäristö haluaa.
Eiköhän olisi jo aika tehdä linjaveto ja julkaista oma Itäblokin versio tästäkin ohjelmasta.
Näitä Kätlineitä sun muita Tatjanoita löytyy syli- ja tankotanssipaikoista pilvin pimein.
Omia Igoreita tähän ohjelmaan löytyy poliisin pidätys selleistä, jonkun rötöksen rikkaampina.
oletpas sinä taitava kun noin noin hyvin tiedät ko. neidon ajatuksen juoksun ja vielä pelkästään kansalaisuuden perusteella. Kyllä mentalistit jäisivät kauas jälkeen.
Olisi tietenkin mukava tietää kuinka suora/rehellinen/mutkaton tapaus itse olet. Kirjoituksesi antaa ymmärtää vähän muuta....