Olen 16-vuotias. Lapsuuden kaverit ovat löytäneet jo uusia ystäviä jne. Minulla on pari hyvää ystävää, mutta niidenkin kanssa koko ajan riitoja. Lisäksi heillä on niin toiminnallinen elämä, etteivät he pysty olemaan. Kaiken lisäksi toinen heistä muuttaa kohta kauas. Nytkään ei ole mitään tekemistä. EN halua lähteä yksin kaupungille, lenkille jne. Onko normaalia että nököttää monta päivää pelkästään kotona? Lomat ovat painajaisiani, silloin ei ole mitään tekemistä! Olen koulukiusattu ja ulkonäkö on surkea. Miten saisin muka kavereita?
Yksinäinen
Hanna44
6327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi kumpa olisin edes sinun tilanteessas. Pari ystävääkin on jo paljon, riidoista huolimatta. Itse olen jäänyt ihan yksin ja täytyisi kaiken ujouden ja epävarmuuden keskeltä rohkaistua tutustumaan muihin. Se onkin vaikea homma se, kun menneisyydessä on niin paljon kurjia asioita jotka varjostaa tätä päivää.
Itsellä on pian jo vuosi vierähtänyt kun olen ollut ihan oikeasti yksin ilman kavereita, se jos mikä on jo epänormaalia. Tuli vain yli puolet siitäkin ajasta surettua entistä ystävää. Melkein kävi naurattamaan kun luin tuon tekstisi. Muutama päivä yksin ei pitäisi ketään tappaa, vaikka kuinka seurankipeä on, kuten minä...
Ulkonäöllä väliä? :D Jos joitain ihmisiä kiinnostaa enemmän ulkonäkö kuin itse ihminen, niin eipä sellaisista ole ystäviksi..
osaat sanoa minkälaiset ihmiset minua kiinnostaa ja että onko minusta toisen ystäväksi?
Missä asut?? Voin lähtee lenkille sun kaa. Jos siis et missää Norjassa asu.
(esim. tälleen voi niitä kavereita saada, jos vaan uskaltaa)
On tosi kurjaa olla yksin.
Oletko ujo persoona, etkä helposti osaa luoda uusia kontakteja uusiin ihmisiin?
Mä oon 15-vuotias ja ihan hyvin voisin olla ystäväsi, jos olet mukava ihminen. Siis lähdetään vaikka yhdessä johonkin!
No joo siis ei nyt ehkä oikeasti, mutta jos vaan asuisit lähellä ja pyytäisit, niin ehkä voisin tullakkin.
Kannattaa rohekasti jutelle uusille ihmisille, niin pian sitä tajuaa ettei olekaan enää niin yksin.
Onko sulla sisaruksia? Niidenkin kanssa voi olla kaveri, mä ainakin oon.
Yksin ei siis todellakaan oo kivaa, mutta koita rokastua ja puhua kaikille, niin ne huomaa sut. Jos vaan nökötät yksin, ei kukaan sulle sano mitään.
Miks sua kiusataan koulussa? Ootko sanonu siitä jollekki aikuiselle? Kannattaa, niin pääset asiast eroon.
"Lisäksi heillä on niin toiminnallinen elämä, etteivät he pysty olemaan"
Se tässä ongelma onkin. Vastaan tulee vain henkilöitä jotka ovat meneviä, jotka haluaa bilettää yötä päivää ja jotka ovat koko ajan äänessä. Kyllä minustakin menevä puoli löytyy muttei ihan tuollaisessa mittakaavassa. Kyllähän sitä hiukan maisemanvaihtoa kaipaa ettei kokoajan yhessä paikassa ole mutta arvostan enemmän ihmisiä jotka vain ovat eivät mene koko ajan johonkin ja jotka pystyvät pitämään hauskaa selvinpäin ja ihan myös kotonakin.