Huolestuttava kaavalausunto kaupungilta!?

Kaupunki on julkisuudessa toistuvasti todennut, että "menneinä aikoina on kaavoitettu paljon puistoja odottamaan niiden muuttamista rakennusmaaksi".

Tarkoitetaanko puheella Hirvensalon viime aikojen asemakaavoja? Siellähän on melkein kaikkien uusien rakennusalojen ympärille kaavoitettu runsaasti puistoksi merkittyä aluetta. Ovatko nämä juuri niitä puistoja, joita kaupunki alkaa jonkun vuoden kuluttua muuttamaan uusiksi rakennuspaikoiksii?

Voiko kaupungin kaavoihin lainkaan luottaa? Nyt alkoi todella huolestuttamaan. Perheeni maksoi itsensä kipeäksi uudesta puiston reunalla olevasta omakotitontista. Olisiko sittenkin ollut varmempaa hakeutua tunnetusti ystävällisenpään Kaarinaan?
6207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rikkaat ja ne jotka kykenevät muuttamaan ovat pikkuhiljaa valumassa Turusta pienempiin ympäristökuntiin. Eli etäisyydelle jolta on helppo asioida Turussa mutta siellä ei tarvitse sen vuoksi kuitenkaan asua.

Päihdeongelmaiset ja juu rupusakki jää Turkuun.

Äänestä
  • Heti kun on muutettu muutaman kymmenen kilometrin päähän, synkän metsän ihanaan reunaan, aletaan vaatia siellä omaa reviiriä pitävien susien tappoa! Eikö voitaisi ajatella, että susi saisi poistaa reviirilleen tunkeutuneet häirikköihmiset?

    Hetken kuluttua samat metsäänmuuttajat alkavat vaatia valtiota rakentamaan heille moottoritien, jotta pääsevät sujuvammin töihin, opisekelemaan ja harrastuksiin Turkuun!? Moottoritie rakennetaan pääasiassa muiden kuin näiden muuttomiesten rahoilla.

    Äänestä

  • Tamperelaisten paskavettä.

    Äänestä

  • kohta juodaan kirjoitti:

    Tamperelaisten paskavettä.

    Turun on rakennettava vuoteen 2014 mennessä TSV:n vesilaitosta huomattavasti kalliimpi uusi jätteenpolttolaitos Topinojalle, mutta millä rahalla? Pahus soikoon, että tuli juuri kunnostettua isolla rahalla se vanha toimettomaksi jäävä Orikedon polttolaitos!

    Äänestä

  • mihin jäte? kirjoitti:

    Kaupungin virkamiehet muistavat väärin tai - mikä vielä pahempaa - eivät tiedä asiaa, jos väittävät, että ennemuinoin kaavoitettiin viheralueita varastoon odottamaan muuttamista uusiksi rakennusmaiksi. Kestävän kehityksen edellytykseksi naamioidun väitteen lienevät lanseeranneet turkulaiset grynderit. Virkailijat näyttäisivätkin puhuvan ennemmin rakentajain kuin kaupunkilaisten suulla?

    Kyllä vanhoissa kaavoissa puistomerkinnöillä haluttiin varmistaa kaavan tiiviiden asuinalueiden viihtyisyys sekä riittävät virkistys- ja ulkoilumahdllisuudet. Jokaisen luulisi käsittävän, ettei koskaan ole tarvinnut alueita ensin varata viheralueiksi, jotta niitä mahdollisesti myöhemmin voitaisiin helpommin muuttaa asuinkäyttöön!

    Äänestä

  • peistä? kirjoitti:

    Jo vuosikymmenien ajan Turun todelliset päätökset on tehty aika lailla muualla kuin muodollisissa päätöksentekoelimissä.

    Erilaisten palatsien kätköissä lymyilee useita aika hirmuisten kansainvälisten herrasveljeskuntien vaikuttajahahmoja.

    Turun rahat on järjestelmällisesti kupattu ihan muualle aivan kuten hei8moihmisten johtamissa kehitysmaissa yleensäkin tehdään. Henkeäni on jo uhattu johtotaholta. Suosittelen rauhoittumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hirvensalolainen kirjoitti:

Kaupunki on julkisuudessa toistuvasti todennut, että "menneinä aikoina on kaavoitettu paljon puistoja odottamaan niiden muuttamista rakennusmaaksi".

Tarkoitetaanko puheella Hirvensalon viime aikojen asemakaavoja? Siellähän on melkein kaikkien uusien rakennusalojen ympärille kaavoitettu runsaasti puistoksi merkittyä aluetta. Ovatko nämä juuri niitä puistoja, joita kaupunki alkaa jonkun vuoden kuluttua muuttamaan uusiksi rakennuspaikoiksii?

Voiko kaupungin kaavoihin lainkaan luottaa? Nyt alkoi todella huolestuttamaan. Perheeni maksoi itsensä kipeäksi uudesta puiston reunalla olevasta omakotitontista. Olisiko sittenkin ollut varmempaa hakeutua tunnetusti ystävällisenpään Kaarinaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu