olen 24 vuotias nainen, olen varmaan sairastanu aina lievää masennusta mutta nykyään se ei taida olla enää lievää. Luulen myös sairastavani estynyttä tai sen kaltaista persoonallisuushäiriötä ainakin se kuvastaa mua hyvin. Mua ahditaa nykyään ihan koko ajan, ihan kaikki asiat. Kaikki mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mun elämän tilanne ja tulevaisuus joka näyttää jo valmiiksi paskalta. Mua kalvaa myös syyllisyyden tunne, siis pelkkä tunne ilman että olisin syyllinen johonkin.Vihaan itseäni.Mulla ei ole ystäviä, ei ole koskaan ollut mies ystävää, muutama kaveri, mutta siitä olen varma ettei heistä yksikään pidä musta kovinkaan paljon. Kaikki muutkin ihmiset jotenki karsastavat mua, eivät halua sanoa mitään, olen varmaan jotenkin luotaantyöntävä,en tarkoituksella, mutta kylllä sen itse vaistoaa. En ole vuosiin tutustunu kehenkään, nämä muutamat tutut ovat ihmisiä jotka olen tuntenut aina. Mutta hekään eivät kutsu minua mukaan jos eivät hyödy seurastani jotenkin. Olen myös alkanut ajattelemaan kuolemaani päivittäin, monta kertaa päivässä. Kun näitä yksin vietettyjä tunteja on päivässä niin monta. Mietin monesti jos joutuisin onnettomuuteen, jotenkin toivonkin sitä. Jos joku kuolee jossain ajattelen aina voikun se olisin ollut minä.Se jotenkin tuntuu ratkaisulta kaikkeen. Sitten ei tarvitse enää miettiä mitään. Olen muutaman kerran pahassa masennuskohtauksessa ottanut viinaa ja unilääkkeitä, mutten koskaan tarpeeksi. Olen myös satuttanut itseäni, veitsellä nyrkeillä ihan millä vain. Kukaan ei tiedä mun ongelmista. Syön vain unilääkkeitä ja todellista syytä unettomuuteen en ole kertonut lääkärille. Jotenkin tuo kuolema tuntuu paljon kutsuvammalta vaihtoehdolta kuin avautuminen jollekkin kasvotusten. No tulipahan tänne kerrottua.
minä lähden pois
hehiehei
16804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minne lähdet pois?
Voisinpa tulla mukaasi.
Minäkin haluaisin. Elämä on oksettavaa.
Eivät ihmiset karsasta sinua, vaan he vaistoavat sinun toivottomuutesi ja pelkäävät alitajuisesti sen tarttuvan. Ja siinä he ovatkin oikeassa.
Myönteisyys vetää puoleensa, kielteisyys karkottaa. Mutta miten voi olla myönteinen, jos ei tunnu siltä? Negatiivinen kierre pitää saada katkaistuksi, silloin voi toivoa positiivista kierrettä.
Olen iältäni jo 57-vuotias. Olen ilmeisesti sairastanut masennusta lähes lapsesta asti.
Olen ollut lievällä mielialalääkityksellä nyt puolisen vuotta ja pari vuotta aiemmin oli sama tilanne.
Kävin keväällä lääkärillä ja kerroin masennuksestani. Olen voinut nyt erittäin hyvin. Pystyn käymään työssä koko ajan, eikä mieleni ole lainkaan ahdistunut.
Jotenkin minua suututtaa ja kiukuttaa, että en ole aiemmin tajunnut sairastavani masennusta. Minulla on mennyt vuosikymmeniä hukkaan elämästäni huonovointisena. Se on varmaan vaikuttanut minun ihmissuhteisiin, työhön, työpaikkaan ja vaikka mihin.
Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia lääkityksestä. Ei edes terapialla ole paljon vaikutusta verrattuna lääkitykseen.
lähdin pois, sinä katselit parvekkeelta.....
Jos aikoo tappaa ittensä, miks se aina kuulutetaan tällä foorumilla!!!
kuka tässä ketjussa on kuuluttanut aikovansa tappaa itsensä?
Tämä on masennus-palsta, eikä mikään Ultra bra-fan site!
Mee muualle vinkumaan, jos et tajuu!
Miksi pitää tappaa itsensä?
- miksei voisi vain kuolla?
Onko avaruudessa elämää?
-Jos on, niin miks ei mulla?
Minä olen myös huomannut lääkityksen auttavan todella hyvin. Minulla on käytössä Sertralin ja Anafranil. Mikä lääke sinulla on käytössä?
Käytän Seromex-lääkettä mietona.
Se on tehonnut hyvin, eikä ole oikeastaan sivuoireita. Mielenlaatu on "valoisa ja tasainen". En ärsyynny herkästi, enkä tunne vastoinkäymisiä niin voimakkaana kuin ennen. Tulen paljon paremmin toimeen ihmisten kanssa esimerkiksi työssä.
Ilmeisesti minulla on masennusta perinnöllisistä tekijöistä johtuen. Sitä olisi pitänyt lääkitä vaikka kuinka kauan sitten. Hyvä silti, että edes nyt.
Hieno vaihtoehto katkaista elämä kuvitteelisen sairauden takia. Ihan mitenvain haluat, minä jään tänne ihanaan maahan nauttimaan elämästäni ja nauramaan kaltaisillenne ihmisille.
Viisastukaa jo ja lopettakaa leikkiminen!
ja pala siellä!
Tuollaiset normaalitelämästä nauttivat ihmiset kuuluvat sinne!
Voit syventyä meditaatioon kerran ulkoiset asiat eivät vie huomiota. Olet oikeastaan kadehdittavassa tilassa, sinun on niin paljon helpompaa oivaltaa syvällisempiä asioita kuin niiden jotka ovat koiramaisia aistinautiskelijoita.
Bhagavad-Gita (www.asitis.com) sanoo että jopa aistinautiskelijat voivat jättää mammonan kun kokevat korkeampaa rauhaa ja syvää onnellisuutta sisimmässään harjoittaessaan bhakti-joogaa. Mutta ne joita pinnalliset asiat eivät kiehdo voivat nopeammin saada kokemusta tuosta suurenmoisesta nektarista sydämen sopukoissa. Lue aiheeseen liittyen (englanniksi):
http://www.harekrishnatemple.com/bhakta/chapter18.html
Sun tilanne kuulostaa niin tutulta... Oon itsekin ollut monesti samanlaisissa tunnelmissa... Mutta älä oikeesti ajattele, että kuolema olisi parempi vaihtoehto kuin avautuminen jollekin. Kerro vaikka tällä palstalla sun tuntemuksista, jos se vain jotenkin helpottaa sun oloasi. Kuolema ei ole koskaan ratkaisu, koska se vie mahdollisuuden kokea myös niitä hyviä ja kauniita asioita joita elämällä on vielä tarjottavana. Sä sanot että sun tulevaisuus näyttää jo valmiiksi paskalta. Sun tulevaisuus voi kuitenkin olla (ja varmasti onkin) todella paljon parempi kuin tämä hetki. Vaikka avautuminen tuntuisikin vaikealta, niin kannattaa silti kokeilla esim. psykologin juttusille menoa.
Tosi hyvä juttu että olet vielä hengissä. Älä satuta enää itseäsi. Vaikkei susta siltä tuntuisikaan tällä hetkellä, sun elämä on todella arvokas ja sä olet kallisarvoinen ihminen. Mulla on myös ollut usein syyllisyyttä ties mistä, yleensä kuvitteellisista asioista, ja sen syyllisyyden kantaminen on aina tosi raskasta. Sun täytyy yrittää päästä eroon syyllisyyden tunteestasi, saada itsesi vakuuttumaan, ettet ole yhtään huonompi kuin toisetkaan.
Olen itse yrittänyt vähentää ahdistuksen määrää etsimällä jatkuvasti sellaista tapaa elää ja olla olemassa, mikä ei aiheuttaisi ahdistusta. Haluaisin kannustaa suakin siihen, että pyrit löytämään elämääsi sellaisia asioita, jotka lisää sun hyvinvointia, ja välttämään kaikkea sellaista mikä aiheuttaa sulle pahaa oloa.
Mä toivon sulle jaksamista ja valoisampia hetkiä sun elämään!
Älä nyt hyvät ihmiset mene kuolemaan.
Piru sais susta vaan hyvän panopuun:)
MIten ois froidilainen seksiterapia?
Siis mun fantasia on juuri tuollainen hehkeä yli 20v depisnainen.
Mä tuun sun luo niin usein kun vain pääsen.
Sitten rakastellaan villisti niin kauan kuin jaksetaan.
Sitten lähden. Tätä jatketaan kunnes olet tajunnut miten onni oikein on.
En tajua traagista masennustasi. Asutko kenties kotona vai pelkäätkö ihmisiä?
Itse olen 20 viriili mies ja minusta epävarma nainen on vain seksikäs.
Mitä enemmän nainen itseään vihaa ja takertuu sen parempi.
Jossain vaiheessa se nainen sitten kuiteski muuttuu itsevarmaksi tylsäksi nartuksi.
Se on myös tragedia.
Kuulahan POJU.
Koeta kasvaa aikuiseksi ennen kun alat kuittailemaan tollasta paskaa ja juttuu josta et mitään ymmärrä,tuskin olet naista edes nähnyt.Saatikka tietäisit toisen tuskasta ja ahdistuksesta mitään !!!!!!!!!!!!!!!!!!
ÄLäpähän nyt ala syyttämään syytöntä.
Seksiterapia on vallan mainio lääke ahdistukseen ja tuskaan.
Kaikki pelko, ahdistus ja tuska johtuvat elämän pelosta.
S.Froid auttaa masentuneita ottamaan oman elämänsä haltuun seksiterapiallaan.
Nimittäin teoriani on: Kun alapäähän tulee vauhtia heijastuu se myös yläpäähän.
Yläpäähän voi olla vaikeampaa vaikuttaa kuin alapäähän.
Toivon voimia kaikille. Onni on lähempänä kuin uskottekaan.
Tunnustelkaa keskivartaloanne!
Heip..
Toki seksi on hyväksi avuksi,mutta pelkällä seksillä ei poisteta ahdistusta,pelkoja,epätoivoa ym.Olen vaimoni kanssa menettänyt tyttäreni ja tyttärentyttäreni vuosi sitten.Tähän ahdistukseen ja epätoivoon ei auta lääkkeet,terapiat eikä muutkaan "jutut",menetystä ei saa takaisin...Tämä seksiterapeutti juttu tuntui tosi kornilta.Asiat näkee vaan toisin kun ne itse kokee.