Hei ! Meidän tyttö on 9 v ja poika 12 v. Pojalla on aikanaan todettu dysfasia ja hän käy normaalia koulua. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa tuntuu, että kaikki asiat vain korostuu. Kummallakin on ollut aina hankaluuksia sosiaallisissa taidoissa, josta kaikki ongelmatkin on tullut.
Tyttö haluaa vain leikkiä pienempien ja erään ikäisensä kaverin kanssa, vaikka olen sanonut hänelle, että jos haluat ns. piireihin pyri olemaan myös muitten kanssa, koska häntä ei koskaan kutsuta juhliin tai muuhun tällaiseen ja se tuntuu minusta ja tytöstä pahalta, vaikka hän mielestään olisi ollut ihan kunnolla.
Pojallamme on taas kahnausta erään ikäisensä kaverin kanssa. Koulussa he tappelevat kokoajan. Se on ensin vain poikien pientä nujakointi, mutta yleensä menee överiksi. Juttussa jännää se, että nämä pojat ovat ns. vapaalla ihan kunnolla eikä tappele yhtään ihan kuin olisivat ylimmät ystävät, mutta koulussa..... olisko jotakin näyttämisen halua. Tämäkin on johtanut siihen, että ei kutsuta synttäreille ja eräiden vanhempien taholta on tullut kysymyksiä, että vahingoittaako poikamme myös pienempiä. Opettaja on sanonut, että ei. Elikkä muut pelkäävät poikaamme ja hän on saanut sellaisen maineen, että ei tee muuta kuin tappelee. Vaikkakin pohjimmiltaan hän on erittäin herkkä ja kiltti poika, myös tyttö on.
Aina kun saan tietää, mitä koulussa on tapahtunut molempien osalta. Me jutellaan (joskus huudan) ja kysyn miksi teet noin? Olisko kiva jos sulle tehdään noin? jne. Joskus soitan opettajalle, jos haluan selvyyden asioihin. Tämä auttaa jonkin aikaan. Kunnes taas kuin salamakirkkaalta taivaalta, tulee tieto, että jompi kumpi tai molemmat on käytäytynyt huonosti. Ymmärtäisin tämän jos perheemme olisi rikkonainen, olisi riitelyä tms. muttakun ei. Ollaan ihan tavallinen perhe, joka tekee yhdessä aina silloin tällöin asioita, kunhan vain kiireiltä ehtii.
Omasta mielestäni ollaan tehty ihan oikein ollaan juteltu, juteltu opettajan kanssa (hänkään ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä) meillä on rangaitus käytössä (viikon pelikielto tekee ihmeitä) jne. Vai onko se vain niin, että mun ei pitäis puuttua liikaa esim. tyttömme ja poikamme kaverisuhteisiin, vaikka se tuntuu pahalta,ettei kutsuta juhliin. Enkä varmaan voikaan paljon vaikuttaa. Heidän on vaan itse huomattava kuinka maailma on tyly ja olen myös sanonut heille, että jos haluatte lisää kavereita ensimmäisenä teidän on korjattava käytöstä ja pitkän ajan kuluessa muutkin ehkä huomaa, että te olette pohjimmiltaa ihan kivoja.
Joskus tuntuu, että minä kannan kaikki maailman murheet ja rupee itkettämään ja masentamaan. Toivon mukaan minä en tartuta lapsiin masennusta.Niin kuin alussa sanoin pienellä paikkakunnalla kaikki asiat korostuu. Tällä paikkakunnalla myös kaikki "tuntee" toisensa, joskus kun on näitä ongelmia myös hävettää kohdata ihmisiä. Vaikka tiedän, että tuskimpa kukaan muukaan näistä ihmisistä osaa tän paremmin neuvoa. Mutta yleensähän on niin, että ei uskalleta tulla kysymään suoraan, vaan kuiskutellaan keskenään ja tehdään omat näkemykset asiasta
Tyttö haluaa vain leikkiä pienempien ja erään ikäisensä kaverin kanssa, vaikka olen sanonut hänelle, että jos haluat ns. piireihin pyri olemaan myös muitten kanssa, koska häntä ei koskaan kutsuta juhliin tai muuhun tällaiseen ja se tuntuu minusta ja tytöstä pahalta, vaikka hän mielestään olisi ollut ihan kunnolla.
Pojallamme on taas kahnausta erään ikäisensä kaverin kanssa. Koulussa he tappelevat kokoajan. Se on ensin vain poikien pientä nujakointi, mutta yleensä menee överiksi. Juttussa jännää se, että nämä pojat ovat ns. vapaalla ihan kunnolla eikä tappele yhtään ihan kuin olisivat ylimmät ystävät, mutta koulussa..... olisko jotakin näyttämisen halua. Tämäkin on johtanut siihen, että ei kutsuta synttäreille ja eräiden vanhempien taholta on tullut kysymyksiä, että vahingoittaako poikamme myös pienempiä. Opettaja on sanonut, että ei. Elikkä muut pelkäävät poikaamme ja hän on saanut sellaisen maineen, että ei tee muuta kuin tappelee. Vaikkakin pohjimmiltaan hän on erittäin herkkä ja kiltti poika, myös tyttö on.
Aina kun saan tietää, mitä koulussa on tapahtunut molempien osalta. Me jutellaan (joskus huudan) ja kysyn miksi teet noin? Olisko kiva jos sulle tehdään noin? jne. Joskus soitan opettajalle, jos haluan selvyyden asioihin. Tämä auttaa jonkin aikaan. Kunnes taas kuin salamakirkkaalta taivaalta, tulee tieto, että jompi kumpi tai molemmat on käytäytynyt huonosti. Ymmärtäisin tämän jos perheemme olisi rikkonainen, olisi riitelyä tms. muttakun ei. Ollaan ihan tavallinen perhe, joka tekee yhdessä aina silloin tällöin asioita, kunhan vain kiireiltä ehtii.
Omasta mielestäni ollaan tehty ihan oikein ollaan juteltu, juteltu opettajan kanssa (hänkään ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä) meillä on rangaitus käytössä (viikon pelikielto tekee ihmeitä) jne. Vai onko se vain niin, että mun ei pitäis puuttua liikaa esim. tyttömme ja poikamme kaverisuhteisiin, vaikka se tuntuu pahalta,ettei kutsuta juhliin. Enkä varmaan voikaan paljon vaikuttaa. Heidän on vaan itse huomattava kuinka maailma on tyly ja olen myös sanonut heille, että jos haluatte lisää kavereita ensimmäisenä teidän on korjattava käytöstä ja pitkän ajan kuluessa muutkin ehkä huomaa, että te olette pohjimmiltaa ihan kivoja.
Joskus tuntuu, että minä kannan kaikki maailman murheet ja rupee itkettämään ja masentamaan. Toivon mukaan minä en tartuta lapsiin masennusta.Niin kuin alussa sanoin pienellä paikkakunnalla kaikki asiat korostuu. Tällä paikkakunnalla myös kaikki "tuntee" toisensa, joskus kun on näitä ongelmia myös hävettää kohdata ihmisiä. Vaikka tiedän, että tuskimpa kukaan muukaan näistä ihmisistä osaa tän paremmin neuvoa. Mutta yleensähän on niin, että ei uskalleta tulla kysymään suoraan, vaan kuiskutellaan keskenään ja tehdään omat näkemykset asiasta
Vastaukset 2
Vanhimmat
ovat onneksi nekin sellaisia taitoja, joita voidaan harjoitella ja oppia. Minkähän verran koulussa panostetaan tähän puoleen, onko ollut opettajan kanssa puhetta? Maailma on pullollaan erilaisia leikkejä ja harjoituksia, joiden avulla voidaan mukavasti harjoitella ryhmäytymistä, toisten huomioonottamista, tunteiden tunnistamista ja hallintaa jne. Kukaan ei voi tulla liian hyväksi näissä taidoissa, joten kenellekään lapselle niiden harjoittelemisesta ei ole haittaa. Olisikohan ope valmis satsaamaan vähän lisää? Kotonakin keskusteluja varmasti kannattaa jatkaa. Onko rangaistuksista kuitenkaan hyötyä, jos lapsi ei osaa toimia paremmin kuin miten toimii? Tärkeämpää mielestäni olisi oppia tunnistamaan tilanteita, joissa lapsi käyttäytyy huonosti ja miettiä mitä voisi tehdä toisin. Tilanteita voi vaikkapa harjoitella draaman keinoin. Palkitakin lasta voi silloin, kun hän on onnistunut käytöksessään. Kehu ja kannusta, jotta lastesi itseluottamus säilyy/kasvaa vaikeuksista huolimatta!
Aluksi haluan sanoa, että vaikutat todella viisaalta kasvattajalta, joka osaa myöntää omia virheitään ja toimia yhteistyössä koulunkin kanssa! Se on jo lapsillesi hyvä kulmakivi elämässä. Monelle on vaikea myöntää että sosiaaliset atidot ovat vaikeita ja silloin lähdetään helposti vahingollisen syyllistämisen puolelle.
Joskus on kenen tahansa vaikeaa keksiä, miten auttaisi lasta. Minulle tuli mieleen, että dysfasia voi pojallesi aiheuttaa oppitunneilla tunnetta, että hän ei jaksa, kun ei ymmärrä jotain asiaa. Ehkä tämä purkautuu välitunneilla riehumisena. Kannattaa kysellä, miltä hänestä oppitunneilla tuntuu. Varmistakaa myös yhdessä, että hänellä on joka päivä repussaan oikeat kirjat, läksyt tehtyinä, teroitettuja kyniä ja kumeja. Puhukaa siitäkin, että vaikka toisille oppiminen voi olla helppoa, ei se ole sitä kaikille. Ja se on hyväksyttävää. Oppitunteja ei saa silti häiritä, mutta omissa vahvuuksissaan voi oppia loistamaan. Onko hän esim. hyvä pitämään järjestystä tai liikunnassa ja käsitöissä taitava? Voi olla, että opettajan ohjeiden ymmärtäminen on pojallesi vaikeaa. Opeta hänet kysymään esim. joltain kaverilta tai pyytämään opettajaa selittämään uudelleen. Saako hän tukea erityisopetuksesta?
Kannattaa kysellä, kun riita alkaa, mistä se alkoi. Miltä lapsesta tuntui juuri hetkeä ennen kuin hän kävi käsiksi. Kun tuntee sen hetken, oppii muuttamaan seuraavaa toimintaansa. Mitä silloin voisi tehdä? Miten muut kaverit toimivat? Pitäisi lähteä ärsyttävästä tilanteesta, laittaa käsi vaikka taskussa nyrkkiin ja laskea kymmeneen, kertoa sitten aikuiselle, jos toinen esim. ärsyttää tahallaan.
Tarkkaile itsekin kotona lastesi keskinäisiä juttuja. Tuleeko heillä riitaa ja missä tilanteessa? Esim. jos toinen korottaa ääntään, pysäytä heidät ja miettikää yhdessä, mikä ketäkin ärsytti ja miksi. Hyväksy se, että näitä tunteita voi olla, mutta pysäytä asian riitainen käsittely ja kerro, että ystävällisesti puhumalla voi ratkaista aivan kaikki ongelmatilanteet.
Anna valmiita sanoja suuhun tytöllesi kaveritilanteita varten. Esimerkiksi neuvo häntä olemaan kiinnostunut muidenkin tilanteista. Hän voi esim. viikonlopun jälkeen kysyä joltakin luokkakaverilta, mitä tämä teki viikonloppuna ja kertoa omista jutuistaan (anna hänelle esimerkki: kerropa liisalle että paistoimme lättyjä tai näin siilin). Lapsi kyllä osaa valita sellaista seuraa, jossa viihtyy ja tulee hyväksytyksi. Kun hänen sosiaaliset taitonsa karttuvat kotiväen tuella, hän tulee kuin itsestään hyväksytyksi muiden tyttöjen seuraan. Lapset ovat hieman kummallisia aikuisen mielestä näissä asioissa, mutta 9-vuotiaan tytön hyvät kaveriajat voivat aivan hyvin olla edessäpäin. Myönteinen tapa tukea kaveriasioissa on juuri että kyselee kiinnostuneena ja kehuu lasta, kun hänellä on ollut mukava onnistumisen hetki esim. jonkun työparin kanssa oppitunnilla.
Sosiaalisia taitoja voi kerryttää esim. opettamalla lapset kotona puhumaan ruokapöydässä yksi kerrallaan, huutamatta toisten päälle - ehkä teillä tehdäänkin näin. Tehkää leikki, että aina kun joku sanoo jotain, toisen on kommentoitava tätä sanottua ennen kuin voi lisätä oman kommenttinsa. Opetelkaa myös anteeksi pyytämistä ja sen asian hyäksymistä, että jokainen meistä tekee joskus virheitä, ne saadaan kyllä anteeksi, kun ollaan valmiita myöntämään ne.
Vaikuttaa, että teidän perheenne on lähtenyt negatiiviseen kehään. Koulusta tulee huonoa palautetta, äiti huutaa ja suree lastensa puolesta. Nämä tunteet ovat ymmärrettäviä. Kotona pitäisikin nyt lähteä myönteiselle kehälle. Koulusta ei ehditä antaa tarpeeksi palautetta siitä, miten lapset erottautuvat hyvässä. Tunnette kotona lastenne hyvät puolet ja vahvuudet. Kehukaa ja kiittäkää niin paljon kuin mahdollista pienestäkin hyvästä teosta, sanasta, hymystä jne. Itsetunnoltaan oikealla tavalla vahvat lapset vetävät toisia puoleensa. Ensi kerralla, kun koulusta tulee huono viesti, keskustele lapsesi kanssa siitä, mitä oli tapahtunut. Miettikää yhdessä, miten sellainen tilanne saadaan seuraavalla kerralla vältettyä. Muista myös kysyä jälkikäteen, missä tilanteissa lapsi on muistanut ohjeitasi. Anna lapsen uskoa, että sinä kyllä tiedät, että hän osaa ensi kerralla, lapsesta on hienoa olla luottamuksen arvoinen. Kun takapakkia tulee, sano, että kyllä me tästä selvitään, yritetään uudelleen, niin hyvä tulee varmasti.
Käsket lapsia olemaan "kunnolla". Puhuttehan siitäkin, mitä se kunnolla oleminen ihan käytännössä tarkoittaa? Esim. ei saa koskea toisten tavaroihin, toisesta ihmisestä sanotaan kivoja asioita, odotetaan omaa vuoroa jonossa, opetellaan koulun säännöt, tehdään läksyt, muistetaan sanoa kiitos ja anteeksi, odotetaan puheenvuoroa, kuunnellaan, mitä toinen sanoo, laitetaan tavarat paikoilleen, katsotaan silmiin, kun puhutaan toiselle jne.
Pitäkää päivittäin hymyillen näitä asioita käsittelyssä perheessänne, lapset oppivat kyllä puolessakin vuodessa ihmeitä! Toivottavasti näistä neuvoista oli jotain apua.