Baarikierrokset

Kaipaan baarikierroksia ja kännisiä iltoja. Valitettavasti en voi niitä enää harrastaa, huoli omasta ja muiden hyvinvoinnista voittaa juomahaluni.
4179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miten olet ajatellut (alkoholi-) ongelmasi hoitaa pitemmän päälle ?
ristiriita on kova ja mahdottomaksi käy jos koet, että valitettavasti et voi ryypätä.

salailu,valehtelu ,piilopullot ja sisujen syönti ei oikeasti auta myöhemminkään kohtuukäytön opettelussa.

loppuelämä on aikaa elää. millaista elämää se on eri valinnoillasi ?

Äänestä

...sain puhuttua itseni juomisen kannalle aina varsin pian. "Juominen tuottaa minulle ongelmia, joten en saa juoda" -järkeily ei riittänyt koskaan muutamaa viikkoa pidemmälle, kun oma mieli oli pohjimmiltaan edelleen juomisen kannalla. Juomattomuus tuntui rangaistukselta, en osannut elää selvin päin mielekästä elämää enkä käsitellä asioitani. Koska juomisen lopettaminen ihan kokonaan ei tuntunut oikein sopivan meikäläiselle, "kohtuukäyttöön" siirtyminen tuntui ratkaisulta, ja... pian join kuten ennenkin, hullummaksi vain meni.

Tuota se oli minulla ja on ollut varsin monella muullakin. Juominen loppuu sitten kun ihminen on siihen valmis, joillakin ei siihen elinaika valitettavasti riitä. Kyse on siitä, että koska juominen ei muuta maailmaa kuin oman pään sisällä ja sielläkin hetkellisesti, tuon "pakenemisen" sijaan pitäisi ensin lopettaa juominen ja ruveta sen jälkeen opettelemaan uutta elämäntapaa, päivärutiineista alkaen. Se on mahdollista jokaiselle, jos haluja on. Toivottavasti sinulla niitä on.

Äänestä
  • Kokemuksesi on hyvin tuttu. Kymmenet kerrat sitä tuli "siirryttyä kohtuujuomiseen" ja joka jumalan kerta se petti . Ainoa konsti on kun ei ota seuraavaa.
    Vaimo pitää sitä vittuiluna, mutta pitäköön.

    Äänestä

Minäkään en voi harrastaa enää baari-iltoja. Nettotulot vain n. 800€/kk ja sillä pitää ostaa ruuat, kahvit, tupakat, maksaa yhtiövastikkeegt jne. Jos joskus otan on taloudellisista syistä otettava kotona. Harmittaahan tämä sillä mielelläni olisin kännissä pörräämässä baarielämässä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Baarikiekkailija kirjoitti:

Kaipaan baarikierroksia ja kännisiä iltoja. Valitettavasti en voi niitä enää harrastaa, huoli omasta ja muiden hyvinvoinnista voittaa juomahaluni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu