miten opettaa 1v nukahtamaan ilman tissiä?

Siinäpä se kysymys tulikin. Vinkkejä? Tiedoksi vielä että meidän kohta 1v poika ei syö edes tuttia, joten sekään ei korvaa tissiä nukahtaessa... Olen todella umpikujassa tämän asian kanssa ja niin väsynyt nukuttamaan pojan joka ikinen ilta tissille. Saan ravata vielä illankin antamassa tissiä ja öisinkin tarvii... huoh! Mihinkään illanviettoon en tämän asian takia pääse, mummukaan ei ala poikaa vahtimaan kun nukutus on niin tuskaista... saati sitten mieheni (pojan isä).
104238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sinun pitää nukuttaa hänet sänkyyn eikä tissille. Minä opetan jatkuvasti samaa 4 kk ikäiselle lapselleni. Hän on sen aika hyvin hyväksynyt vaikka ei ihan tykkääkään aina ajatuksesta, että nyt nukkumaan. Ensimmäisen lapseni nukutin usein rinnalle mutta siitä seurasi vain ongelmia. Tämä toinen lapseni on saanut pienestä pitäen nukahtaa sänkyynsä. Illalla syötät ja laitat hänet sänkyyn ennen kuin nukahtaa että hän näkee missä nukahtaa ja tietää, että herätessään on sängyssä eikä sylissäsi. Sen jälkeen paijaat ja laulat tai luet sadun ja sanot hyvät yöt. Sitten siirryt lähistölle puuhaamaan jotain omaa rauhallista juttua etkä enää kiinnitä huomiota lapseen. Jos itku muuttuu hysteeriseksi ja liian vaativaksi käyt rauhoittamassa, paijaat ja rauhoitat ja poistut taas. Niin monta kertaa kuin on tarvis, mutta et anna maitoa enää siinä vaiheessa. Iltasyömiset on syöty. Tuon ikäinen oppii nopeasti. Voi tuntua pahalta, mutta ethän jätä häntä yksin.

Äänestä
  • Itse lopetin yösyötöt molempien lasten kohdalla n puolivuotiaana. Päätin vain kun huomasin heitin kohallaan etteivät herää maidon tarpeeseen vaan tapaan herätä samaan aikaan yöstä. Kummankaan kohdalla ei ongelmia. Ensimmäisenä yönä pientä kiukkua molemmilla, en reagoinut siihen, toisena yönä heräämistä mutta ei kiukkua enää jne...Yö syötöt loppui molempien kohdalla kuin seinään kivuttomasti. Lapsi on myös minun mielestäni kaikkein paras viedä nukkumaan omaan sänkyynsä, silloin lapsi ei säikähdä yöllä herätessään. Jos herääkin joskus ei herätä muita. Tarkat iltarutiinit. Meillä mennään joka ilta ensin kylpyyn lastentunnin jälkeen sen jälkeen syödään iltapalaa ja pientä touhua. Salkkarit kun alkaa annan pienemmälle tilkan maitoa nokkamukissa/sylissä, jonka jälkeen kiikutan sänkyyn. Pimputtimet päälle, peittelyt ja hyvänyönhalit. Sinne se jää hymyssä suin unilelujensa kanssa nukahtamaan. Minä suosittelisin sinulle korvaamaan tuon imetyksen tilalle jokun mieluisan rutiinin. Sitä kun toistelet niin lopulta lapsi hyväksyy sen ja ongelma on tiessään. Lasta ei pidä myöskään väsyttää illalla liian kanssa. Sillon kun alkaa muutenkin tulemaan väsynyttä kitinää on sitä ehkä jo hankalaakin katkaista jos nuo iltarutiinit puuttuvat. Ajoissa nukkumaan ennenkuin lapsi on liian väsy. Päiväunia ei myöskään ole syytä venytellä liian pitkälle koska nekin voivat vaikuttaa siinä määrin että illalla ollaankin liian pirteitä menemään nukkumaan.

    Äänestä

  • täällä toinen joka painiskelee saman ongelman kanssa, mutta mitä tehdä, jos yrittää nukuttaa myös vanhempaa lasta, niin eihän toinen voi nukkua jos toinen huutaa pitkin iltaa. Olen joutunut vielä pahempaan kierteeseen-joudun nukuttamaan pienemmän iltaisin vaunuihin ulkoeteiseen, jotta saan vanhemman uhmaikäisen suhtrauhassa nukutettua. Toista aikuista ei apuna. Nukkuvat viereisissä huoneissa muuten, eikä muita vaihtoehtoja ole. Ja mitä ihmettä tehdä kun 1v heräilee syystä tai toisesta öisin-enhän nyt aina voi maitopulloa suuhun tyrkätä ja vesipullosta saa raivarin ja jos alan jotain tassuttelua kehittelemään niin jo on kakkonen herännyt huutamaan mekkalaan. Hohhoijaa... Vinkkejä tännekin!

    Äänestä

  • sadasadsad kirjoitti:

    täällä toinen joka painiskelee saman ongelman kanssa, mutta mitä tehdä, jos yrittää nukuttaa myös vanhempaa lasta, niin eihän toinen voi nukkua jos toinen huutaa pitkin iltaa. Olen joutunut vielä pahempaan kierteeseen-joudun nukuttamaan pienemmän iltaisin vaunuihin ulkoeteiseen, jotta saan vanhemman uhmaikäisen suhtrauhassa nukutettua. Toista aikuista ei apuna. Nukkuvat viereisissä huoneissa muuten, eikä muita vaihtoehtoja ole. Ja mitä ihmettä tehdä kun 1v heräilee syystä tai toisesta öisin-enhän nyt aina voi maitopulloa suuhun tyrkätä ja vesipullosta saa raivarin ja jos alan jotain tassuttelua kehittelemään niin jo on kakkonen herännyt huutamaan mekkalaan. Hohhoijaa... Vinkkejä tännekin!

    Ota yksi asia kerrallaan, älä yritä korjata kaikkea kertalyönnistä. Mieti, mikä edistysaskel voisi helpottaa eteenpäin pääsyä. Keskity sen asian hoitamiseen. Etsi ratkaisuja, toteuta neuvoa kyllin kauan, että saat sen onnistumaan. Kun se on järjestyksessä, mieti seuraavaa ongelmaa. Älä panikoi, äläkä jää itkemään asiaa, vaan toimi järjestelmällisesti ja järkevästi niin kuin minkä tahansa muunkin vastoinkäymisen suhteen toimisit. Muista, ettei vauva kuole itkuunsa, ja vanhempi lapsesi ymmärtää paljon enemmän kuin arvaatkaan.

    Äänestä

niin uus-avuttomia että.

Säälittääpi.

Äänestä
  • Jos pyytää neuvoja itselleen kiperään tilanteeseen niin ei se tee kenestäkään uusavutonta.

    Äänestä

  • mutta annapa vinkkiä.
    Hankaliin tilanteisiin joutuneita äitejä on ollut kautta maailman sivu, miksi nykyaika olisi toisenlainen.

    Äänestä

on aivan käsittämätöntä, että isä ei hoida omaa lastaan. Jos hän on kerran jo yksivuotias, niin jätä lapsi isälle ja lähde viikonlopuksi kavereiden kanssa reissuun. Isä voi opettaa lapsen nukahtamaan ilman tissiä ja häneltä se todennäköisesti sujuu paljon paremmin kuin sinulta, koska häneltä lapsi ei sitä odotakaan. Oikeasti riittävää olisi jo se, jos itse olisit pois lapsen saatavilta nukahtamisajan ja isä nukuttaisi, mutta oletettavasti isä siirtäisi vastuun sinulle kyllästyttyään.

Muuta keinoa siihen ei todellakaan ole kuin se, että hän ei sitä tissiä saa (ainakaan iltaisin ja öisin). Ja periksi ei saa huudolle antaa, koska silloin seuraavalla kerralla hän vain jaksaa huutaa pidempään kun huomasi sen tehoavan. Lohdutuksena voin sanoa, että yleensä aina vieroituksen jälkeen ajatellaan, että olipa se helppoa, miksi en tehnyt tätä jo aikaisemmin. Eli pari tuskaisaa iltaa riittänee ja sitten nukahtaminen tapahtuu jo toivotulla tavalla.

Äänestä

Meillä on kyllä tuon ikäiset tissitakiaiset nukahtaneet ilman tissiä silloin kun äiti ei ole ollut "käytettävissä", eli olen ollut jossain menossa. Siis myös sellainen lapsi, joka sia tissiä vielä monta kertaa yössä.

Kannattaa siis kokeilla, esim. siten että lähdet 0,5-1 tunnin iltalenkille ja sillä aikaa isä koittaa nukuttaa lasta. Ja tämä kannattaa ajoittaa niin että lapsella todellakin on normaali nukkumaanmenoaika, ja hän on hyvin syönyt kun lähdet. Tärkeää on, että isä (tai mummu) voi juottaa lapselle jotain kun olet poissa, eli jos ei tuttipulloa ole käytössä, niin jokin muu (esim. nokkamuki tai tavallinen muki) juomatapa olisi hyvä hallita edes jotenkin.

Äänestä
  • Kiitos kaikille kannustavista vinkeistä! Väsyin touhuun niin että aloitimme vieroituksen perjantaina. Isäkin motivoitui hommaan ja on ollut tyytyväinen kun voi nyt vihdoinkin osallistua pojan nukutukseen :) Minä nukun eri huoneessa tytön kans enkä siis hoida poikaa iltaisin ja öisin. Tuhdin iltapalan syötyään ja hammaspesun jälkeen isä on vienyt pojan nukkumaan ja mennyt nukuttamaan. Eka iltana poika huusi 1,5 tuntia, heräsi yöllä noin parin tunnin välein ja isin hyssyttämänä nukahti uudestaan puolen tunnin huutamisen jälkeen. Toka iltana aikaa meni puolisen tuntia, yöllä kyllä vielä heräili, varsinkin aamuyöt (noin klo 04-06) oli tuskaisia. Tänä iltana aikaa nukahtamiseen meni enää 15 min :DDD Aivan mahtavaa siis!! Joku sanoikin että vieroituksen jälkeen usein ajatellaan että miks en tehnyt tätä jo aiemmin; siltä minustakin nyt tuntuu:) Yö voi olla vielä tuskainen mutta otetaan asia kerrallaan. Tähän asti on mennyt paremmin kuin olin osannut unelmoidakaan :) Voi tietenkin olla että kun minä seuraavan kerran nukutan vieroitus voi mennä vähän takapakkia mut katsotaan sitä sitten.

    Hirveen tuskaista tämä on ollut itselle noin niinkuin henkisesti. Itkun kuunteleminen on saanut kyyneleet omaankin silmään, tuntuu että hylkään hänet ja mitähän poika ajattelee kun äiti siirtyy isosiskon kans muualle. Ei tietenkään tätä hetkeä varsinaisesti näytetä pojalle vaan yritetään vähin äänin poistua. Mietin koko ajan jääkö pojalle traumoja?:) Päivisin rakas poikani on kyllä ollut oma ihana iloinen itsensä. Imetyksen lopetuskin ottaa koville, ovathan iltaiset imetyshetket olleet niin lämpimiä yhdessä olon hetkiä. Päivisin saa vielä tissiä kerran tai kaksi mutta kohta siitäkin luovutaan. Luopumisen tuska on aika kovaa... Äitinä olo ei ole helppoa:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö 3v, poika 1v kirjoitti:

Siinäpä se kysymys tulikin. Vinkkejä? Tiedoksi vielä että meidän kohta 1v poika ei syö edes tuttia, joten sekään ei korvaa tissiä nukahtaessa... Olen todella umpikujassa tämän asian kanssa ja niin väsynyt nukuttamaan pojan joka ikinen ilta tissille. Saan ravata vielä illankin antamassa tissiä ja öisinkin tarvii... huoh! Mihinkään illanviettoon en tämän asian takia pääse, mummukaan ei ala poikaa vahtimaan kun nukutus on niin tuskaista... saati sitten mieheni (pojan isä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu