Mulla on ihan helvetin paha olla, mikään ei enää tunnu miltään. Kaikki tuntuu täysin tyhjältä ja mikään päiväni ei eroa toisista. En jaksa juuri tehdä yhtään mitään ja jos aloitan tekemään jotakin, mielialani lopahtaa täysin nollaan ja lopetan. Kuten aina kun olen yrittänyt kirjoittaa tänne, ensimmäisen lauseen jälkeen en enää jaksa ajatella ja kirjoittaa yhtään mitään. Nytkin vain lopetin äsken kirjoittamisen ja tuli olo että en jaksa enää. Tän viestinki kirjottaminen tuntuu kamalan väsyttävältä ja tekee mieli vaan rojahtaa tohon sängylle eikä ikinä nousta enää ylös.
Mulla ei oo mitään minkä takia elää, ei mitään minkä takia haluisinkaan. Eilinen ei eroa tästä päivästä ja tää päivä ei huomisesta. Puolen vuoden päästä tai vuoden päästä mikään tuskin on muuttunut. Kahden vuoden päästä kuitenki muutan pois kotoa, mutta sekin tuntuu vain tyhjältä pläntiltä tyhjässä tulevaisuudessa.
Välillä aina muo alkaa ahdistamaan ja kaikki tuntuu kamalan epätoivoiselta että lyhistyn vain lattialle ja alan itkeä. Se tuntuu tyhmältä koska mulla ei oo mitään syytä itkeä.
En koskaan oo tollanen siskon seurassa ja muukaan perhe tuskin on huomannu mitään että olisin yhtään surullinen jne. Mutta aina yksin ollessa en voi ajatella muuta ku kamalaa tyhjyyttä ja epätoivoisuutta.
Ajattelen itsemurhaa varmaan joka päivä ja miten sen tekisin. En kuitenkaan ehkä pystyisi koska jotku jäis kaipaamaan muo. Mutta koska olisin kuollu, en näkis sitä...?
Oon yrittäny monta kertaa ryhdistäytyä ja alkaa tekemään kaikkea mikä tekee mut onnelliseks mutta se ei toimi, ei ainakaa pitkäks aikaa. En jaksa mitään enkä innostu mistään.
Tää teksti kuulostaa vaa huomiota kerjäävältä teinin angstaukselta ja tiedän sen. Ehkä siks oonki jättäny kirjottamatta monta kertaa. Nyt kuitenki kirjotin ja väsyttää ihan älyttömästi.
Jos tää on pelkkää teini ikää ja tää kaikki kuuluu tähän, mä en jaksa jatkaa eteenpäin.
Mulla ei oo mitään minkä takia elää, ei mitään minkä takia haluisinkaan. Eilinen ei eroa tästä päivästä ja tää päivä ei huomisesta. Puolen vuoden päästä tai vuoden päästä mikään tuskin on muuttunut. Kahden vuoden päästä kuitenki muutan pois kotoa, mutta sekin tuntuu vain tyhjältä pläntiltä tyhjässä tulevaisuudessa.
Välillä aina muo alkaa ahdistamaan ja kaikki tuntuu kamalan epätoivoiselta että lyhistyn vain lattialle ja alan itkeä. Se tuntuu tyhmältä koska mulla ei oo mitään syytä itkeä.
En koskaan oo tollanen siskon seurassa ja muukaan perhe tuskin on huomannu mitään että olisin yhtään surullinen jne. Mutta aina yksin ollessa en voi ajatella muuta ku kamalaa tyhjyyttä ja epätoivoisuutta.
Ajattelen itsemurhaa varmaan joka päivä ja miten sen tekisin. En kuitenkaan ehkä pystyisi koska jotku jäis kaipaamaan muo. Mutta koska olisin kuollu, en näkis sitä...?
Oon yrittäny monta kertaa ryhdistäytyä ja alkaa tekemään kaikkea mikä tekee mut onnelliseks mutta se ei toimi, ei ainakaa pitkäks aikaa. En jaksa mitään enkä innostu mistään.
Tää teksti kuulostaa vaa huomiota kerjäävältä teinin angstaukselta ja tiedän sen. Ehkä siks oonki jättäny kirjottamatta monta kertaa. Nyt kuitenki kirjotin ja väsyttää ihan älyttömästi.
Jos tää on pelkkää teini ikää ja tää kaikki kuuluu tähän, mä en jaksa jatkaa eteenpäin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
miltää teini jutulta kuulosta. Ja mulla on ihan samallaista. Vissii juu jotai masennusta selvästi. En mitää rupee nyt että ei älä tapa itseäsi koska tiedän miltä tuntuu niinku moni muukin mut sehä on sun päätös.. eiks =) munki tekis mieli kuolla ja helpointahan se olisi ja muuten se onnistuisikin helposti tai jotn
joku vastas jo nytte. Aion kylläki nyt pistää ne itsemurha ajatukset pois ja yrittää uudestaa tuhannen kerran saavuttaa jotakin minkä vuoks elää. Hassua miten toi sun vastaus jotenki sai mut tajuamaan jotakin :) Päässä vaan pilkahti jokin :D
hyvä että oli iloa. En mäkää haluu kuolla aina... mut juuri se että asettaa jonku minkä taki kannattaa elää on aika hyvä juttu
Aseta tavoitteeksi ohittaa Bill Gates. Rupea vaikka kusettamaan muitakin ihmisiä siitä, että masennus on sairaus ja tee pätäkkää myymällä lääkitystä ja neuvontaa.
Ei varmasti lopu työ kesken :)
Mulla on just ton tyyppisiä tuntemuksia joka päivä. Mikään ei tuunu miltään, tuntuu ettei ketään kiinnosta ja ei oo muutenkaan ketään. Kaikki ihmiset alkaa tuntua yhä etäsemmiltä. Ennen mä pystyin esim viettämään hauskaa aikaa perheen kanssa, nykyään sekään ei onnistu. En tiedä miks oon vielä elossa mutta tiedän toisaalta itsemurhan seuraukset. Sen takia en voi toteuttaa kuitenkaan sitä. Mulla ei oo koskaan todettu mitään masennusta, mutta sitä tän on pakko olla. Tää on kestäny jo jonkun aikaa...
Mulla ois vielä koko tulevaisuus edessä, ikää kun on vasta 16v.en vaan tiedä mitä ees odotan tulevaisuudelta.
Mut kuitenkin jaksamista sulle ja toivotaan että asiat menis vielä hyvin :)
maksamisii... hmm. eiku jaksamisii. mä olen vasta puolen vuoden päästä 16
Voi luoja, aina välillä pienen hetken mulla on sellanen "Jippii, nyt kyllä alotan elämään täysillä!" -olo ja ajettelen että mikäs angsti mulla on taas ollu päällä hehe. Mutta vähänku siinä intoilen elämisestä, tajuan että vaikka mitä tekisin mun elämästä ei voi saada jännittävää ja sellasta minkä haluaisin, ei sitten millään.
Tänäänki päätin taas alottaa ilosempana elämän ja lähin kaverin kaa kaupungille pyörimään mutta jo ihan pian mulla oli kamalan sumunen olo, halusin vaan kotiin ja muutenki teki vaan mieli nukahtaa siihen maahan. Kotiin päästyä en ollu elämäniloa nähnykkää. Sitten en ookaa tehny mitään.
Mitä hemmettiä mä teen sitteku syysloma loppuu? Koulussa pitäs jaksaa olla/jutella kavereitten kanssa ja muutenki opiskella.
toi kuulostaa ihan samalta ku mullakin. Kohta loma loppuu ja juu on kivasti läksyä tullu ja juu en aio tehä ku kiinnostus ei riitä... Mut juuri tuo koulussa olo ja se ku yrittää näytellä et asiat on hyvin... se vie ihan helvetisti voimia. En mä mitää hyvää neuvoa osaa sanoa mut pakko se on kuitenki yrittää jaksaa ainaki elää... Vaikka ei tätä kotona lojumista oikee elämiseks voi sanoo.
Mulla on kanssa toi että kun aloitan jotain uutta esim nyt opiskelut, olen intoa ja motivaatiota täynnä. Mutta sitten aina tulee tämä masennus ja pilaa kaiken. Nyttenkin opinnot on menneet hyvin mutta nyt tämä syksy tuo tuon masennuksen mukanaan. Aamullakaan en jaksanut lähteä kouluun. Näin on käynyt jo liian monena aamuna. Mua masentaa ja ahdistaa ja haluan piiloutua kämppääni neljän seinän sisälle. Pidän puhelimet yms. kiinni. Ei kiinnosta edes nähdä kavereita. Nyttenkin kaikki tuntuu ihan yhdentekevältä, että ei mitään väliä yhtään millään. Nää masennukset on pilanneet mun elämän, en saa mitään tehtyä kunnolla kun loppuu voimat jossain vaiheessa. Se sitten luo lisää masennusta ja ahdistusta. Olen miettinyt usein sitä yhtä tapaa lopettaa kierre sitä lopullista.
Voin, "pääsin housuihis" hetkeksi eli olen elämässäni saanut tosi monta kertaa kanssa näitä tiloja! Hei, mä oon vielä hengissä kuitenkin, poukkoillen vuoristorataa tullut jos keski-ikään asti.
On hirveä olo toi, juu! Siinä pelkää, että putoaa ja sekoaa ja mitä tahansa. Maailma kaatuu päälle. En käy nyt neuvomaan, ilmoitan vain, että ymmärrän. Haluan myös sanoa, että jos olet ennenkin kestänyt tämmösen montun, kestät nytkin ja jokin ratkaisu ja valonpilke on taas tulemassa.