Minä en ole koskaan ollut yksi niistä ihmisistä, jotka ihastuvat helposti. Tapasin sattumalta tuttavani vuosien takaa, vuosien mittaan olemme pitäneet satunnaisesti yhteyttä, kyselleet kuulumisia. Emme koskaan ole tunteneet kunnolla. Tapaamisemme jälkeen aloimme yhtäkkiä pitää tiiviimmin yhteyttä, kuin huomaamatta siitä tuli joka päiväistä. Keskustelut sujuivat luontevasti, kuin olisimme tunteneet aina. Oli naurua ja mukavia aiheita, mutta myös kyyneliä ja vakavaa keskustelua. Lopulta myönsimme molemmat, että ihastumisen puolelle tässä on ajauduttu. Seurustelemme molemmat, ja ahdistuimme tilanteesta, ei tämän tällaiseksi pitänyt mennä. Molemmista oli kuitenkin mahdoton ajatus luopua päivittäisistä juttutuokioistamme. Olemme molemmat melko epäonnistuneissa suhteissa, ja saamme lohtua toinen toisistamme. Yhteydenpito on jatkunut, ja ainakin minun tunteeni syvenevät päivä päivältä, mutta emme ole enää aiheesta keskustelleet. Yritämme pysyä järjen rajoissa, tässä kun ollaan suhteessa molemmat.
Oman kumppanini välinpitämättömyys saa minut väkisinkin ajattelemaan, että millaista olisi jonkun toisen kanssa. Hänen kanssaan.
Onko kukaan kamppaillut samanlaisessa tilanteessa? miten asiat lopulta menivät? Onko tämä oikeaa ihastumista vai jännityksen hakemista, mukavaa päiväunelmointia toisenlaisesta elämästä? Mitä tässä pitäisi tehdä, tuntuu etten missään nimessä enää uskaltaisi tavata häntä, en mene vannomaan mitä tapahtuisi, enkä haluaisi pettämäänkään alkaa.
Oman kumppanini välinpitämättömyys saa minut väkisinkin ajattelemaan, että millaista olisi jonkun toisen kanssa. Hänen kanssaan.
Onko kukaan kamppaillut samanlaisessa tilanteessa? miten asiat lopulta menivät? Onko tämä oikeaa ihastumista vai jännityksen hakemista, mukavaa päiväunelmointia toisenlaisesta elämästä? Mitä tässä pitäisi tehdä, tuntuu etten missään nimessä enää uskaltaisi tavata häntä, en mene vannomaan mitä tapahtuisi, enkä haluaisi pettämäänkään alkaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuuntelehan syräntäsi mitä se sanoo ja tee päätös sitten - parempi elämä sekin kuin tämä tällainen - jota ei voi enää elämäksi edes kutsua kuin hetkittäin....pätkittäin... parempi kuitenkin yksin yksin kuin kaksin yksin, tai yksin kuin kaksin huonossa suhteessa. Ja asukaa erillänne ja vain tapailkaa ja naikaa...eipä ehdi kyllästyä:)
olet JO eronnut ,sun vai täytyy viedä se "erosi"päätökseen ,sen vain olen kuullut että suhteesta toiseen hypääminen ei ole järkevää ,joten ota omaa aikaa ennenkuin aloitat jotain uutta!
kumppanisi kanssa? Onko hänessä vielä niitä piirteitä mihin ihastuit? Onko kyseessä vain hetkellinen ihastuminen vai tuntuuko, että elämästä puuttuisi iso palanen ilman tuota toista. Vaikeita kysymyksiä.