Mielivaltaa ja sortoa...

Antakaa palautetta ja kertokaa, mikäli olette joutuneet samanlaisen kohtelun uhriksi. Saitteko oikeutta, millä keinoilla? Tuntuu, että autokauppiaat ovat todella häikäilemättömiä ja lait eivät heitä koske. Onko kuluttaja todella näin voimaton? Itse ainakin aion viedä asian loppuun asti.

TAPAUKSENI:

-Mustan auton koko oikea sivu, konepelti ja katto täynnä kesäauringossa tai pimeässä valon osuessa "valkoista hologrammi/ revontuli-ilmiötä. Ruman näköistä.
-Lisäksi ed.mainituissa kohdissa selvää pyöreänmallista säännöllistä naarmua, UUDESSA AUTOSSA. Selvisi, että naarmut olleet jo Hangossa, missä uudet autot maahantulotarkastetaan. Niitä siellä hiottu/kiillotettu.
-Myyjä (Jurvakainen Oulussa) väittää, ettei tiennyt niistä ennen luovutusta. Hanko kuitenkin ilmoittanut heti maahantuojalle, maahantuoja ei ASIANAJAJANSA neuvosta vastaa, ovatko he ilmoittaneet jälleenmyyjälle eli Jurvakaiselle... Aika erikoista!!!

-Epäilen että on, eli myyjä möi virheellisen tuotteen virheettömänä, petos?

Reklamoimme välittömästi mutta vieläkin (yli 8kk) kaupasta, liike ei suostu antamaan virheetöntä tuotetta tilalle. Autoa "korjailtiin" 3,5 kk ja ei tulosta.

Asia taitaa mennä rikosilmoitus asteelle ja oikeuteen, koska jälleenmyyjä ja maahantuoja vitkuttelevat asian kanssa ja eivät vastaa edes e-maileihin.

Jarrulevyt meni ensin 2kk kaupasta ja sitten uudet jarrulevyt 1 kk korjauksesta.

Jälleenmyyjä ja maahantuoja salailevat jotain ja tahallisesti ovat pitkittäneet asian hoitoa. Nyt he tekevät kaikkensa, jotta uutta autoa ei minulle tilattaisi, vaikka kuluttajansuojalaki näin edellyttää.
3766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...anna periksi asiassa!!!! Ei muuta kuin oikeuteen!!!!!! Kumma jos eivät syytä naarmuja tulleeksi niistä 17 tuumaisista "M3" vanteista :)

Äänestä

ddd

Äänestä

Hanki hyvä loijjeri ja juttu oikeuteen. Vastapuolihan odottaa että rikos vanhenee! Suomalaiset ovat liian nöösejä pitämään oikeuksista kiinni. Ei kärsimys jalosta, se katkeroittaa, vaikka ev.lut.kasvatus on muuta opettanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PETETTY! kirjoitti:

Antakaa palautetta ja kertokaa, mikäli olette joutuneet samanlaisen kohtelun uhriksi. Saitteko oikeutta, millä keinoilla? Tuntuu, että autokauppiaat ovat todella häikäilemättömiä ja lait eivät heitä koske. Onko kuluttaja todella näin voimaton? Itse ainakin aion viedä asian loppuun asti.

TAPAUKSENI:

-Mustan auton koko oikea sivu, konepelti ja katto täynnä kesäauringossa tai pimeässä valon osuessa "valkoista hologrammi/ revontuli-ilmiötä. Ruman näköistä.
-Lisäksi ed.mainituissa kohdissa selvää pyöreänmallista säännöllistä naarmua, UUDESSA AUTOSSA. Selvisi, että naarmut olleet jo Hangossa, missä uudet autot maahantulotarkastetaan. Niitä siellä hiottu/kiillotettu.
-Myyjä (Jurvakainen Oulussa) väittää, ettei tiennyt niistä ennen luovutusta. Hanko kuitenkin ilmoittanut heti maahantuojalle, maahantuoja ei ASIANAJAJANSA neuvosta vastaa, ovatko he ilmoittaneet jälleenmyyjälle eli Jurvakaiselle... Aika erikoista!!!

-Epäilen että on, eli myyjä möi virheellisen tuotteen virheettömänä, petos?

Reklamoimme välittömästi mutta vieläkin (yli 8kk) kaupasta, liike ei suostu antamaan virheetöntä tuotetta tilalle. Autoa "korjailtiin" 3,5 kk ja ei tulosta.

Asia taitaa mennä rikosilmoitus asteelle ja oikeuteen, koska jälleenmyyjä ja maahantuoja vitkuttelevat asian kanssa ja eivät vastaa edes e-maileihin.

Jarrulevyt meni ensin 2kk kaupasta ja sitten uudet jarrulevyt 1 kk korjauksesta.

Jälleenmyyjä ja maahantuoja salailevat jotain ja tahallisesti ovat pitkittäneet asian hoitoa. Nyt he tekevät kaikkensa, jotta uutta autoa ei minulle tilattaisi, vaikka kuluttajansuojalaki näin edellyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu