Mikä pönkittää egoa?

Onko suurikokoisten koirien omistajat usein narsisteja? Halutaanko sillä herättää huomiota ja nostaa omaa egoa? Miten narsistit mahtavat kohdella lemmikeitä, noin yleisesti? Mitä muita egoa pönkittäviä asioita olette huomanneet narsisteilla olevan?
52206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miehellä moottoripyörä ja iso auto. Naisilla iso koira, vimpan päälle tukka ja muotikuteet.

Äänestä

Jos narsisti ottaa koiran niin olettaisin että suuren. En silti usko että suurien koirien omistajat ovat usein narsisteja koska isoista koirista on myös iso vaiva ja narsistit ovat usein laiskoja ja loisia jotka eivät koiraa viitsi hoitaa sen enempää kuin mitään muutakaan.

Tunnen narsistin joka harrastaa isoja koiria mutta ei hän niitä itse hoida, perhe on sitä varten. Ensimmäinen koira otettiin kun narsisti visioi kuvan onnelisesta perheestä joka yhdessä, narsistin asiantuntevalla johdolla, huolehtii koirasta. Toinen sitten otettiin perheen vastustuksesta huolimatta, tai juuri sen takia. Perhe toki nikkotelee mutta hoitaa jotenkin koirat koska ovat niihin kiintyneet eivätkä halua eläinten kärsivän. Narsisti keskittyy "koiraihmisen" rooliinsa ja uusiin "ystäviin" joita on harrastuksen kautta saanut. Jos koirasta tulee ongelmia, jotka voisivat luoda tahran narsistin julkisivuun, niin koiranhan voi hävittää. Jos perhe tai koira kärsii niin se ei narsistia kiinnosta, ellei se näy häiritsevästi ulospäin.

Mielikuva varakkuudesta, vallasta, älystä ja tärkeydestä ovat kantava voima narsistille ja tuota kuvaa rakennetaan mitä mielikuvituksellisin keinoin. Kaikki pitää olla suurta, kimaltavaa, laatumerkkiä jne. Vaikka narsisti eläisi oikeasti köyhyydessä niin tämä pistää viimeiset rahansa merkkituotteeseen kuvitellen että köyhyys näin peittyy ja kaikki kadehtii. Rikkaita ja tunnettuja ihmisiä kuuluu aina narsistin kavereihin. Internet on narsistille loistava väline. Nettiin voi laittaa juuri sopivia tarinoita luomaan oikeaa mielikuvaa ja sopivasti rajattuja/muokattuja valokuvia tukemaan sitä. Kuinkas sattuikaan että lasten kuvien taustalle osui (naapurin) auton keulan tähti tai (anopin) uima-allas. Narsistin herkempää ja taiteellisempaa puolta tuovat julki upeat järvimaisemat (kaverin mökiltä) sekä lähikuva ruusujen kukkaloistosta (kälyn kukkapenkissä). Välillä kirjoitetaan syvällisiä pohdintoja elämästä (jotka löytyvät yllättäen jonkun muun kirjoittamana muualta). Jos narsistilla menee vähän huonosti niin sitten otetaan läheisyyttä niihin "kavereihin" joilla menee vielä huonommin ja haetaan vauhtia sitä kautta.

Äänestä
  • Kun keskittyy pelkästään narsistiin henkilönä, ja unohtaa hänen aiheuttamat kärsimykset muille, niin toki tuo illuusioiden luonti on omalla tavallaan hyvin kiehtovaa. Pyrimme vaikuttamaan mielikuviin kaikki, mutta narsisti vienyt sen paljon pidemmälle. Ja tuntuu itse oikeasti uskovansa luomiinsa illuusioihin. Varmastikin narsistit eroavat toisistaan siinä, kuinka uskottavia illusioita he luovat. Minun "lähinarsisti" ei ole ihan kauhean taitava tuossa ja en ole voinut olla nauramatta hiljaa itsekseni hänen läpinäkyvyyttään. Siis jotain iloa narsististakin;) Nauru kyllä loppuu lyhyeen kun katson narsistin laihtunutta ja ahdistunutta puolisoa sekä lapsia mustine silmänalusineen.

    Illuusiossa sinänsä ei kai ole mitään pahaa, jos se ei vahingoita ketään. Narsistin illuusio perustuu paljolti hyväksikäyttöön, itsensä ylentämiseen muita alentamalla. Narsisti käyttää kopiointia ja matkimista. Narsisti elää illuusiossa koko ajan ja uhraa surutta "ystävänsä", puolisonsa ja lapsensa tuon illuusion takia.

    Äänestä

Olemassa narsisteja, joilla on iso koira ja pieni koira. On olemassa myös narsisteja, joilla ei ole koiraa ollenkaan...on vaan sähköjä sytyttävä vesipuhveli, joka ei halua syödä pimeässä - sellaisella jutullahan sitä pääsee oikein maailmankuuluksi! Tämmöisen olen huomannut.....
:D

Äänestä

Ei ole mitään ulospäin näkyvää varmaa tunnusmerkkiä. Paljon riippuu siitä, mitä tekijöitä narsku elämässään painottaa ja mihin hänellä on varaa kulloisessakin elämäntilanteessa. Varmaa on, että narsisti ei koskaan suostu hukkumaan massaan tai sulautumaan tapetteihin. Ainakin puheet ovat liki aina suureellisia, samoin eleet ja reaktiot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


"terve mieli" kirjoitti:

Onko suurikokoisten koirien omistajat usein narsisteja? Halutaanko sillä herättää huomiota ja nostaa omaa egoa? Miten narsistit mahtavat kohdella lemmikeitä, noin yleisesti? Mitä muita egoa pönkittäviä asioita olette huomanneet narsisteilla olevan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu