Ei löydy sellaista päivää, jolloin kepulit ei lataisi tuutin täydeltä p... julkisesti. Viimeisinpänä Keva-Kauppinen.
Ensin herra sanoo, että ei ole tavannut Novan ja KMS:n porukkaa. Sitten Kevan papereista ilmenee, että on tavannut ainakin 13 kertaa. Selviää myös asiakirjaväärennökset, joissa Kauppinen on poistanut Novan ja KMS:n edustajien nimiä edustustilaisuuksien osallistujalistoilta.
Kepulien kannattajat tapaavat sanoa muiden tekevän samaa. Oikeassa ovat. Muu maailma ei ole täysin rehellinen ja kepu täysin epärehellinen. Puolustus on kuitenkin niin hutera, että sellaista voi vakavalla naamalla odottaa vain niiltä, jotka uskovat näitä omien sanojensa mukaan erittäin huonomuistisia ihmisiä. Kuulostaisi normikansalaisen puolustuksena oikeudessakin tosi vakuuttavalta: Päätin ryöstää pankin, koska muutkin ovat tehneet samaa. Olen siis yhtä syytön kuin kuka tahansa. Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että jonkun muun tekemä rikos ei oikeuta muita tekemään rikoksia!
Kepulla näitä kusetuksia tulee ilmi korkeimmalta tasolta alkaen ehtymättömänä virtana. Jos tämä ei kerro puolueeseen pesiytyneestä läpimädästä toimintatavasta ja moraalittomuudesta, niin mikä sitten! Kertokaa joku viisas, mitä suomalaisessa politiikassa oikein pitää tehdä, jotta on kansan mielestä toiminut liian epärehellisesti? Ei taida sellaisia tekoja löytyä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
On helppo luvata kaikenlaista kansalle ja porskuttaa eteenpäin vanhoilla meriiteillä ja isolla puolueorganisaatiolla. Sitten kun on valtaa niin tuntuvat ottavan siitä kaiken irti. Kansalle ei jää mitään. Samanlaisia ovat kaikki.
Pitää kyllä paikkansa, että demarit ovat jakamassa "yhteistä hyvää" huolehtimatta lainkaan siitä kuinka se (yhteinen hyvä) tehdään. Tarkoitukseni on nyt kuitenkin kiinnittää huomio tähän poskettomaan kieroiluun, jota kepulit ammattimaisesti tekee. Tulee ihan mieleen Lahden hiihtokisat. Vaan ihmekös tuo, kun juuri kepuliporukoista ne hiihtäjät löytyy.
Koko poliittista järjestelmää tuskin voidaan noin vain lakaista. Kannattaa yrittää huolehtia siitä, että kieroin klikki saadaan hävitettyä.
Ymmärrän halusi kiinnittää huomiota vain yhden kieron puolueen tekemisiin. Olet median uhri. Tarkemmat ovat huomanneet että samalla tavalla ja ehkä rajumminkin monet demarit ovat vetäneet säätiötukia (RAY:n rahaa) ja kaupunkien tukia. Sinä kiinnität huomiota vain siihen mitä media haluaa korostaa vaikka pitäisi tasapuolisesti tuomita kaikki kieroilijat jos haluaa kieroilun tuomita.
Olen samaa mieltä, kieroin klikki pitäisi saada hävitettyä mutta erimieltä olen siitä mikä se kaikkein kieroin on.
Olen huomannut demarien tuet monesta suunnasta aina sairaanhoitopiirejä myöten. Rikollista toimintaa sekin. Demarit eivät ole silti lähteneet kierojen selitysten tielle kepulien tapaan. Kusetukset eivät myöskään ole olleet niin niin rikollisia, että poliisi olisi katsonut asiakseen tutkia niitä.
Ihmettelen kyllä miksi esim. AY-tukien laillisuus ei aiheuta automaattisesti poliisitutkintaa. Tietääkseni jäsenten tietämättä jäsenmaksuja ei saa käyttää puolueiden (vasurit) tai ehdokkaan (Halonen) tukemiseen. Lahjaverosta ei näytetä piittaavan. Milloinkohan Halonen aikoo maksaa 400 000e tuestaan lahjaveroa? Eikö hän asianajajana todellakaan tiedä verosta tai siitä, että AY-liike ei saa käyttää (verovähennyskelpoisia) jäsenmaksujaan hänen tukemiseensa?
Mediassa on pidetty kepua reippaasti esillä, kuten sanoitkin. Yksi syy voisi olla muita rikollisempi toiminta ja toinen edustajien "värikkyys". Ovat tarpeeksi paatuneita/hölmöjä antaakseen medialle mitä se haluaa eli skandaalinkäryisiä ja naurettavan läpinäkyviä valheita. Toki esim. Jungerin punikkitausta voi vaikuttaa osaltaan.
Demarit ovat ehkä eniten etuoikeutettuja kaikenlaisiin rahoihin. Heiltä ei yksinkertaisesti edes vaadita selityksiä kuten kepulaisilta koska media on liian vasemmistolainen. Siksi selityksiä ei ole esitetty ja pokka pitää.
Joku taho haluaa kepusta ainoan syyllisen jotta homma saisi jatkua samalla tavalla muiden osalta. Kepusta tietysti tulee suurin syyllinen kun asiaa toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Median vasemmistolaisuus ihmetyttää kun katsoo puolueiden kannatusprosentteja. Miksi vasemmisto on demokratian vastaisesti saanut pitää ylivoimansa median keskeisissä paikoissa vaikka kannatus on laskenut huimasti?
Demarit ovat olleet vallassa pitkään viimevuosia lukuunottamatta. Ennen Vanhasen aikaa oli "värisuora". Pressa, pääministeri ja ulkoministeri. Samaa tahtia ne varmaan napsi alemman tason vakanssejakin itselleen. Kun poliitikot jollein omalle hepulle homman antaa, niin se on yleensä pitkäaikainen palkkiovirka.
Oikeisto ei ole yhdistänyt voimiaan ja vasureita suurempi kannatus on jäänyt realisoimatta. Pitkään oli niin, että demarit valitsi aina suurimpana puolueena hallituskumppaniksi kokoomuksen tai kepun. Tällöin demarit pystyivät myös kiristämään neuvotteluissa kunnon ehdot itselleen. He valitsivat sen oikeistopuolueen, joka oli myöntyvämpi.
Demarien kannatus on ollut laskussa. Ehkä kansa on viimeinkin ruvennut tajuamaan, että pelkästään yhteistä pottia jakamalla ei pitkälle pötkitä.
Siitä olen samaa mieltä, että demareita ei tosiaan ole kovisteltu tai yritetty ottaa tilille tempuistaan.