Mulla todettiin 11-vuotiaana vakava epilepsia. En tiennyt oikee mikä se oli mut jouduin olee sairaalassa 3 päivää tutkittavana (EEG,Magneettikuvaus yms yms..) En saanut lääkkeitä heti mutta sain sos-passin. menin kouluun viikkoa myöhemmin ja oppilaat tuli mun luokse ja kysy: ooks sä joku vammane??!! mun mummolla on tollane!!? yms... vihasin sitä. mulla ei oikeastaan ollut koulussa yhtään kaveria ja olin tosi yksinäinen.
Kerran heräsin sängystä ja nousin ylös nopeasti koska luulin et myöhästyn koulusta... noh.. päähän sattu nii et oksensin lattialle ja melkein putosin. ja kun katsoin kelloa niin se näytti klo 8 ILLALLA. Olin saanut 7 isoa kouristuskohtausta enkä tajunnut oikee missä olin vaikka olin omassa kotonani. ensimmäiset sanat olivat: "Missä on vessa?"
vuonna 2006 muutimme pois toiseen kaupunkiin ja sain siellä heti lääkkeet ja lisää neuvontaa. Mulla kokeiltiin paljon eri lääkityksiä ja nyt mulla on aikuisten annos Trileptalia ja Keppraa (yht. 2200mg)
tämä on 9. lääkitys. Aiemmat lääkitykset olivat TODELLA outoja. Yhdestä laihduin 6 kg kahden viikon sisällä,toisesta sain hallusinaatioita (kuulin ääniä ja näin hahmoja) kolmas muutti persoonallisuuttani yms..
Nykyään lääkkeet on ihan ok mut mulle tulee aina kauhee "lääkepöhnä" lääkkeidenoton jälkeen ja sillo on TOSI huono olo :s Nykyää tilanne on paljon parempi koska mulla on täällä kamui ja hyvät lääkärit. (:
Ois kiva kuulla teidän tarinoita.
Kerran heräsin sängystä ja nousin ylös nopeasti koska luulin et myöhästyn koulusta... noh.. päähän sattu nii et oksensin lattialle ja melkein putosin. ja kun katsoin kelloa niin se näytti klo 8 ILLALLA. Olin saanut 7 isoa kouristuskohtausta enkä tajunnut oikee missä olin vaikka olin omassa kotonani. ensimmäiset sanat olivat: "Missä on vessa?"
vuonna 2006 muutimme pois toiseen kaupunkiin ja sain siellä heti lääkkeet ja lisää neuvontaa. Mulla kokeiltiin paljon eri lääkityksiä ja nyt mulla on aikuisten annos Trileptalia ja Keppraa (yht. 2200mg)
tämä on 9. lääkitys. Aiemmat lääkitykset olivat TODELLA outoja. Yhdestä laihduin 6 kg kahden viikon sisällä,toisesta sain hallusinaatioita (kuulin ääniä ja näin hahmoja) kolmas muutti persoonallisuuttani yms..
Nykyään lääkkeet on ihan ok mut mulle tulee aina kauhee "lääkepöhnä" lääkkeidenoton jälkeen ja sillo on TOSI huono olo :s Nykyää tilanne on paljon parempi koska mulla on täällä kamui ja hyvät lääkärit. (:
Ois kiva kuulla teidän tarinoita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aika pahan kuulosia oireita. Ootko minkä ikänen nyt? Halusit kuulla tarinoita, joten... Oon ite nyt 16-vuotias, mun toistaseks diagnosoimattomat kohtaukset alko 4-6 luokkien välillä. Ihmettelin kohtauksia, joissa päässä pyöri vanhat, aikasemmin tapahtuneet asiat. Nykyään tiiän niitten nimeks deja vu-kohtaukset. Kerran oon myös oksentanu kohtauksen aikana. Kohtauksia tulee edelleen, oon poissaoleva, en tajuu, jos joku puhuu mulle tai en reagoi, mulla on huono olo (ilman oksentelua) ja kohtauksen mentyy ohi saatan kysyy, missä oon. Moneen vuoteen en kertonu kohtauksista just kellekkään, vaan kaveri ja sen kaveri ties ja nyt myös kouluterkkari. Kävin vko sit terveyskeskuksessa ja nyt oottelen aikaa jatkotutkimuksiin.
Aika sekava teksti tais tulla...
no kiva.. :S täytin just 15 vuotta..
Hei!
Olen 27-vuotias ja mulla on sama lääkitys ja lapsesta lähtien aluksi diagnosoimaton epilepsia. Mun kohtauksia ei ole vieläkään saatu kuntoon. Suurimmalta osin se liitty siihen, etten halunnut teini-ikäisenä myöntää koko sairautta vaan valehtelin lääkäreille, että kaikki on hyvin. Varmaan mä tein niin, koska mua hävetti koko asia, enkä halunnut kuulua "niihin" eli jotenkin sairaisiin tai vähemmän kokonaisiin ihmisiin...
Mua pelotti kamalasti tämä sairaus, joka on mun sisällä enkä mä mahda mitään kun se valtaa ruumiin. Mua pelotti se, että voinut kontrolloida itseäni ja tavallaan pelottaa vieläkin, mutta olen alkanut ajatella asiaa myös toisin. Mä oon ammatiltani taitelija, teen teatteria ja kirjoitan, epilepsiasta on tullut myös mun yksi työkalu. Olen tehnyt siitä esityksiä ja kirjoittanut erilaisia juttuja.
En tiedä ymmärrätkö, mutta musta tuntuu, etten olisi tämä ihminen jos mulla ei olisi tätä epilepsiaa. Vaikka mä edelleenkin pelkään ja vihaan koko sairautta ja toivon, että lääkitys saadaan kuntoon, että voin tehdä lapsia, ettei sairaus pahene, että voisin elää normaalin elämän jne, niin musta tuntuu myös samalla, että saan kokea tai "tietää" jotain mitä kukaan "terve" ei koskaan saa. Kyllä, siihen liitty paha olo ja tajuttomuus, mutta myös paljon muuta, niin kuin varmaan tiedät.
Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta mun mielestä meidän pitäis seistä ylpeinä tän sairauden kanssa. Tietysti elämäntavat pitää olla kunnossa ja kohtauksien pitää pysyä poissa, mutta sairauden alle ei voi, ei saa, eikä pidä musertua ja masentua. Ennen epileptikot olivat yhteisön arvostetuimpia. Meidän uskottiin parantavan muita ja lähettävän viestejä muista maailmoista ja pystyvän korkeampaan taiteeseen kuin muut. Meidän uskottiin olevan jotenkin pyhiä. Näin ei varmasti ole, mutta eipä me muita alempiakaan olla.
Sitä paitsi Pentti Saarikoski on sanonut että: "Jokaisella on tämänsä". Minun "tämä" on epilepsia.