Isovanhemmat suosivat yhtä lastenlasta?

Vieläkin monessa suvussa suositaan poikalasta enemmän kuin tyttöä. - Itsekin yritin olla tasapuolinen tyttöjen ja pojan suhteen äitinä, mutta sisareni sanoi minun suosineen aina poikaani. Itse en edes myönnä sitä, koska kuvittelin olevani tasapuolinen kullekin lapselle.

Olin äitini vanhempien eka lapsenlapsi, asuttiin melko lähellä toisiamme kun olin lapsi. Pikkusiskokin syntyi mutta minä olin silti se "ykkönen" heille. Sanoivat ihan suoraan, että minä olen erityisen tärkeä ja rakas, kun olin ensimmäinen ja aina mummin ja ukin tyttö :) Tulihan heistä poikienkin isovanhempia, mut tilanne ei muuttunut. Toki rakastivat kaikkia lapsenlapsiaan, mutta minä olen aina ollut eniten heidän kanssaan tekemisissä. Nykyään olen jo nuori nainen ja tilanne on sama. Muita lapsenlapsia kun ei kauheasti kiinnosta viettää isovanhempien kanssa aikaa.

Eipä ainakaan meidän perheessä ollut eroa sukupuolella. Johtunee hieman ehkä siitäkin, että isovanhempani eivät saaneet poikalasta, joten suvun nimeä ei jatka kukaan. Syrjiminen ja suosiminen on väärin, vaikka erityistä huomiota sainkin.

olin myös se mummon ei-suosikki. Serkkuani hän aina kehui ja minua mollasi. Veljeni ja muut serkkuni jäivät lähes kokonaan kommenttien ulkopuolelle, vain minua, inhokkia, ja serkkuani, suosikkia, hän kommentoi jatkuvasti. Me olemme molemmat tyttöjä ja poikia oli myös, joten sukupuoli ei vaikuttanut hänelle millään tavoin. Ja asetelma oli se, että mistä tahansa oli puhe, niin minä en osaa ja pysty ja jos jonkin asian satuin osaamaan, niin hänen mielestään olisi pitänyt osata tässä iässä jo paljon, paljon enemmänkin. (Ja ehkä osasinkin, mutta juuri sillä hetkellä ei tarvinnut leipoa leipää, vaan riitti kun siitä osasi leikata siivun.) Serkkutyttöni kirjettä hän luki ja HAISTELI jatkuvasti. Tai ainakin aina silloin kun minä olin siellä.

Omat vanhempani (lapsillani on vain nämä yhdet isovanhemmat elossa) eivät ole osoittaneet mielestäni mitään erityishuomiota kenellekään lapsistani. Pelkään silti vähän, että nuorimmaiseni, ainut tyttäreni, tulee pääsemään jossain vaiheessa suosikiksi, sillä he molemmat ovat toivoneet meille tyttöä niin paljon. Uskoisin, että osaisivat pitää täkeysjärjestyksensä omana tietonaan siten, ettei se heijastu lapsiin.

en ole kyseisten lasten äiti, enkä lapsi enkä isovanhempi, mutta erään nelilapsisen perheen ja heidän isovanhempiensa toimintaa läheltä seuranneena olen huomannut, että sekä isoäidillä että isoisällä on omat suosikkinsa. perheessä on 1 poika ja 3 tyttöä, kaikki ala-aste ikäisiä. isoisä suosii pienintä tyttöä, eikä ole oikeastaan ollenkaan tutustunut kunnolla muihin. isoäiti taas ei piittaa pienimmästä tytöstä ja keskimmäistä tytöistä hän suorastaa sorsii ja arvostelee, vanhinta tytöistä hän kehuu ja lellii, mutta tämä tyttöpä ei isoäidistä tykkääkään (en tiedä miksi), ei halua mummolaan vaikka muut menevät jne. ja siksi he eivät ole läheisissä väleissä mutta yhä ostaa parhaat joululahjat tälle tytölle, vaikkei rahalla rakkautta näytä saavankaan). Poikaa isoäiti kehuu ja lellii vaikka hän on kovin tottelematon usein, kun taas tytöille suuttuu pienestäkin jos eivät tottele. Poika siis on perheen toisiksi nuorin.

Vanhemmalla siskollani on useampi lapsi ja myös toisella siskollani on kaksi lasta. He kaikki kuusi ovat minulle tärkeitä ja olen ollut pienestä asti heidän kanssa paljon tekemisissä, olin teini ikäinen kun ensimmäiset syntyivät.

Nyttemmin heidän tullessa kouluikään ja siirtyessä lähemmäs yläastetta, huomaan että ei jokaiseen heistä voi suhtautua täysin samoin ja tuntea samoja tunteita heitä jokaista kohtaan - eihän kukaan työpaikalla tai koulussakaan pidä yhtä paljon kaikista ympärillä olevista työkavereista, siihen vaikuttaa ihmisten luonne ja se oletteko samalla aaltopituudella. Mielestäni myös sukulaisuus suhteissa on tärkeää muistaa, että tunteitaan ei voi hallita, toisten kanssa vain tulee paremmin toimeen kuin toisten, sitä on turha kieltää, mutta voi toki miettiä miten asia kannattaa esittää ja näyttää lapsille.

Itse olen erittäin läheinen yhden lapsen kanssa kuudesta. Yhden kanssa olen paljon tekemisissä kummiuden tähden ja meistä on tullut sitä kautta hyvät 'ystävät'. Kahden kanssa kuudesta olen ihan ok, mutta meillä on melko vähän yhteistä puhuttavaa tai tekemistä. Yhden kanssa meni ennen huonosti, mutta hänen kasvaessa, olemme alkaneet taas enemmän olla tekemisissä ja viimeisen kuudesta kanssa, emme juurikaan tee yhdessä mitään. Ja nämä erot on lähteneet lähinnä lapsista, ei minusta. Toiset tahtovat kylään ja tehdä asioita yhdessä, toiset eivät. Minusta se ei ole suosimista vaan normaalia elämää.

Kylläpä se tuntuu olevan aika ylseistä että niitä suosikkeja muodostuu. Sen nyt vielä sietää kun itse huomaa eriarvoisen kohtelun, mutta siinä vaiheessa kun lapsetkin huomaa että he ovat isovanhemmille eriarvoisia.

Mutta toisaalta kysehän on ihmisistä ja eri ihmiset tulee eritavalla toimeen keskenään.