Miksi ihmeessä joku menee myymään koiranpennun vanhoille ihmisille (ja tarkoitan tässä nyt yli 70v.)?
Heillä ei yleensä riitä enää energiaa koiranpennun/nuoren koiran kouluttamiseen. Heillä voi olla vaikka kuinka kokemusta koirista, mutta eivät välttämättä pysty enää samaan mihin kykenivät 20-vuotta sitten. Kotia etsii jo aikuisiakin koiria, jotka ovat peruskoulutettuja ja rauhallisia....
Tiedän erään vanhan naisen, jonka piti saada koiransa kuoltua uusi koira ja samaa rotua kuin edellisetkin koiransa eli rotikka. Nainen ei saanut koiraa koulutettua, eikä kyennyt hallitsemaan koiraansa voimienkaan avulla vaan sitoi koiransa johonkin toisten koirien tullessa vastaan.
Lähistöllämme asuu vanha pariskunta sharpein kanssa ja tämä pariskunta hyvä esimerkki vanhoista höppänistä koiranomistajista. He pahentavat koiransa agressiivista käytöstä hössötyksellään, eikä kouluttamisesta ole tietoakaan. Koira on kuulemma vain pentu (kohta vuoden ikäinen) ja käyttäytyy siksi siten (siis todella hyökkäävästi muita koiria kohtaan). Vanhalla papparaisellakin on työn ja tuskan takana saada pidettyä tätä koiraa kiinni.
Ja muutenkin olen törmännyt lenkillä tähän outoon koiranomistajien puolustukseen koiriensa hyökkäävyydestä/remmi rähjäämisestä: tämä on vasta pentu/nuori. Itselläni ei yksikään koira ole ollut sellainen rähjääjä missään vaiheessa elämäänsä, ettei ole voinut ohittaa muita koiria samalla kävelytiellä. Tälläkin hetkellä minulla on vuoden ikäinen koira, joka ei siedä muita koiria iholleen narussa ollessaan, mutta se kävelee silti ihan kiltisti muiden koirien ohi välittämättä näistä.
Sanoisivat mielummin etteivät ole osanneet/pystyneet/viitsineet kouluttaa koiraansa pennusta alkaen, jos pitää alkaa oma-alotteisesti koiransa käytöstä jotenkin puolustelemaan...
Heillä ei yleensä riitä enää energiaa koiranpennun/nuoren koiran kouluttamiseen. Heillä voi olla vaikka kuinka kokemusta koirista, mutta eivät välttämättä pysty enää samaan mihin kykenivät 20-vuotta sitten. Kotia etsii jo aikuisiakin koiria, jotka ovat peruskoulutettuja ja rauhallisia....
Tiedän erään vanhan naisen, jonka piti saada koiransa kuoltua uusi koira ja samaa rotua kuin edellisetkin koiransa eli rotikka. Nainen ei saanut koiraa koulutettua, eikä kyennyt hallitsemaan koiraansa voimienkaan avulla vaan sitoi koiransa johonkin toisten koirien tullessa vastaan.
Lähistöllämme asuu vanha pariskunta sharpein kanssa ja tämä pariskunta hyvä esimerkki vanhoista höppänistä koiranomistajista. He pahentavat koiransa agressiivista käytöstä hössötyksellään, eikä kouluttamisesta ole tietoakaan. Koira on kuulemma vain pentu (kohta vuoden ikäinen) ja käyttäytyy siksi siten (siis todella hyökkäävästi muita koiria kohtaan). Vanhalla papparaisellakin on työn ja tuskan takana saada pidettyä tätä koiraa kiinni.
Ja muutenkin olen törmännyt lenkillä tähän outoon koiranomistajien puolustukseen koiriensa hyökkäävyydestä/remmi rähjäämisestä: tämä on vasta pentu/nuori. Itselläni ei yksikään koira ole ollut sellainen rähjääjä missään vaiheessa elämäänsä, ettei ole voinut ohittaa muita koiria samalla kävelytiellä. Tälläkin hetkellä minulla on vuoden ikäinen koira, joka ei siedä muita koiria iholleen narussa ollessaan, mutta se kävelee silti ihan kiltisti muiden koirien ohi välittämättä näistä.
Sanoisivat mielummin etteivät ole osanneet/pystyneet/viitsineet kouluttaa koiraansa pennusta alkaen, jos pitää alkaa oma-alotteisesti koiransa käytöstä jotenkin puolustelemaan...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minkä ikäinen itse olet?
Ja tiedoksi, että elinikään ja terveyteen ei vaikuta vain ikä, vaan sitäkin tärkeämmin elintavat. Jos sinä olet herkutellut, ryypännyt ja laiskotellut itsesi possukuntoon, niin jotkin muut ihmiset silti voivat pitää parempaa terveysrytmiä.
voi olla että 40-vuotias ei kykene kasvattamaan pentua... Mutta puhuinkin etteivät vanhat yleensä/välttämättä kykene tähän. Enkä missään vaiheessa sanonut, että sen nuoremmat pystyisivät aina siihen.
Yli 70 vuotiaskin saattaa olla ihan ok kunnossa, mutta todennäköisemmin sen ikäisen terveydentila huononee yllättäen ja nopeasti kuin nuoremman. Poikkeuksia voi nuoremmissakin olla esim. sairauden aiheuttama terveydentilan huononeminen.
Harvoin yli 70-vuotiaalla ihmisellä on energiaa enää niin paljon, että jaksaa touhuta ja kouluttaa vilkasta pentua/nuorta koiraa (poikkeuksia tietenkin voi olla).
sinä oikeassa olet. Luulisi iäkkäällä itselläänkin raksuttavan sen verran, että miettisi kauanko koira elää ja mikä on oma odotettavissa oleva elinaika.
Aloittaja on oikeassa, mutta vain osittain. Hän taisi hiukan hypätä asian yli, kuten ruveta hössöttämään vanhusten ajatustenkäytöstä, vaikka siinä asiassa löytyy ongelmia niin nuorilta kuin vanhoilta. Kyllä minäkin tulevaisuudessa pistän jossain vaiheessa iän pisteeksi koiranpidolleni, mutta siihen on vielä aikaa. Mutta älykääpiöitä ja tyhmyreitä löytyy kaiken ikäisten keskuudesta, eivätkä läheskään kaikki vanhukset ole sellaisia. Mutta tosiaan, ikäihmisetkin saavat tehdä itse ratkaisunsa, tässä asiassa järjellä, kuten me kaikki tulevaisuudessa.
Vaari on 75, ketterä ko mikä. juoksee lenkit koiransa kanssa!
En edes minä. joka en ole 30 sitä jaksaisi tehdä joka päivä.
Että vähän kunnioitusta pliis.
"Sanoisivat mielummin etteivät ole osanneet/pystyneet/viitsineet kouluttaa koiraansa pennusta alkaen, jos pitää alkaa oma-alotteisesti koiransa käytöstä jotenkin puolustelemaan..."
Niin, tiesithän että kaikki eivät ole saaneet kouluttaa koiraansa pennusta alkaen, vaan ovat tarjonneet kodin kiertopalkinnolle/hylätylle haukulle. Näillä saattaa olla melko demonisiakin kokemuksia takanaan.
Muuten, sanoit että yksikään koirista joita sinulla on ollut ei ole ollut... ja että tällä hetkellä sinulla on vuoden ikäinen... Mitä siis olet tehnyt muille koirillesi? Kaikesta päätellen et ole vielä edes viittäkymmentä saati seitsemääkymmentä ikävuotta, joten kokemusta ei voi olla lukuisista koirista ellet...kiertopalkinnoiksi?
Ja niitä hössöttäjiä jotka eivät kouluta koiraansa löytyy joka ikäluokasta, nuorista jopa enemmän, lue vaikka aikasi kuluksi näitä koirapalstoja niin huomaat miten vaaleanpunaiset lasit voivat olla joillakin silmillä.
"Niin, tiesithän että kaikki eivät ole saaneet kouluttaa koiraansa pennusta alkaen, vaan ovat tarjonneet kodin kiertopalkinnolle/hylätylle haukulle. Näillä saattaa olla melko demonisiakin kokemuksia takanaan."
Tiedän ettei kaikki koirat ole olleet juuri sillä omistajalla pennusta asti ja ymmärränkin ihan hyvin, että ei ole helppoa alkaa kouluttamaan jo "piloille" mennyttä koiraa yhteiskunta kelpoiseksi ihan hetkessä. Mutta koska olen kulkenut näillä kulmilla aika kauan ja paljon, ja tunnen täältä koiraporukkaa jonkun verran, voin sanoa ihan varmasti, että näillä ihmisillä on ollut nämä koirat ihan pennusta asti, jotka ovat esittäneet minulle tämän "tämä on vasta pentu/nuori" -puolustuksen.
En puhunut, että minulla olisi ollut lukuisia koiria...useampi on kyllä ollut. Minulla on ollut koiria ihan nuoresta asti ja jokainen koirani on ollut ihan koko elämänsä minulla. Tällä hetkellä on tosiaankin vain yksi, kun edellinen koirani kuoli viime keväänä 10 vanhana.
"Tiedän ettei kaikki koirat ole olleet juuri sillä omistajalla pennusta asti ja ymmärränkin ihan hyvin, että ei ole helppoa alkaa kouluttamaan jo "piloille" mennyttä koiraa yhteiskunta kelpoiseksi ihan hetkessä."
Meille muutti vajaa vuosi sitten hyvin stressaantunut, aikuinen koira. Se aloitti rähjäämisen heti ulko-ovelta lähtien ja rähisi kaikelle mitä näki ja kuuli: ihmiset, pyörät, pensaat, linnut, jne. Koiraan ei saanut mitään kontaktia tai koiraa saanut rauhoittumaan millään muotoa. Se tuli ns. kovemmista käsistä ja meni aikaa ennen kuin koira oppi milloin meillä ollaan tosissaan, vaikka emme ääntä korotakaan tai huitaise/ läimäytä koiraa. Mutta se oppi herkistymään pienimmillekin eleille ja äänenpainoille, oppi luottamaan siihen että sen ei tarvitse ottaa kaikesta ympärillä tapahtuvasta vastuuta. Koira oppi rentoutumaan ulkona ja vieraiden ihmisten ympäröimänä, meillä koira oppi jopa leikkimään. Edelleen opettelemme, mutta "rähisemisen" (nyt jo heittomerkeissä, sillä enää ei voi rähisemisestä puhua -korkeintaan muutamasta haukahduksesta) kanssa pystyy jo elämään. Koira rauhoittuu ja hiljenee hyvin usein käskystä, joskus pelkkä käden kosketus ja silitys poskelta/ leuan alta riittää. Tärkeintä on ettei itse menetä malttiaan vaan pysyy tyynen rauhallisena, hyväksyy ettei koira vielä aivan täysin uskalla antaa vain olla, ja yrittää ymmärtää. Millekään muulle ei enää haukahtele, kuin vieraille koirille.
Minua hämäsi koiran meille tullessa juurikin se ajatus, mitä muut miettivät kun koirani ei osaa käyttäytyä ja kulkea sitä pientä pätkää lenkkipolulla ääneti ohitustilanteessa. Nolotti ja harmitti, ja oma nolostuminen ja harmi näkyivät välittömästi koiran käytöksessä alituisesti huonompaan suuntaan. Olen saanut kommenttia siitä miksi en vain karjaise koiralle/ kaada koiraa/ tee muutoin selväksi että käytös ei ole hyväksyttävää. Tai siitä miksi en kiellä koiraani. Kiellän kyllä, mutta teen sen omalla tavallani siten, minkä katson juuri tälle koiralle parhaaksi tavaksi toimia. Me harjoittelemme edelleen päivittäin. Jokainen ohitustilanne on omansa, ja vaikka yksi koira päästäisiinkin ohittamaan ääneti, ei se takaa että seuraavan kanssa olisi sama juttu. Tiedän mitä teen tunnen hallitsevani tilanteen ja koiran rauhoittelun avulla = koira luottaa ja turvaa minuun, uskoo/ hiljenee/ rauhoittuu pelkästä kosketuksesta. Mutta sitä kohtaan näen punaista kun joku ohikulkija katsoo minua ihmeissään "miksi et tee mitään, etkö osaa kouluttaa koiraasi, kyllä se minulla uskoisi". Ei se aina vain mene niin.
Töitä on saanut tehdä potenssiin miljoona tämän, jaloissani parhaillaan nukkuvan tytyn kanssa verrattuna selän takana lokoilevaan nuoreen urokseemme (joka oli meillä jo ennen toisen koiran tuloa). Uroksen kanssa ei ole koskaan ollut vastaavanlaisia ongelmia, enkä usko että niitä tuleekaan. Uros ei koskaan lähtenyt toisen koiran stressaamiseen ja rähjäämiseen mukaan. Se luottaa meihin ja meidän auktoriteettiimme aukottomasti, ja siksi sen kanssa on helppo elää. Toisaalta on todettava, että yhdessä eletty aika neidin kanssa on myös vastapainoisesti antanut paljon, aivan valtavasti. Vielä on matkaa eteenpäin, mutta hyvillä mielin jatkamme. Koira on upea pakkaus ja ehdoton rakkaudessaan, minun elämäni koira. Niin hyvässä, mutta ennenkaikkea pahassakin.
Nimim. Ennen nolostuin ja pahoittelin koiran käytöstä vastaantulijoille minäkin, enää en ikinä
Hieman yleistät vanhuksia kirjoituksessasi, sillä oma äitini on kohta 79-vuotias ja päivittäin käy monen kilometrin lenkillä koiransa kanssa, ja todellakin on haukkunsa kouluttanut niin hyvin että perustottelevaisuus on kunnossa.
Koira on vasta 5-vuotias, joten on täysin mahdollista että äitini kunto huononee ennen kuin koiran, joten olemme jo koiran hankkimisvaiheessa sopineet, että minä otan koiran huoltaakseni jos noin käy. Mutta äitini kunnon ja terveystilanteen huomioiden, taidan itse rapistua nopeammin kuin hän!
mieltä kanssasi, ei koiraa nuorille ja idiooteille! Koiran ottamiseen mieluusti alaikäraja ja se olisi alle kolmekymppiset eivät saisi omaa koiraa ollenkaan, koska ne useimmilla ei ole ollenkaan hallinnassa!
eli koiraa ei saa jos on syyllistynyt väkivaltarikoksiin tai vastaaviin sillä joka ihmisiä pieksee se myös eläimiä aina.Tutkittu juttu.Vaarini kulki aikoinaan metsällä 87 vuotiaaksi ja koira mukana ja hyvin niillä meni.
Kyllä on surullista katsoa, kun alkoholisti on ottanut koiran.
Pullon kanssa läträtessä unohtuu koiran hoito ja ruokinta ym.
Säälittää.
eilen näin, kun isäntä talutti rottis urosta, tulivat kaupasta. Isäntä seisahti ja kaivoi kassista kaljapullon ja otti ryypyt (en provoile). Kaljapullon olisi voinut avata ehkä siellä kotona vasta.
Koira on monesti myös syy miksi jaksaa henkisesti, sekä fyysisesti paremmassa kunnossa. Samoin tosin myös meidän nuorempien kohdalla -voin vain kuvitella kuinka lamaantuisin sohvan nurkkaan ellei koirien kautta saisi sisältöä elämään ja intoa lähteä liikkumaan syksyiseen metsään-. Olisi hyvin vaikea miettiä tulevaisuutta ja vanhuutta ilman hännän heiluttajaa tai useampaa. Tosin, kuten koirakuisk. kirjoittaa, oman jaksamisen mukaan ja resurssit huomioon ottaen. Vanhempana ihmisenä on ehkä luonnollista miettiä sitä, kuka koirasta pitää huolta jos jotain sattuu, mutta kyllä se mietintä on tehtävä jokaisen. Koskaan ei tiedä miten elämä heittelee, ja olisi typerää jättää toteuttamatta tarpeitaan/ haaveitaan vain siinä pelossa että mitä jos. Myös vanhempanakaan.
Kaikkien asiat eivät ole siten, kuin alkuperäisen kuvailemalla kahdella esimerkkitapauksella. Itse törmäsin viime syksynä vanhaan, varmasti yli 80vuotiaaseen mieheen nuoren, reilu vuoden ikäisen kultaisennoutajan uroksen kanssa. Se parivaljakko oli sulautunut yhteen, koira kulki rinnalla vapaana ja välillä kävi merkkaamassa aina palaten miehen luokse. Koira oli kuulolla vaikka mies puhuikin sille hiljaa, ymmärsi vaikka mies ei olisi sanonutkaan mitään. Miehen käynti oli jo hitaampaa, mutta katse ja mieli kirkas. Koko olemus säteili rauhallisuutta ja tyytyväisyyttä elämään. Samaa voin sanoa koirasta. En voinut kuin ihailla parivaljakkoa, totesin miehelleni tuolloin että haluan itse olla vanhempana aivan samanlainen! Toivon heille pitkää ikää ja yhteistä elämää, samoin kuin muillekin ihanille "vanhuksille" koirineen. :)
"Kyllä on surullista katsoa, kun alkoholisti on ottanut koiran.
Pullon kanssa läträtessä unohtuu koiran hoito ja ruokinta ym.
Säälittää. "
Mutta kyllä se on iloista katsottavaa silloin kun alkoholisti on ottanut koiran sitä varten että unohtaisi välillä se ryyppäämisen. Kun pullo unohtuu koiraa hoitaessa ja ruokkiessa. Sitäkin tapahtuu.
Uskotko? Minä uskon koska tiedän!
Ihan tapauksesta riippuvaa, järjen käyttöä siinäkin. Vanhempi ihminen voi miettiä, mikä on se oma jaksaminen koiran kanssa ja suhteuttaa asioita, niinhän sitä vastuulliset koiraihmiset tekevät koiranhankinnan kohdalla. Ettei ehdoin tahdoin kannata rollaattorilla liikkuvan ottaa bordercolliea kotiinsa taikka kaukasianpaimenkoiria laumana pihallensa. Mutta on toki myös oikein timmikuntoisia jane fonda- senioreita, samaten keskiverrompia senioreita jotka tekevät rauhallisempaa lenkkiä jne.
Ei voi olla totta että tällä vuosituhannella ei osata ajatella ja käyttää aivojaan. Koira on hyvin hyödyllinen kumppani vanhallekin ihmiselle. On seuraa, on pakko lähteä ulos. Näillä vanhoilla ihmisillä on ollut koiria jo varmasti paljon ennenkuin olit edes pilke vanhempiesi silmissä. Mikä tekee heistä avuttoman yhtäkkiä pennun kanssa?
Käy joskus näyttelyissä katselemassa esittäjiä. Englanti on hyvä esimerkki maa. Siellä vanhat rouvat kuljettavat hienosti kehässä jopa rotikoita. Viime kesänä näin Norjalaisen kasvattajan vinttikoirakehässä. Oli tullut ison lauman kanssa ja esitti koiransa niin että minua paljon nuorempaa hirvitti ja hengästyin jo pelkästä katselusta.
Kasvattaja oli ikä-ihminen ja paljon kritisoimaasi 70 vuotta iäkkäämpi:=(o
on tätä aikaa, kun keski-ikäinen on vielä nuori ja vanhus on kultaisessa keski-iässä. Hei haloo! Me ihmiset ihan oikeasti vanhenemme ja sairastumme ja kuolemme, vaikka naistenlehdet ja trendi mitä väittäisivät. On vastuutonta ottaa koiranpentu, jos on jo vanhus. Se on eri asia, jos on etukäteen sopinut, miten koiralle käy, jos omistaja heittää lusikan nurkkaan.
Vaan toisaalta: kovin monet ihmiset kuolevat jo kuusikymppisinä 'vanhuuttaan', ja toiset vasta satavuotiaina 'vanhuuttaan'. Siihen väliin mahtuu monta koiranikää. Älkäähän viitsikö alkaa ajattelemaan toisten puolesta: jokaisella on oma hommansa, huolehtia ihan vain itsestään ja omista koiristaan, eikös? Takuuta seuraavasta kymmenestä vuodesta ei voi antaa yksikään ihmisyksilö, olipa minkä ikäinen tahansa.
itselläni 60 vuotias mummini otti pienen pennun viime vuonna. Kaksi kuukautta mummo kesti, kunnes ymmärsi että pennussa on hieman enemmän hoivaa kuin viisitoistavuotiaana kuolleessa entisessä koirassa, mummo ei edes ollut muistanut että pentu pitää OPETTAA sisäsiistiksi... Pentu myytiin eteenpäin alle puolen vuoden ikäisenä.
Että näin.. Samalla tavalla menevät nuorten (alle 30) päätökset ottaa koira. Niitäkin on nähty. Vanhukset ovat ihania koiranomistajia, nuoret kanssa, mutta hei, joku ymmärrys sille ettei omat voimat välttämättä riitä. Niinkuin ihan kaikissa tilanteissa koiraa hankittaessa..
Joku on jo 60-vuotiaana seniili, moni muu taas ei ole. Sadoilla tuhansilla ihmisillä Suomessa itseni lisäksi on tuossa iässä vielä edessä minimissään 4 työvuotta. On vaikea kuvitella esimerkiksi omalle kohdalleni sellaista tilannetta, että parissa vuodessa taantuisin niin, että en pystyisi enää hoitamaan todella vaativaa työtäni, saati sitten koiranpentua:-))
Mitä tulee uuden koiran hankkimiseen, niin ehkäpä olisi monien kasvattajien syytä mieluummin entistä tarkemmasti harkita, onko joku ihmisyksilö (ihan iästä riippumatta) yleensäkään sovelias koiranomistajaksi. Siis sen sijaan, että alkaisi rajaamaan ostajia syntymävuoden perusteella. Epäsoveliaita omistajia kun tuntuu olevan kohtalaisen kosolti ongelmakoirien määrästä päätellen. Eivätkä nuo ongelmakoirakouluissa käyvät omistajat todellakaan ole 'keskimäärin eläkeikäisiä'.