Tutkimusmateriaali

mimmuli-87

Olen tässä tekemässä gradua ja tein sitä varten pari haastattelua, en nauhoittanut niitä, vaan tein siinä haastattelun aikana muistiinpanoja ja nyt jälkeen päin olen alkanut ajatella että olisiko ne pitänyt sittenkin nauhoittaa? Opiskelutoverini oli tehnyt myös haastatteluja ja hän oli nauhoittanut ne ja sitten litteroinut ne paperille (yli 60 sivua) ja laittoi tuon litteroinnin gradunsa liitteisiin.

Itse en kuitenkaan ymmärrä mikä merkitys niillä haastatteluilla on, varsinkin jos niitä on hyödynnetty jo gradussa ja siellä on selkeästi merkitty että mistä haastattelusta mikäkin kommentti on peräisin. Pitäisikö minun liittää nuo omat haastattelumuistiinpanoni omaan graduun, vai saako ne nakata suoraan roskiin?

Haastateltavat kielsivät minua mainitsemasta yrityksen nimeä työssäni, sillä haastattelut olivat melko henkilökohtaisia ja liittyivät työpaikka kiusaamiseen yms. asioihin joista yleensä ei puhuta kenelläkään, ei edes työtovereille. Voiko gradu ohjaajani kuitenkin vaatia minua paljastamaan nuiden henkilöiden henkilöllisyyden tai edes firman nimeä? Vaiko hän vaatia haastattelunauhoja tai mitään muutakaan tarkempaa tietoa tuosta?

1

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gradustelija09

      Nämä ovat tutkimuksen teon keskeisiä ongelmia. Jos on arka aihe voi joutua tekemään haastatteluja ilman nauhuria. Tällöin muistiinpanot ovat sinun aineistosi ja toivottavasti teit niitä haastattelun aikana.

      Tämä haastateltavien pitäminen salassa on sitten tavanomaisempi ongelma ja niiden ohjeiden mukaan, joita itselleni on annettu tutkija vastaa haastateltavien anonymiteetistä, jos näin on sovittu. Haastateltavien nimiä et mielestäni saa paljastaa edes proffallesi. En näe ongelmaa, että epävirallisesti mainitset proffalle tuon firman nimen. Tutkimuspaperiin mitään nimiä ei tarvitse laittaa, usein yrityksen koko ja tyyppi riittävät.

      Kun perustelet nämä valinnat tutkimuksen luotettavuus osiossa, niin homma on siinä. Luotettavuus nousee, kun haastateltavat saavat vastata anonyymisti. Toisaalta tutkimuksen toistettavuus heikkenee, kun aineiston luonne on salainen. Hyvin yleinen ongelma kvalitatiivisen tutkimuksen puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe