En nyt mitenkään alipainoinen ole, 170/51, mutta todella tarkkaan katson kalorit ja muutenkin aika pakkomielteinen välillä laihuudesta.
Mutta nyt olen kyllä päättänyt,että alan nauttimaan elämästä. Tämä laihuuden perään katsominen rasittaa kyllä elämää, koska stressaan kaikkia tilanteita, joihin liittyy syöminen ja ruoka.
Ja muutenkin haluan mieluummin olla terveellinen henkisesti ja fyysisesti. Ja tiedättehän, ne rinnatkin olis kivat:>
Onko täällä muita,jotka ovat päättäneet alkaa elämään terveellisesti, eli siis ei kaloreiden perään laskien?
en tiedä haluaisinko kuitenkaan lihoa paljon, mutta olis hienoa jos pystyis taas olla skippaamatta ruokailuja, nyt on ainakin tapana että en aamupalaa syö ja muutenkin jätän ainakin pari kertaa viikossa illalliset väliin..
Mutta nyt olen kyllä päättänyt,että alan nauttimaan elämästä. Tämä laihuuden perään katsominen rasittaa kyllä elämää, koska stressaan kaikkia tilanteita, joihin liittyy syöminen ja ruoka.
Ja muutenkin haluan mieluummin olla terveellinen henkisesti ja fyysisesti. Ja tiedättehän, ne rinnatkin olis kivat:>
Onko täällä muita,jotka ovat päättäneet alkaa elämään terveellisesti, eli siis ei kaloreiden perään laskien?
en tiedä haluaisinko kuitenkaan lihoa paljon, mutta olis hienoa jos pystyis taas olla skippaamatta ruokailuja, nyt on ainakin tapana että en aamupalaa syö ja muutenkin jätän ainakin pari kertaa viikossa illalliset väliin..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen sairastanut jo yli kolme vuotta ja nyt tämän on loputtava!
Mulla ei ole enää ketään eikä mitään, sairaus on vienyt kaiken. Oon rasittanut (tahtomattani) muita ihmisiä ihan liikaa. Nyt mun on aika alkaa elää. Helppoa se ei tuu olemaan mutta en vaan jaksa enää, kun ainoa tarkoitus on laihtua.
Muakin pelottaa, että menetän kaikki ystävät, kun mieluummin vietän aikaa yksin, niin pystyn kontrolloimaan syömistä..
Hyvä! Juuri noin otat elämäsi takaisin sillä syömishäiriössä sitä ei ole. Itse olen samassa tilassa(sairastanut jo 11 vuotta). Olen 169cm ja 38kg, Haluan parantua ja mielestäni syönkin tosi paljon mutta painoa vaa ei tule. Ikinä en oo oksentanu. Olen taas alkanut eri terapioissa käydä ja nyt jo muutaman vkon jälkeen tuntuu että on ollut paljon enemmän apua kun mistään muista monista terapioista joita minulla on ollut. Paljon tsemiä sinulle. Olet elämäsi arvoinen!
ite oon kans alottanu parantumisen! en nyt oo mikään hirmusen laiha mutta silti, vuodes laihuin sen 10 kiloa ja oikeesti elämässä ei oikeestaa ollu mitää tärkeempää ku laihutus. en sillon ees tajunnu oikeen sitä mutta nyt ns. "terveemmillä" aivoilla ku aattelen, niin olin niiiin supussa ja omassa maailmassa. kaveritki sano nyt et oon ihan erilainen ja se sama vanha minä et oon ollu ton mun häiriön aikana tosi etäinen niille. Haluun nauttia elämästä, en niistä "onnenhetkistä" ku huomaan aamulla taas laihtuneeni sen parisataa grammaa vaan haluun OIKEESTI elää ja olla onnellinen! tsemppiä teille kaikille parantumismyönteisille myös ja muistakaa; Meillä on vaa yks elämä, ei hukata sitä ainaseen laihuttamiseen ja painontarkkailuun! onni pitää löytää jostain muualta, sillon se on kaikista aidointa
Tänään tuli taas syötyä raskaammin päivällä ja yleensä olisin skipannut ruoat illalla, mutta tänään päätin mennä illalliselle ja syödä jälkiruoatkin ja nauttia seurasta yms:> Mulla on juuri toi ahmiminen ollut ongelma,että oon viikon paastonnut ja sitten yhtenä päivänä syöny paljon..Mutta useasti kyllä oksentanut sen jälkeen. Ja olo on ollut hirveä, mun mielestä toi oksentaminen on se pahin, sen jälkeen päähän ja kurkkuun sattuu ja naama on aivan punanen, mutta silti siitä on saanut jotain tyydytystä:/
Mutta nyt kun oon ollut niin kauan paastolla niin tuntuu, että ei tuu oikeen mistään täyteen, haluisin vain olla kykenevä normaaliin syömiseen, mulla se on nyt joko kaikki tai ei mitään..
Onnea kaikille! terveelliseen elämään ollaan matkalla:)
Haluaisin kovasti päästä eroon tästä kaikesta, mutta pelkään suunnattomasti irti päästämistä. Tää ruoalla pelleily on vieny multa paljon kavereita ja aiheuttanu kasoittain ongelmia. Koskaan en voi mennä mihinkään kun kaverit pyytää, koska pitää vaan vältellä mahdollisia syömisiä. Oon kyllä hienosti eristäytyny kaikesta mahdollisesta. Ja on ne kaveritki eristäytyny minusta: ei ne enää pyydä mua ulos yhtä usein ku ennen. Mitään positiivista en sitte ookaan saanu. Laihtunu juu, mutta olen edelleen liian iso. Läski. Olis ihan kiva alkaa elämään pitkästä aikaa. Kaikkein vaikeinta tässä on tää yksinäisyys. Ennen olin tosi sosiaalinen, mutta se on karissu pois ajat sitte. En vaan uskalla irrottautua, koska en tiiä mitä sitte tapahtuu. Lihon varmasti, mutta mitä muuta? Seison tällä hetkellä risteyksessä ja nyt pitäis valita kumpaan suuntaan lähden. Se vaan on niin vaikeeta..
^ toi vois olla kun suoraan mun ajatuksista.
Vaikka nyt oonkin valinnut sen suunnan ja aion elää!
Tietenkin se tulee olemaan vaikeeta, mutta kun miettii mitä on tän takia menettäny ja mitä on saanut niin ei niitä voi edes verrata. Pelkään, että jään yksinäiseksi. Ennen olin todella sosiaalinen, nykyään taas todella sulkeutunut. Monet sanoo, että kun fyysisesti menee paremmin, niin tulee automaattisesti parempi mieliala eikä mieti syömisiä enää niin paljon. Toivon sitä todella. Voimia kaikille!
Onnea hienosta valinnasta! Oon varma, ettet tuu katumaan tuota päätöstä. Oot ihan oikeessa, ettei menetettyjä ja saatuja asioita voi verrata. Musta vaan tuntuu, etten voi saada edes pientä osaa takaisin niistä menetetyistä, vaikka päästäisin ja lopulta pääsisin irti. Pelkään myös, että jään yksinäiseksi. Tää yksinäisyys on niin pakahduttavaa!