Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Aitto

PDC

Vaikka Ave onkin Suomen kovin Budoka on Kari Aittomäki lähes tasoissa ja katumyllyttäjänä jopa kovempi. Laaksosen kirjaan ei Aittomäen tarinaa saatu niin kirjoitan oman tietämykseni mukaan mihestä tärkeimmät vaikka juttua olisi vaikka kirjaan. KAIKKI TIEDOT ON TOSIA JA NE VOI TARKASTAA INTER NETISTÄ (POTKUNET) TAI MIEHELTÄ ITSELTÄÄN KASVOTUSTEN KESKUSTELMALLA.

Fyysisiltä ominaisuuksiltaan Kari Aittomäki on sellainen mies että niitä ei joka vuosikymmenenä synny. Kari oli jo lapsena kaikissa urheilulajeissa aina paras ja jo 13 vuotiaana hän muistutti aikamiestä. Hän pystyi silloin jo voittamaan aikamiehen tappelussa ja tyydyttämään naisen sängyssä. 15 vuotiaana rippileirillä Kari pelotti viisi samanikäistä poikaa karkuun vaikka yksi heitä oli nyrkkeilyn suomenmestari. Tämän sankariteon takia Kari sai leirillä pannakseen ja vielä kahdelta mimmiltä, monta kertaa ja samaanaikaankin. Ja vain vuotta myöhemmin 16 vuotiaana Kari voitti kuusi mustalaista yksinään katutappelussa.

Aikuisena Aitto pystyi juoksemaan 100 alle 11 sekuntiin mikä on työkseentreenamattomalle huikea saavutus. Kari pystyi lisäksi penkkaamaan yli 200 kiloa ja punnertamaan hurjat 100 kertaa minuutissa. Eikä edes ristiriipunta ei jäänyt tekemättä kun kunto oli huipussaan. Lisäksi hän on notkea ja kestävä kuin piru. Ei ihme, että Kari Aittomäki syöksyi aikanaan nopeasti Karaten euroopan kärkikastiin kun lajia alkoi tosissaan treenaamaan.

Kari Aittomäki on saavuttanut mustan vyön useista karatetyyleistä ja hallitsee monia muita kamppailulajeja kuten Cätch Wrestling, Kas-Pin, Krav Maga ja Judo. Kuitenkin kovimmat saavutukset on Karilla katumyllyissä. Hän on kuristanut ainakin sata miestä tajuttomaksi ja lyönyt varmaan tuplasti. Jotkut väittää ettei puukko vastaan pysty muutakuin juoksemaan tai että poisottoja ei ainakaan kukaan tee, mutta Kari on ottanut kadulla ja baareissa yli 50 puukkoa hyökkääjiltä käsistä. Myös pistooleja Kari on kyennyt aseistariisumaan Suomen pahimmissa alamaailman läävissä joita Aittoa on aina pyydetty putsaamaan.

Vaikka Kari Aittomäki onkin väkevä ja pystyvä ruumiiltaan on hän myös teknisesti vertaansa vailla. Aitto on potkaissut vastustajalta tajun pihalle baaritiskin yli kahvikuppi kädessään. Aittomäki on pudottanut vastustajan hyppysokutogerilla naamaan. Kari Aittomäki pystyy lyömään kaljapullosta kaulan poikki kämmensyrjällä, heittämään juoksevan rotan kuoliaaksi veitsellä ja ampumaan pistoolilla todella tarkkoja kasoja. Autollakin Kari pystyy ajamaan yli 160 km/h, jos vain haluaa. Osaapa Aittomäki myös pimeämpääkin tekniikkaa. Kiinalaisten opettamalla resonanssilyönillä Kari on tappanut kaksi koiraa ja sian, räjäyttämällä sydämmen rinnasta.

Karilla itsellään on uskomaton iskunkestävyys, häntä on lyöty auton tunkilla päähän ilman että hän olisi pudonnut. Ylivoima ei ole Kari Aittomäkeä koskaan pelottanut. Oli vastassa koko lätkäjoukkue tai 4 merijalkaväen sotilasta ei Karia koskaan ole kadulla voitettu. Kari on ottanut kadulla matsia aseilla puukoista että nunchakuihin ja jäänyt aina voitolle. Epäonniset jotka ovat yrittäneet Karia voittaa ovat karvaasti saaneet kokea AITON vaarallisuuden ja joillekkin se on jopa ollut se viimeinen teko...

Hengeltäänkään Kari Aittomäki ei ole heikko. Kovin on kirjoja lukenut ja muutamia on kirjoitanutkin. Tietokoneetkin Kari oppi huimassa puolessatoista vuodessa, kun teki 12-15 tuntisia päiviä koulussa. Täysillä siis senkin niinkuin tapansa on. Mensaankin kyselivät, mutta ei Kari lähtenyt. Enemmän kun tykkää olla kansan parissa kuin virkamiesoppineiden.

Naiset eivät koskaan ole pystyneet vastustamaan Aittomäkeä. Tavatonta Karille ei ole että pudotettuaan taas jonkun isottelijan baarissa ja jouduttuaan poistumaan portasarin kohteliaanpelokkaan pyynnön jälkeen on kaksikin naista juossut perään ja heittäytynyt Karin vietäväksi. Jopa siskoksilta Karia Aittomäki on saanut, esim silloin kun alisti 150 kg ja parimetrisen karpaasin ihan vaan kokeillakseen polvipotkujen toimivuutta.

Ikäkään ei ole Kari Aittomäen voimia vienyt. 50 vuotiaana Kari repi kannon maasta paljai käsin ja vielä 37 vuotiaana Aitto pystyi ruumiillista työtä telakalla työpäivän tehtyään harjoittelemaan tahdilla, josta kovakuntoiseltakin nykypojalta lähtisi henki. Hurjan väline ja tekniikkaharjoittelun lomassa, Finnfigh 2 treenatessaan Kari teki pudotussarjoilla koko kropan läpi JOKA PÄIVÄ. eikä ne painot ollet pieniä. Myös tarkkuutta ja kestävyyttä Kari hioi samaan aikaan tunti kaupalla lenkkeilemällä, sparraamalla ja tynnyriä lyömällä. Kaiken päälle Aitto ei edes jättänyt pokehommiaan vaan käytti senkin ajan treenaamalla illat juottoloiden ovella. Jos Kari ei olisi haavoittunut jalastaan työkeikalla ryssämafian jahtaamana olisi suomen ja miksei maailmakin vapaaotteluhistoria aika eri näköinen.!!

38

8166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PDC

      Kaikista sadoista jutuista tässäkin oli vain murto-osa. Kari on todella selvinnyt toinen toistaan uskomattomammista tilanteista joita muut eivät näe kuin elokuvista. Kaiken vielä kruunaa uskomaton tilannetaju ja annan maestron itse kertoa kaikista kuvaavin tarina Kari Aittomäestä:

      Eräänkerran kapakissa talvisaikaan sattu niin että eräs naapuriseuraan siirtynyt tuttavani tuli moi-moi-moikkaamaan. Juteltiin ja höpistiin kunnes kekkasin että seuralaisensa onkin aika kuuma tapaus, sellanen redhot. Eikä kaikesta päätellen erityisen.. öh, tarkka. Semmonen ähkyvän sensuelli punapää, silmäripsetki mallia läpsläps. Joten tietenki urahtelin jokatavalla jotta heibeibi-mää-oon-äijämpi-ku-tuo. Ja kärysin testosteroniani kuin helteeseen unohdettu rosvopaisti. Seurasi iu-ilmiö eli mimmi iskeytyi kainalooni nanosekunnissa. Tfwap.

      Jätimme entisen tuttavani jakkaralleen nynnynnyytään jupisemaan ja pompimme kohti sähkönsinistä Talbottiani.

      Muttasittekävi niinkuin näitten neitojen kanssa usein käy, hyötyminen kävi tärkeäksi eli "heimullon nälkä mennään krillin kautta".
      Mikäettei. Käristemakkaraa on helppo oksentaa, sanoo viidakon vanha sananlasku.
      Sisägrilliin ja neito eiku luukulle tilaamaan. Ja kas, sisätiloissa mässyää/messuaa pari parimetristä seiniin nojaillen ja toistensa vitseille hohottaen, hohottaen siihen mittaan että huonostipureksitut makkaranpalaset ujelsivat halki ilmatilan.
      Ja kuten arvata saattaa, naiseläjän ilmaantuminen samaan huoneeseen herätti alitajuisissa Reaktion:
      - Eiv...u mikä p..se..
      jne.
      Hyvin rouheaan sävyyn.

      Kävelin jätkien eteen ja hymyilin, vain hymyilin.
      Kellon otin ranteesta.
      - Oho, hei, nyt tuli joku sankari framille hei. Onksulla purppuravyö?

      Eli arvasin oikeen, jätkät oli lievästi (Lievästi.. no ne seiso huonosti ja näytti pehmeeltä.)treenanneita.
      Mä vaan napitin yläviistoon ja hymyilin.
      - Hei homo (?) jos me halutaan me tapetaan sut!

      Minä vaan hymyilin ja kattelin.
      Jaku seuraava lause pääsi komentosillalta huulille asti, vedin sivupotkun grillirakenteisiin niin että.. noh, aika lujaa.
      Osaan vetää sokuton aika vakuuttavasti, siis.

      Jätkillä ei ollu sen enempää sanomista, puhemies vähä tuijotteli mutta kaverinsa pelas sovittelijaroolia ja sinne ne katos pakkasyöhön.
      Pellet.
      Maksoin neidin ostokset ja otin vastaan yrittäjän moitteet seinien hajottamisesta.

      Eiku Talbottiin, parimetrisiä ei näkyny.
      Joten kärry käyntiin ja kohti neidin asuinpaikkaa.
      Jolla matkalla mulle selvis että täätapaus on aika lahopää.
      Joten ajelin pihallee, avasin puoleisen ovensa, tuuppasin herkkumutterin penkkaan ja heitin laukun syliinsä, suljin oven ja kaasutin vamonos tieheni.

      OOMMA AIKA ÄIJÄ.

      • kokkolan poika

        mutta faneja riittää kuralle asti. Ihan täyspäisiksikin luulemiani.

      • taitekohta sing.

        clint eastwood sergio leonen westerneissa ei vedä vertoja tuolle.

        "Paras" tyyppi on kyllä KAmäen luotto-oppilas pohjanmaalta. Avarakatseinen ja tehokas.

      • uskomatontako

        On tainnut kaveri lukea muutaman Remon 80-luvulla liikaa...
        Vielä uskomattomampaa on, että joillakin foorumeilla tämän jampan jutut otetaan todesta ?

      • potkulainen
        uskomatontako kirjoitti:

        On tainnut kaveri lukea muutaman Remon 80-luvulla liikaa...
        Vielä uskomattomampaa on, että joillakin foorumeilla tämän jampan jutut otetaan todesta ?

        Jotkut ottaa jotkut ei. Kyllä potkumiitissäkin on näille puheille hymähdelty vaikka harva viittii ruveta vänkäämään asiasta keskustelupalstalla. Paras lohkasu oli että jutuista puolet on totta, puolet keksittyä ja puolet liioteltuja.

        Hauskasti ja lennokkaastihan se kyllä kirjottaa, joten sallittakoon pieni pohjanmaanlisä.

      • Yliopistopoju
        kokkolan poika kirjoitti:

        mutta faneja riittää kuralle asti. Ihan täyspäisiksikin luulemiani.

        vakavasti, entisenä kokkolalaisena ja karaten harrastajana (teinipojuna) muista Aittomäen käyneen joskus salilla, silloin yli 10 vuotta sitten. Puhuivat, että miehellä on tuntemusta ainakin kymmenenstä eri budo-lajista. Totuuksia? Taitaa mies olla mustan vyön karateka ainakin?

    • yomuthafukka

      cool story, bro

      • jake79 m

        "Siis matsi ilman sääntöjä,niin kohtaisin mieluummin vapaaottelun maailmanmestarin kuin Kaarlo Valkosen.Ja tämä ei ole vitsi.Vaparimestari kuitenkin vain löisi minut unille,vaan oikeiden taistelutaitojen osaajat tappavat."

        Lisäksi tämä luotto-oppilas on maailman parhaita veitsenkäyttäjiä. Ehkä paras.

        Kovia on miehet tuollapäin maailmaa.

      • joojooa
        jake79 m kirjoitti:

        oikeat taistelulajimestarit? Käyttävät taikavoimia? Eivätkö vaparimestarit pysty tappamaan? Miten fysiikaltaan ja tekniikaltaan ylivoimainen häviää elämä/kuolemataistossa?

        Ihmettelen aina tätä, että on olemassa jokin ihme temppukokoelma, millä voitetaan kaikki. Vapaaottelijoissa on tietääkseni pari mustan vyön karatekaa, tai toinen on jo lopettanut eli eikö heillä nämä kovat karatetaidot pädekään?

        Osa kamppailu-urheilijoista on vaikeista oloista ja joutunut ottamaan sitä "oikeaakin" tappelua. Heidän taitonsa kait kalpenevat salatieteiden rinnalla?

      • Km-2
        joojooa kirjoitti:

        Heitä läppää, Aitto on kyllä oikeesti kova kaveri ja ollut kovissa paikoissa, ei Ave ja Kuuno kehu ketään suotta he ovat kaikki ammattimiehiä.

      • saggeri
        Km-2 kirjoitti:

        Heitä läppää, Aitto on kyllä oikeesti kova kaveri ja ollut kovissa paikoissa, ei Ave ja Kuuno kehu ketään suotta he ovat kaikki ammattimiehiä.

        maailman vanhin koira http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009090110175647_ul.shtml . Hänen koiransa eli 22-vuotiaaksi.

        Ave ja Kuuno, joo joo. Ovat kovia, mutta jutut aikansa eläneitä jo.

      • tuff m ds
        saggeri kirjoitti:

        maailman vanhin koira http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009090110175647_ul.shtml . Hänen koiransa eli 22-vuotiaaksi.

        Ave ja Kuuno, joo joo. Ovat kovia, mutta jutut aikansa eläneitä jo.

        Jos vapaaottelua olisi ollut vuonna 1980, Ave olisi ollut raskaansarjan maailmanmestari, samoin kuuno keskisarjan noin vuonna 83 ja aittomäki 85 vuoden tienoilla.

      • naurattaa
        tuff m ds kirjoitti:

        Jos vapaaottelua olisi ollut vuonna 1980, Ave olisi ollut raskaansarjan maailmanmestari, samoin kuuno keskisarjan noin vuonna 83 ja aittomäki 85 vuoden tienoilla.

        ja säälittää oikeesti, kun aikuisten miesten pitää kertoa tollasia höpöjuttuja. Ja joku höynä vielä uskoo kaiken...

    • jumakeuta

      Selittäkää nyt miksi jotkut haluaa lukea tän jätkän juttuja. Pariin päivään ei kirjoittele nettiin, niin jo on nörtit itkemässä että 'kirjoita nyt nopeesti jotain pliis'.

      • s.jones

        Niin,miksihän esim. Mac Lean oli aikoinaan niin suosittu? Eikö se jo kerro paljon että niin monet haluavat lukea hänen juttujaan? Näitä juttuja mitä suoli24 ssa on ei taas juuri kukaan halua lukea..

      • sylttytehdas
        s.jones kirjoitti:

        Niin,miksihän esim. Mac Lean oli aikoinaan niin suosittu? Eikö se jo kerro paljon että niin monet haluavat lukea hänen juttujaan? Näitä juttuja mitä suoli24 ssa on ei taas juuri kukaan halua lukea..

        Potkun modehan se taas siinä. Mika?
        Ei kannata tulla tänne, jos pelkäät noin kritiikkiä.

    • somiliisa

      Valheita kaikki, varmasta lähteestä olen kuullut että ei ole totta nämä tarinat.

      • kylläinen

        fantasiakamppailijat tai tarinoihin samaistuvat tykkäävät Aittomäen tarinoista.

        T'äytyy kyllä sanoa, että edesmenneen isäni ja hänen kavereittensa jutut olivat aika samanlaisia lapsuudessani ja nuoruudessani. Isäni kyllä olikin vankilassa monta kertaa lusinut p*skanjauhaja. Mutta samankaltaisia juttuja heittivät kaiket päivät. Osa isänikin sankaritarinoista oli varmasti totta, osa ei.

        Ovathan nuo ihan hauskoja tarinoita, mutta ei kannata ottaa liian vakavasti. Kyllähän tuolla tosimaailmassa toki tapahtuu, mutta kun kyseinen herra suorastaan vittuilee "siloposkille", silti nämä palvovat tätä.

      • esa tm
        kylläinen kirjoitti:

        on ja oli ehkä suomen ja euroopan kovin katutappelija. Tämä on tosi.

        Jos reaalimaailma on teille nukkaposkille liian kova paikka, niin ei silti kannata vinkua nimimerkkien takaa!

      • Nba-2
        esa tm kirjoitti:

        on ja oli ehkä suomen ja euroopan kovin katutappelija. Tämä on tosi.

        Jos reaalimaailma on teille nukkaposkille liian kova paikka, niin ei silti kannata vinkua nimimerkkien takaa!

        Jep, Aitto on oikeasti kova kaveri ja omaa todella monipuolisen lajikokemuksen ja on nähnyt maailmaa ja oikeita tilanteita kokenut paljon, teinipojat täällä naureskelee, kun reaalimaailmasta ei mitään tiedetä.
        Tositilanteet kadulla ja ovilla, ovat yllättäävn rajuja, suurin osa näistä kirjoittelijoista paskoisi housuunsa, paikoissa, joissa Aitto on oikeasti ollut.

      • kjhgkhkjhkhkj
        Nba-2 kirjoitti:

        Mitä paskaa tääkin keskustelu pitää sisällään... ei ihme että kaikki haluaa olla jotain ultimate faightereita. Aina ne "kovat" jätkät on niitä vellihousuja.

        "Tositilanteet kaduilla ja ovilla" ...meinasin tikahtua nauruun. Siellä on jollain 2 promillen humalassa olevalla teinipojalla pyyhitty katua. Kyllä ne katutilanteet on juoppojen rähinöitä ja faktahan on että vain toopet tappelee kaduilla, viisaat pitää nyrkit alhaalla.

      • tunari72
        kjhgkhkjhkhkj kirjoitti:

        >>"Tositilanteet kaduilla ja ovilla" ...meinasin tikahtua nauruun. Siellä on jollain 2 promillen humalassa olevalla teinipojalla pyyhitty katua.>>

        Aijaa, teinit ne siellä vaan kännissä tappelee. Ei suinkaan aikuinen mies menisi kenellekkään haastamaan riitaa kadulla, kun eihän se olisi 2 promillen humalassa ollenkaan viisasta!
        Arvostelet oikeastaan portsarin velvollisuuksia/työtä...Noin yleensä.
        Jopas viisauksia latelet. >>>Kyllä ne katutilanteet on juoppojen rähinöitä ja faktahan on että vain toopet tappelee kaduilla, viisaat pitää nyrkit alhaalla.>>>

        Eihä!?

      • kaisariad
        tunari72 kirjoitti:

        Olisi myös urheilupuolella menestynyt, luultavasti aikanaan UFC (ehkä pride) voittaja ilman jalkavammaa, niin kova oli loppupuolella!

        Suomen kovin tappelija ja portsari.

        Portsarit on muutenkin kovimpia tappelijoita ja rikolliset myös!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Kysyväeitieltäeksy
        kaisariad kirjoitti:

        Olisi myös urheilupuolella menestynyt, luultavasti aikanaan UFC (ehkä pride) voittaja ilman jalkavammaa, niin kova oli loppupuolella!

        Suomen kovin tappelija ja portsari.

        Portsarit on muutenkin kovimpia tappelijoita ja rikolliset myös!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Aitolla ole laaja lajivalikoima: karate, judo, kickboxing ym. ym. ja on myös opettanut itsepuolustusta Israelissa tai Virossa??

      • Ihan Jees
        Kysyväeitieltäeksy kirjoitti:

        Aitolla ole laaja lajivalikoima: karate, judo, kickboxing ym. ym. ja on myös opettanut itsepuolustusta Israelissa tai Virossa??

        Aitto kävi myöskin krav maga ohjaaja-koulutuksen ja veti magaa Vaasassa, mutta homma loppui, , ilman jalkavammaa olis ollut kovat saavutukset. Aitto vet kovaa Kyokushinkaita kaapelitehtaalla ja harjoitteli Aven ja Kuunon kanssa paljon jujutsuakin.
        Sympaattinen kaveri ja synnynnäinen kamppailija.

      • kukri
        Nba-2 kirjoitti:

        Jep, Aitto on oikeasti kova kaveri ja omaa todella monipuolisen lajikokemuksen ja on nähnyt maailmaa ja oikeita tilanteita kokenut paljon, teinipojat täällä naureskelee, kun reaalimaailmasta ei mitään tiedetä.
        Tositilanteet kadulla ja ovilla, ovat yllättäävn rajuja, suurin osa näistä kirjoittelijoista paskoisi housuunsa, paikoissa, joissa Aitto on oikeasti ollut.

        Kovia on noi Karin saavutukset sitä ei voi kieltää. Ehottomasti kovin juttu on kuitenkin toi syöminen. Koko päivän duuni ja treenaus syömättä mitään on jo kova juttu. Vieläkin kovempi on kuitenkin vetää koko päivän energiantare kerralla!!

        Isolla miehellä joka treenaa kovaa ja tekee rankkaa duunia on energiantarve varmaan 4500-5000 kcal. Jos lasketaan, että kaljasta (3 kpl) tulee vähän toistasataa kaloria ja sanotaan, että Kari ihan pikkusen liioitteli ja söi pari isoa eväsleipää jossain välissä salaa, niin yhdellä aterialla pitäisi saada vielä melkein 4000 kcal.

        Puoli kiloa riisiä on jo iso annos ja 4000 kaloriin sitä joutuu vetämään yli kolme kiloa! Meikäinen laski, että omasta kana-riisi safkasta saan 5-6 sataan kaloria ja puntin jälkeen siitäkin tulee jo aika täysi olo. Kari on joutunut vetämään yli kuusi kertaa isomman annoksen. Ja sen jälkeen vielä ovelle duuniin. On se hurja kaveri.

      • qwedqweqwe
        tunari72 kirjoitti:

        >>"Tositilanteet kaduilla ja ovilla" ...meinasin tikahtua nauruun. Siellä on jollain 2 promillen humalassa olevalla teinipojalla pyyhitty katua.>>

        Aijaa, teinit ne siellä vaan kännissä tappelee. Ei suinkaan aikuinen mies menisi kenellekkään haastamaan riitaa kadulla, kun eihän se olisi 2 promillen humalassa ollenkaan viisasta!
        Arvostelet oikeastaan portsarin velvollisuuksia/työtä...Noin yleensä.
        Jopas viisauksia latelet. >>>Kyllä ne katutilanteet on juoppojen rähinöitä ja faktahan on että vain toopet tappelee kaduilla, viisaat pitää nyrkit alhaalla.>>>

        Eihä!?

        No kyllä homma on niin että ihan oikein arvosteltiin...
        ei portsarin toimenkuva ole pyyhkiä katua humalaisilla riidanhaastajilla, eikä
        siinä hommassa saa olla katutappelija. Mun työssä niitä teidän
        ihannoimia katutappelijoita kyllä näkee ja sääliksi käy.

      • Mirko72
        kylläinen kirjoitti:

        fantasiakamppailijat tai tarinoihin samaistuvat tykkäävät Aittomäen tarinoista.

        T'äytyy kyllä sanoa, että edesmenneen isäni ja hänen kavereittensa jutut olivat aika samanlaisia lapsuudessani ja nuoruudessani. Isäni kyllä olikin vankilassa monta kertaa lusinut p*skanjauhaja. Mutta samankaltaisia juttuja heittivät kaiket päivät. Osa isänikin sankaritarinoista oli varmasti totta, osa ei.

        Ovathan nuo ihan hauskoja tarinoita, mutta ei kannata ottaa liian vakavasti. Kyllähän tuolla tosimaailmassa toki tapahtuu, mutta kun kyseinen herra suorastaan vittuilee "siloposkille", silti nämä palvovat tätä.

        Koska nää tietää että millon tahansa kadulla KETÄ TAHANSA tulee vastaan niin aitto ottaa ja potkasee vähintään nivelet polvesta nurin... Jos oot ikään Aiton kans ovella ollu juttusilla saati treeneissä niin tiedät mistä puhutaan... Sinä vaan et rupee vittuileen jos aitto on ovella... Suurinpiirtein maksan että vaivaa katseellaan...

    • nimimerkki#2

      Kuinkahan paljon noista Karin jutuista on OIKEASTI totta? Tavallaa niihin oisi niin kiva uskoa, mutta mutta...se joku vaan niissä mättää

    • Giryaman
    • NitroKölkki

      Mitä sille Aittomäen jalalle muuten kävi ?

    • Todentottavie

      Mua on aina askarruttanut että jos Remo ja Chiun tappelisi, niin kumpi voittaisi?

    • kylästynyt

      Hehe, sinun vaan unohtui kertoa oikea nimi eli aikalailla Chuck Norris vitsejä vastaava eli et viitsis mennämuualle vaavaamasta... Ketään ei kiinnosta tommonen

      • Aitto on aito

        Pankaapas ajatus tästä kaverista oikeesti vastaan niin katotaan kellä puntti tutisee. Jalkavaivaa tai ei niin, tää kaveri saattaa olla kuolemaks pahimmassa tapauksessa.
        T. Aiton treenissä ollut. (mikään ei riemastuta niin kuin "kiitos ilmaisesta")
        T. Kokkolan "hullu" :)

    • KuulinpahanVuan

      Jotta ois lusikan nurkkaan heittäny.
      Legenda jo eläessään.

    • kalleaaltonenmerimies

      Jäi itselle ainakin ihan hyvät muistot miehestä kun 90-luvulla kävin kaapelin teeneissä.
      Ju-jutsu puolella mustat vyöt oli siihen aikaan sellasia herroja ja hidalgoja ettei juuri puhutella kehdannut vihreenä vyönä.

      Mutta Karin treeneissä oli vapaa ja rento meininki, erittäin rankkaa kyllä mutta se tuntui hyvältä ja ennen kaikkea toimivalta .

      toivottavasti jalka tulee kuntoon.

    • Anonyymi

      Aittomäki ihannoi väkivaltaa jutuissaan yli kaiken.
      Kerran hän omien sanojensa mukaan potkaisi kehitysvammaista päähän, kun häiritsi hänen ulko-treenejään.

    • Anonyymi

      Muistan kerran kun Aven ja Kuunon kanssa oltiin käymässä Isakksonilla ja tappelukseksihan se meni kun oltiin otettu kuppia kuten aina sielläpaikoin.

      No Ave yritti ensin hyvää neppailukikkaa, mutta minä väistin ihan ykskastolleen ja heitin mavan päähän jolloin Avelta irtosi seitsemän hammasta, leukaluu murtui kolmesta kohtaa ja poskipää oli niinsanotusti tårta på tårta.

      Sitten Kuuno tuli vasemmaltapäin ihan yllättäin ja yritti ensin uramavaa jonka torjuin pikku kehonväistöllä, sitten nopsajalkaisena heitti ushirogerin chudaniin (se on vatta, teille vähäpojille) mutta koska olen isokokoinen ja vahva, niin torjuin sen jännittämällä lihaksiani.

      Meinasi mennä verityöksi kun Isakkson otti veitsen ihanvaanpöydältä ja alkoi sohimaan minua päin kuin kunnon kokkolan vierasmustalainen.
      Kaikenlaista keklua on tullut vastaan ihan karabinieereiltäkin mutta Isakkson oli kovin kaikista, joten minun oli pakko suorittaa sokutogeri surikomi-askeleella suoraan häntä naamaan.

      Isakksonin nenä murtui, toinen silmä pullahti ulos sokeutuen, kolme hammasta putosi ja sisäinen tärykalvo irtosi.
      Voi Poijaat kyllä nuoruus oli mahtaavaa aikaa!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2197
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2023
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1446
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe