Minulla on huono itsetunto ja toisinaan hyvin ujo/estynyt,hidasälyinen. Jännitän ja stressaan kaikkea enemmän tai vähemmän, varsinkin sosiaalisia tilanteita. Aina ollut haaveilija ja paljon omissa maailmoissa. stressi ja vuoden takainen masennus aiheuttanut paljon keskittymisvaikeuksia. myös yli tunnollisuutta ja syyllisyyden/häpeän tunteita löytyy välillä vähän liikaa..
Jo lapsena jäin usein vatvomaan noloja ja ahdistavia asioita, sosiaalisiatilanteita ja keskusteluja mielessä uudestaan ja uudestaan. Usein yksin ollessa heräsin ahdistavista ajatuksista vasta "tuulesta temmattujen/outojen sanojen tai lauseiden ääneen hitaasti supattamiseen ja nykyään myös ääneen selostamiseen" usein säikähdin ja häpesin tätä. Vasta myöhemmällä iällä olen tajunnut tuon olevan alitajuntainen keino herätä ajatuksista kun käyvät liian ahdistaviksi. ystävät ovat myös huomautelleet aina esim. ajatuksissa yksinään hymyilystä ym ilmeilystä.
Taipumus on vieläkin tallella ja toisinaan pelkään ajatuksissani ilmeileväni,supattavani tai alkavani selostaa ääneen ihmisten ilmoilla tai töissä. Ajatuksiin vaipumisen vuoksi myös pelkään unohtavani asioita/en muista niitä usein tehneeni/saatan haahuilla ja tehdä toisinaan mitä sattuu tai jumittaa. myös tarkastelu pakkoa esiintyy. esim kaupankassalta lähtiessä vilkaistava kerran jos toisenkin otinko varmasti kaikki tavarat mukaan ym. Tämä aiheuttaa koko ajan pahenevaa ahdistusta töissä ja sosiaalisissa tilanteissa.
onko tämä pakko-oireista häiriötä, yleistä ahdistusta vai mitä? onko muilla tälläistä ahdistavien ajatusten vatvomista ja sen vuoksi kontrollin menettämisen pelkoa ja onko tuo ääneen supattaminen ym joku ihan minun oma juttu vai onko tälle joku nimi?
Jo lapsena jäin usein vatvomaan noloja ja ahdistavia asioita, sosiaalisiatilanteita ja keskusteluja mielessä uudestaan ja uudestaan. Usein yksin ollessa heräsin ahdistavista ajatuksista vasta "tuulesta temmattujen/outojen sanojen tai lauseiden ääneen hitaasti supattamiseen ja nykyään myös ääneen selostamiseen" usein säikähdin ja häpesin tätä. Vasta myöhemmällä iällä olen tajunnut tuon olevan alitajuntainen keino herätä ajatuksista kun käyvät liian ahdistaviksi. ystävät ovat myös huomautelleet aina esim. ajatuksissa yksinään hymyilystä ym ilmeilystä.
Taipumus on vieläkin tallella ja toisinaan pelkään ajatuksissani ilmeileväni,supattavani tai alkavani selostaa ääneen ihmisten ilmoilla tai töissä. Ajatuksiin vaipumisen vuoksi myös pelkään unohtavani asioita/en muista niitä usein tehneeni/saatan haahuilla ja tehdä toisinaan mitä sattuu tai jumittaa. myös tarkastelu pakkoa esiintyy. esim kaupankassalta lähtiessä vilkaistava kerran jos toisenkin otinko varmasti kaikki tavarat mukaan ym. Tämä aiheuttaa koko ajan pahenevaa ahdistusta töissä ja sosiaalisissa tilanteissa.
onko tämä pakko-oireista häiriötä, yleistä ahdistusta vai mitä? onko muilla tälläistä ahdistavien ajatusten vatvomista ja sen vuoksi kontrollin menettämisen pelkoa ja onko tuo ääneen supattaminen ym joku ihan minun oma juttu vai onko tälle joku nimi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
pahentuvat sosiaalisissa tilanteissa varsinkin, jos keskusteluaihe on omasta mielestäni tylsähkö, yhdentekevä minulle tai jos jännitän keskustelukumppania jostain syystä. Inhoan sitä piirrettä itsessäni, etten pysty keskittymään normaalisti vaan ajatukset harhailee milloin haaveissa, milloin pakko-oireissa. Haluaisin olla paljon sosiaalisempi mitä olen, koska mukavat hetket ihmisten kanssa tekevät onnellisemmaksi. Onneksi sentään kaikista läheisimpien kanssa voin olla oma itseni.
Sinun oireesi kuulostavat pakko-oireilta.