Siinä se

susirajan sinnikäs kansa käy todellista keskustelua paikallisesta politiikasta.
Yksi kertoo tosiasiaa,toinen runttaa kaverin maanrakoon.
Kiesit kulkee ja keskustelu käy.
Eu-phjoisella itärajalla sitten loppuen lopuksi pikkusen toistakymmenta tuhatta ihmistä ei voi
paljon vaikuttaa asioihin valtakunnallisella ja Eu-tasolla.
Politikot pienessä kylässä tekee mitä "isot pojat" maailmalla sopii.
Näin se vain on.Puhutaan demokratiasta,nyt kuitenkin on muistettava,että päätökset tehdään enemmistöpäätöksellä,erilaisilla sopimuksilla.
Se on vain näin kun kylälle heitetään joku täky siihen on tartuttava.
Veronmaksajat lähtee "muailmalle",kylät ukkoutuu ja akkautuu,tulee muistelukeidas "muistatko pekka muistatko martta kun meillä ennen".
Siinä ei auta sulkeutuminen ja kotipaikkarakkaus,taloudellinen realiteetti tulee päätöksien pohjaksi
ohi ihmisen.
Nyt on aika miettiä mitä tulevaisuudessa ja millä maksetaan?
Ajatuksia yleisellä tasolla.
3126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipa mukava lukea tekstiäsi. Näinhän tämä elämä taitaa Lieksassa mennä. Pidetään paikka mielessä, mutta jotakin on kylässä pielessä! Pienet pojat ja isot pojat, jokainen hiekkalaatikollansa. Lieksalaisilla vain toisia hiukan pienempi. Ei auta mahtailu ja rinnan röyhistys ei saatu oppi maatalousoppilaitoksesta tai toiminta rajamieskillassa! Kyllä EU:n tuulet Lieksassakin puhaltavat, saattepa vielä nähdä! Tulevaisuutta ei liene Lieksassa enää ihmisiä katsomassa, taitavat olla kaikki etelässä, elämässä kansainvälisessä!

Äänestä
  • Aloittajalle>>

    Tuossa on se paha puoli, että se on totta - no ainakin pääosiltaan. Voihan tuosta joku epätoivoisesti pilkunpaikkaa etsivä jotain löytää, mutta kannattaneekohan tuo.

    Kiitos kun sanoit sen noin siististi ja selkeästi.

    T: Muuttohaukka

    Äänestä

  • yleensä menee kirjoitti:

    Aloittajalle>>

    Tuossa on se paha puoli, että se on totta - no ainakin pääosiltaan. Voihan tuosta joku epätoivoisesti pilkunpaikkaa etsivä jotain löytää, mutta kannattaneekohan tuo.

    Kiitos kun sanoit sen noin siististi ja selkeästi.

    T: Muuttohaukka

    pilikun paikkoo en itse asiassa tiiä,en muista miten ne pit laittoo ja kun joskus kirjottaa niin jälestäpäin huomovvaa jotta kirjaimmii ol unohtunna pöytälaatikkoon.
    Vuan ihan tul mielleen 60 luvun lopussa meitä nuorrii miehhii kokoontu tanssilavolle ihan vuan pällistelemmään sitä vastakkaista sukupuolta.Tul mielleen kun porukassa ol yks poika jonka isällä ol mehtätraktori.Isä vaihto hiippakuntaa,poika jatko yritystä.
    Työt väheni ei ollu yrittäjä isoilla sanoilla liikkeellä,työ vei venäjälle.En tiedä mikä tul,konneet jäi kait sinne ja miehen vei sairaus hautaan.
    Silloin rakennettiin haavekuvia,kylät oli eläviä vaan sitten se pahus vie kapitalismi alako purra.
    Suomalainenkin oppi uuven sanan tuottavuus.Se on tuo tuottavuus semmonen kaveri,jotta lieksassai ja muualla suomessa ihmisen inhimillinen kohtelu on alle euron ja sekkiin suattaa olla liikaa tarjottu.
    Aamusella herra pörssi rupevvaa toimimmaan ja omistaja firmalla vaihtuu tuhkatihheseen ei siinä immeiselle lasketa arvoo.Osakekursseilla tehhään rahhoo ja nimenommaan semmosta jota ei oo olemassa.
    Tehhään lama ja taas tulloo ommaisuuvelle uusjako.Kylät ja kunnat autioituu ei kannata sijoittoo herra tuottavuus rupiaa köyhtymmään.
    Siinä sittense politinen kunnanpiättäjä on ihmeissään kun haluu ois tehä jottain immeisten etteen vuan ei oo resurseja.Sitten myö moitittaan turhoo.
    Kyllä se on herra tuottavuus veljesä herra pörssin kanssa joka sanellee mitä se politikkoparka tekköö.
    Surullista mutta tottoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajattelu hatusta kirjoitti:

susirajan sinnikäs kansa käy todellista keskustelua paikallisesta politiikasta.
Yksi kertoo tosiasiaa,toinen runttaa kaverin maanrakoon.
Kiesit kulkee ja keskustelu käy.
Eu-phjoisella itärajalla sitten loppuen lopuksi pikkusen toistakymmenta tuhatta ihmistä ei voi
paljon vaikuttaa asioihin valtakunnallisella ja Eu-tasolla.
Politikot pienessä kylässä tekee mitä "isot pojat" maailmalla sopii.
Näin se vain on.Puhutaan demokratiasta,nyt kuitenkin on muistettava,että päätökset tehdään enemmistöpäätöksellä,erilaisilla sopimuksilla.
Se on vain näin kun kylälle heitetään joku täky siihen on tartuttava.
Veronmaksajat lähtee "muailmalle",kylät ukkoutuu ja akkautuu,tulee muistelukeidas "muistatko pekka muistatko martta kun meillä ennen".
Siinä ei auta sulkeutuminen ja kotipaikkarakkaus,taloudellinen realiteetti tulee päätöksien pohjaksi
ohi ihmisen.
Nyt on aika miettiä mitä tulevaisuudessa ja millä maksetaan?
Ajatuksia yleisellä tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu