Dekra 2009

341126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

näin todellisuusnäkökulmasta (meillä ei ole omaa ,kansantaloudellisesti merkityksellistä, autotuotantoa)
tuo lista lähinnä naurattaa.

DEKRAhan on saksalainen katsastus ja tutkimuslaitos.

Kyllä tuo kotiinpäin veto on niin raskasta että alkaa oikeen oksettamaan.

Äänestä
  • Parhaaksi yritettiin saada väellä ja voimalla Audia ja BMW, mutta kun Saabeista ei kertakaikkiaan löytynyt mitään vikoja ja omistajatkin olivat tosi tyytyväisiä niin väkisin voitto lipsahti Saabille.

    Minkäs teet !

    Äänestä

  • Vetävät saksalaiset sehän on hyvin ymmärrettävää että saksalaiset suosivat omiaan, niinhän mekin teemme kun suosimme Volvoja ja Saabeja meille kaikille niin rakkaita kotimaisia autoja. En tiedä onko ylipäätään olemassa turvallisempia autoja kuin nämä kaksi Pohjolan oloihin tehdyt automallit. Eihän Tukholman taksissakaaa juuri muuta näe kuin isoja Saab ja Volvo farmareita, niillä ajetaan yötä päivää miljoonia kilometerjä vuodessa.

    Äänestä

  • Talviauto.

    Äänestä

  • Talvellakin ajava kirjoitti:

    Talviauto.

    Saab on paras talviauto jonka olen omistanut. Hyvä ajettava, turvallinen, pienikulutuksinen ja huippuluokan ergonomia. Kohta satatuhatta ajettu, kolme määräaikaishuoltoa, ei vikoja.

    Äänestä

  • Vanhan linkkisi spekulaatiot sähköautojen rakentamisesta on harhaa. Kiinalaisilla ostajilla on varmasti suunnitelma Saabin varalle ja on kovin kaukaa haettua, että se olisi tämä.

    Villejä arvauksia liikkuu ja arvaukset, jotka tehtiin ennen kuin selvisi Kiinalaisten omistavan koko yhtiön, menivät kaikki pieleen.

    Äänestä

  • Koenigseggille ei ehkä kannattaisikaan myydä kun Saabia olisi niin helppo myydä jenkeille uuden ajan Premium autoja.

    Äänestä

Aika kumma juttu että Saab hakkaa saksalaiset luotettavuudessa, siis kaikki saksalaiset MB, BMW, Audi yms jäivät taakse. Kova suoritus Saabilta.

Äänestä
  • tunnustamana. Jo monikin tutkimus ja katsastustilasto on antanut eri maissa saman suuntaisia tuloksia, eli Saab on ollut kärkijoukossa jo useampana vuonna peräkkäin. Vaikeuksien kautta voittoon.

    Äänestä

  • itsensä kirjoitti:

    tunnustamana. Jo monikin tutkimus ja katsastustilasto on antanut eri maissa saman suuntaisia tuloksia, eli Saab on ollut kärkijoukossa jo useampana vuonna peräkkäin. Vaikeuksien kautta voittoon.

    Olisihan se hirveä globaalinen kansantaloudellinen tappio jos näin hyvän ja turvallisen auton valmistus loppuisi. Ei se voi näin mennä. Kyllä kansa edelleen tarvii Premium luokan talviautoja kuten Volvo ja Saab. Ja vaikka Saab on kallis auto niin mikä hinta laitetaan aktiiviselle ja passiviselle turvallisuudelle? Ja hyvää ei saa halvalla. Käytetty Saab on paras ostos suomalaiselle matti meikäläiselle, ilmankos kaikki käytetyt Saabit menee kuin kuumille kiville.

    Äänestä

  • Saabistina pysyvä kirjoitti:

    Tosiaan menee kun kuumille kiville, ja mihin hintaan?

    Äänestä

  • finlandia79 kirjoitti:

    Tosiaan menee kun kuumille kiville, ja mihin hintaan?

    Ovat taas nostaneet uusien Saabbien hintoja, oletin päinvastastaista, mutta myyjä kertoi että hinnan nosto ei heikennä myyntiä. Ja hyvästä autosta ollaan valmiita maksamaan kunnon hinta.

    Äänestä

Taitaa olla joku mainosjuttu !

Äänestä
  • Aikoinaan rajaliikennettä varten pystytetty katsastusasema muistaakseni Leibzigissa. Että sellainen tilasto. Vale, emävale, tilasto !

    Äänestä

  • Stasi DDR kirjoitti:

    Aikoinaan rajaliikennettä varten pystytetty katsastusasema muistaakseni Leibzigissa. Että sellainen tilasto. Vale, emävale, tilasto !

    Syitä siihen ei tarvitse kovin kaukaa hakea.

    DEKRA on perustettu Berliinissä 1925 Saksan ajoneuvotestauksen liitoksi. Nykyisin DEKRA on Euroopan kiistämätön markkinajohtaja ja maailmanlaajuisesti kolmanneksi suurin turvallisuus- ja laatupalveluiden tarjoaja. DEKRA työllistää noin 18000 henkeä ja toimii 28 maassa Euroopassa, sekä lisäksi Etelä-Afrikassa, Marokossa, Algeriassa, Brasiliassa, USA:ssa ja Kiinassa. DEKRAN liikevaihto vuonna 2007 oli noin €1,5 miljardia ja se on kasvanut yli 50% edellisen kolmen vuoden aikana.

    Äänestä

  • Mungo. kirjoitti:

    En usko, ei pidä paikkaansa. Noin suuri kasvu kolmessa vuodessa liikevaihdolla mitaten toisi hirveitä kasvukipuja. Riippuu tietysti siitä millä mittarilla kasvua mitaan. Ja jos se on noin suuri ja mahtava laitos niin Suomessakin on Dekran konttori ? Vaan eipä ole !

    Äänestä

  • Wolfgang kirjoitti:

    vuonna 2008. Dekra on hankkinut myös Suomesta omistukseensa yhtiön, tosin sen liiketoiminta ei liity kovinkaan läheisesti autokatsastukseen.

    Tässä linkki Polartest:in sivuille.
    http://www.polartest.fi/files/Esite_Pala_PT_Dekra.pdf

    Äänestä

Ei sen enmpää eikä vähempää kuin suurin saksalainen palvelu-ja katsastusfirma sekä autoilulle että teollisuudelle. Dekran sanaan voi luottaa 100 % että siinä mielessä Saab 9-3SS/SC omistajat voivat olla tyytyväisiä: ajelevat Euroopan markkinoiden parhaalla autolla.

http://www.dekra.de/de/home

http://www.dekra.de/de/ueber

Äänestä
  • ..elikkä näin

    Äänestä

  • piti olla. kirjoitti:

    ..elikkä näin

    Kai se on sitten uskottava että Dekra on kuunon laitos ja kasvanut voimakkaasti viimevuosina kun ovat vanhan kunnon Polartestinkin ostaneet. Onko tuo Dekra pörssiyhtiö, voiko sen osakkeita ostaa ? Jos kerran ovat saaneet Saabin parhaaksi autoksi niin se todistaa että Dekra osaa asiansa.

    Äänestä

Keskikoko luokassa Saab 9-3SS/SC otti tuplavoiton, ylivoimaisesti vähiten vikoja. Jenkkien mukaan myös erittäin turvallinen auto. Ruotsalaisten mukaan vähiten vakavia onnettomuuksia sekä erittäin hyvä ruostetta vastaan, konepeltikin alumiinistä.

Äänestä

Ainahan se sitä on ollut, nyt sakutkin huomaa asian. Parempi myöhään jos ei milloinkaan. Tosin onhan sakut kopioineet Saabia jo vuosia, mutta sehän vie vain kehtitystä eteenpäin. Maailma tarvitsee esikuvia - Saab.

Äänestä

Tehdäänkö niitä 6 kk välein ?

Äänestä

Niin onhan se hyvä auto, Premium luokkaa !

Äänestä
  • käsittämätöntä mikäli tämäkin versio Saabista ei olisi ollut parasta A-ryhmää.

    Äänestä

  • Olisi enemmänkin kirjoitti:

    käsittämätöntä mikäli tämäkin versio Saabista ei olisi ollut parasta A-ryhmää.

    Jos tuo Saab nyt on niin hyvä, miksi merkki on tässä jamassa?

    Äänestä

  • sonett kirjoitti:

    Jos tuo Saab nyt on niin hyvä, miksi merkki on tässä jamassa?

    ovat olleet vaikeuksissa ja tulleet myydyiksi Intiaan. Saab on vaikeuksissa siksi että GM haluaa Ruotsin valtiolta enemmän tukiaisia ja kun ne on saatu homma palaa entiselleen.

    Saab on hämmästyttävän hyvä ja laadukas auto, jonka hyvistä ajo-ominaisuuksista muutamat suomalaisetkin ovat päässeet nauttimaan.

    Saab ei kuitenkaan ole mikään massojen auto vaan pikemmin kallis premium auto elististisille ruotsalaisille.

    Äänestä

  • Svedupelle kirjoitti:

    Saab: ylihintainen Opel, vanhanaikainen suoralla tiellä ok mutta mutkaisella liukkaalla tiellä toivottoman puskeva, laaduton=Opel.

    Äänestä

  • sonett kirjoitti:

    Jos tuo Saab nyt on niin hyvä, miksi merkki on tässä jamassa?

    Hyvän päälle. Se että kaikki T5 ojatut Saabit voidaan konvertoida vaikka 100% etanolille helposti ei mene jakeluun sitten millään.

    Mixi näin kysynpähän vain?

    Äänestä

Millä ansioilla Saab 9-3 valitiin euroopan parhaaksi autoksi 2009 ?

Onko syynä
- luja ja lähes ruostumaton rakenne
- aktiivinen että passiivinen turvallisuus
- loistavat talviajo-ominaisuudet ja hyvä ilmastointi/lämmityslaite
- pienikulutuksiset turbomoottorit
- scandinaavinen muotoilu
- tyylikäs sisutus
- lentokone ergonomia

Aika hyvin lähes kotimaiselta pieneltä autotehtaalta tuolla Ruotsin puolella.

Äänestä
  • kehnoja nuo muut merkit on, kun täällä meuhkataan, että saab on vuosikymmeniä polkenut paikoilaan, mutta kuitenkin voittaa mennen tullen muut rassit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Parhaat kirjoitti:

autot luokittain.

http://www.trollhattansaab.net/wp-content/uploads/2008/12/dekraaward.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu