Vajaatoimintaa pukkaa(?)

Olen diabeetikko, jolla on todettu kilpirauhasvasta-aineita jo lähes kymmenen vuoden ajan. Arvojani on seurattu, ja ne ovat olleet jo toista vuotta melko rajalla. Koska varsinaisia oireita ei ole ollut (painonnousua lukuun ottamatta... se kyllä johtunee ihan omista valinnoista eikä ole ollut mitenkään hälyttävän nopeaa), ei lääkitystä ole aloitettu. Viimeisen kuukauden (tai kuukausien) aikana olen kuitenkin tullut entistä saamattomammaksi... tuntuu, ettei oikein saa aikaiseksi mitään. En varsinaisesti ole unelias, mutta normaalia vähemmän energiaa kyllä on. Aamuisin herääminen on tavallista hankalampaa. Lisäksi hiuksia lähtee normaalia enemmän, ja kunto tuntuu huonommalta (joinakin päivinä esim. juoksupyrähdys tuntuu ylivoimaiselta), vaikka toisaalta kun olen riittävän pirteä liikkumaan, jaksankin tehdä kuntosalilla yms. ihan entiseen malliin. Mielialakin tuntuu heittelevän.

Olen menossa lähiviikkoina verikokeisiin, mutta olisi mukava tietää, onko muilla ollut vastaavia oireita vajaatoiminnasta. Oireet tuntuvat tulleen niin vaivihkaa eivätkä ole kestäneet kovin kauaa, joten olen siksi epävarma. Jospa olenkin vain laiskistunut, mieliala johtuu vain syksystä, lihominen ja turvotus sormissa ja silmäluomissa johtuvat vain liiasta herkkujen syömisestä... Aineenvaihduntani kun tuntuu muuten ihan normaalilta, ruoansulatukseni ei ole hidas tms.
2220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkäslaiset nuo arvot ovat? TSH ja T4V?

Äänestä
  • En tosiaankaan tiedä arvojani... tai siis muista. Sen vain tiedän, että ovat siinä rajalla, että pitäisikö lääkitys aloittaa vaiko ei. Ei ole tähän mennessä aloitettu, kun ei ole ollut oireita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laiska vai sairas? kirjoitti:

Olen diabeetikko, jolla on todettu kilpirauhasvasta-aineita jo lähes kymmenen vuoden ajan. Arvojani on seurattu, ja ne ovat olleet jo toista vuotta melko rajalla. Koska varsinaisia oireita ei ole ollut (painonnousua lukuun ottamatta... se kyllä johtunee ihan omista valinnoista eikä ole ollut mitenkään hälyttävän nopeaa), ei lääkitystä ole aloitettu. Viimeisen kuukauden (tai kuukausien) aikana olen kuitenkin tullut entistä saamattomammaksi... tuntuu, ettei oikein saa aikaiseksi mitään. En varsinaisesti ole unelias, mutta normaalia vähemmän energiaa kyllä on. Aamuisin herääminen on tavallista hankalampaa. Lisäksi hiuksia lähtee normaalia enemmän, ja kunto tuntuu huonommalta (joinakin päivinä esim. juoksupyrähdys tuntuu ylivoimaiselta), vaikka toisaalta kun olen riittävän pirteä liikkumaan, jaksankin tehdä kuntosalilla yms. ihan entiseen malliin. Mielialakin tuntuu heittelevän.

Olen menossa lähiviikkoina verikokeisiin, mutta olisi mukava tietää, onko muilla ollut vastaavia oireita vajaatoiminnasta. Oireet tuntuvat tulleen niin vaivihkaa eivätkä ole kestäneet kovin kauaa, joten olen siksi epävarma. Jospa olenkin vain laiskistunut, mieliala johtuu vain syksystä, lihominen ja turvotus sormissa ja silmäluomissa johtuvat vain liiasta herkkujen syömisestä... Aineenvaihduntani kun tuntuu muuten ihan normaalilta, ruoansulatukseni ei ole hidas tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu